Pararatsastuksen PM-kilpailu käynnistyi tanskalaisjohdossa
2.7.2021
Pararatsastuksessa Tokion paralympialaisiin valmistautuva Pia Reitti aloitti viikonloppunsa. Reitti jäi ryhmän IV luokassa kolmanneksi, Jessica Kerttunen ja Westside oli toinen ja voitto meni Tanskan Anne Mette Hasselstromille hevosella Oestergaardens Deleight.
”Olen todella tyytyväinen, meille tuli yksi pieni rikko, joka tietysti laskee pisteitä. Siellä oli myös todella hyviä kohtia ja olihan tämä ensimmäinen startti tänä vuonna, joten en voi kuin olla tyytyväinen. Tästä on hyvä jatkaa kohti SM-kisoja”, Jessica Kerttunen sanoi.
Ryhmän III ainoana kilpailijana starttasi Suomen Sanna Koskiluhta tammallaan Liptona saavuttaen tuloksen 68.088%. Päivän päättäneessä ryhmä V:ssä mentiin myös tanskalaiskomennossa, kun voiton vei prosentein 70.233% Camilla Christensen ratsullaan Fursten. Suomalaisista paras oli Taija Härkönen – Radzi tuloksella 63.837%, joka oli ratsukolta upea suoritus vasta muutaman kuukauden yhteistyön jälkeen.
"Vähän oli hevonen kisatäpinässä ja ratsastajaakin taisi jännittää, mutta hyvillä mielin olen suorituksestamme tänään”, Taija Härkönen tuumasi.
Pikkuponien suoritukset tyydyttivät valmentajaa
Kouluratsastuksen maajoukkuevalmentaja Kikko Kalliokoski oli tyytyväinen isojen ponien esiintymiseen, vaikka joukkuemitali karkasikin vain 1.5% erolla Norjalle.
Ponien henkilökohtaisessa finaalissa ruotsalaiset veivät kaksoisvoiton. Pinja Salmela ja Reitland´s du Nur du B oli yhdeksäntenä paras suomalainen tuloksella 71.310 prosentilla.
"Joissakin suorituksissa on näkynyt hieman väsymystä, mutta kilpailun päättänyt ja henkilökohtaisena kilpailuna ratsastettu Kür meni kaikilta nappiin. Erityisesti Pinja Salmela on tämän kolmen päivän aikana onnistunut oikein hyvin ja urakan päättänyt vapaaohjelma oli oikein energinen suoritus.”
Kalliokoski oli erityisen tyytyväinen pienten ponien suorituksiin. Joukkueen neljästä ratsukosta kolme ylsi oikeassa paikassa omiin ennätyksiinsä. Vaikka yhdelle sattuikin epäonninen kilpailu, niin kokonaisuudessaan joukkue, Antonia Niemelä - Hunsingo's Twister 4 WPB, Amanda Prittinen - Strandagers Cherie, Mila Pietarila - Rosengårdens Night Hawk ja Ada Tarvonen - Klockas Innishannon, ylti upeasti pronssille.
NBCH 2021 Ypäjä 2.7.2021
CPEDI3* Pararatsastus
Ryhmä IV Prix de Horze, joukkueohjelma 3 lähtijää ja 1 sijoittuu
1) Anne Mette Hasselstrom, DEN – Oestergaardens Deleight 68.333%, 2) Jessica Kerttunen, FIN – Westside 66.833%, 3) Pia-Pauliina Reitti, FIN – Supremo 64.625%
Ryhmä III Prix de Hevosopisto, joukkueohjelma. 1 lähtijää ja 1 sijoittuu
1) Sanna Koskiluhta, FIN – Liptona 68.088%
Ryhmä V Prix de Back on Track, joukkueohjelma 3 lähtijää ja 1 sijoittuu
1) Camilla Christensen, DEN – Fursten 70.233%, 2) Taija Härkönen, FIN – Radzi 63.837%, 3) Marika Siippola, FIN – Cerberus 62.868%
Kouluratsastus
Ponien henkilökohtainen mestaruus
Prix de Horze, ponien vapaaohjelma musiikilla. 17 lähtijää ja 5 sijoittuu
1) Elin Ullman, SWE – Morgensterns Dakar 73.970%, 2) Laura Laustsen, SWE – Schierensees Mithril 73.895%, 3) Signe Munch Wiberg, DEN – Noerlunds Vladimir 73.200%, 4) Ebba Lindholm, SWE – Untouchable II 73.040%, 5) Josephine Gert Nielsen, DEN – Timms My Fritz 73.030%,… 9) Pinja Salmela, FIN – Reitland's du Nur du B 71.310%, 10) Roosa Salo, FIN – Sir Maximus Welshwarrior 70.865%,… 15) Ruut Mantela, FIN – Hillside Arwen 67.870%, 16) Saana Hannula, FIN – Dacapo de l'Aube 65.755%,
Kaikki tulokset: https://online.equipe.com/
Pikkuponien henkilökohtainen mestaruus
Prix de Hööks, II kategorian ponien vapaaohjelma, 13 lähtijää ja 4 sijoittuu
1) Sofia Rosenkilde, DEN – Dot Com 75.435%, 2) Josefine Marie Kjaer Rohmann, DEN – Traeumer 73.825%, 3) Ronja Kardos, SWE – Brännornas Rigoletto 73.455%, 4) Olivia Bille Jensen, DEN – Pegasus 72.340%,.. 8) Mila Pietarila, FIN – Rosengårdens Night Hawk 68.280%,… 11) Antonia Niemelä, FIN – Hunsingo's Twister 4 WPB 67.560%, 12) Ada Tarvonen, FIN – Klockas Innishannon 66.405%, 13) Amanda Prittinen, FIN – Strandagers Cherie 66.115%
Täydet tulokset: https://online.equipe.com/fi/competitions/41880
Uutiset
- 12.12.2024Helsinki International Horse Show´lle merkittävä valtionavustus
- 12.12.2024Ypäjän Hevosopisto tuo kansainvälisen Finnderbyn takaisin – perinteikäs kilpailu hypätään 28. kesäkuuta 2025
- 11.12.2024Veera Salminen toista kertaa ponien kansainväliseen finaaliin
- 8.12.2024Pekka Larsenin muistoa kunnioittaen
- 1.12.2024Valtteri Gundersby ja Clavina Y estehallimestarit 2024
- 30.11.2024Esteratsastuksen BOWA Hallisarja käynnistyi Ypäjällä
- 29.11.2024Ratsastustuntien arvonlisävero nousee 14 prosenttiin
- 28.11.2024Olympialaisten koulujoukkueelle kaksi ehdokkuutta Urheilugaalassa!
- 25.11.2024Nyholm ja Gundersby uudelleen valittiin Ratsastajainliiton hallitukseen
- 24.11.2024Syyskokouksessa palkittiin kymmenen alan ansioitunutta toimijaa