Paris 2024 – Henri Ruoste ”Olympiapaikan saavuttaminen on upea asia ja kunnia”
1.7.2024
Olympiakomitea nimesi maanantaina kaksi kouluratsastajaa Pariisin olympialaisiin. Sekä Emma Kanerva että Henri Ruoste ovat nyt toista kertaa urallaan matkalla olympia-areenalle. Ruoste on saavuttanut molempien kärkihevostensa, Tiffanys Diamondin sekä Quentano 2 kanssa olympiapaikkaan vaadittavat MER-tulokset. Ratsastajan olympialaisiin lähtevän hevosen lopullinen valinta on vielä edessä, vaikka Ruosteella onkin vahva tunne.
“Pariisin olympiapaikan saavuttaminen on upea asia ja kunnia. Mestaruuskilpailut ovat aina mestaruuskilpailut, ja olympialaiset on se kaikkein isoin juttu varmasti kaikille urheilijoille. On todella hienoa päästä osallistumaan sekä toivottavasti rakentamaan hyvää alustaa kohti tulevaisuutta ja esimerkiksi seuraavia olympialaisia”, iloitsee Henri Ruoste.
Tokion olympialaisissa 2021 Ruoste kilpaili hevosella Kontestro Db, jonne hän hankki Suomelle maapaikan vuoden 2019 lopussa. Ruosteella on arvokilpailukokemusta myös EM-kilpailuista ja hänen paras kilpailusijoituksensa EM-tasolla on kuudes sija Hagenissa vuonna 2021 Kontestrolla.
Turusta kotoisin oleva Henri Ruoste, 42, on aloittanut ratsastuksen ala-asteikäisenä Paimion ratsastuskoulussa ja Markku Mäkisen tallilla Raisiossa. Hän on kilpaillut menestyksekkäästi jo nuoruudessaan, aina poniluokista nuoriin ratsastajiin, saavuttaen mitaleita kaikissa väreissä niin SM- kuin PM-tasolla. Seniorina hänellä on lukuisia kansainvälisiä GP-tason voittoja ja sijoituksia eri hevosilla. Ruosteen seura Suomessa on Turun Seudun Ratsastajat.
Ruoste on ollut maailmalla vuodesta 2001, työskennellen ratsuttajana niin Saksassa kuin Englannissakin. Nykyisin Ruoste asuu Saksassa puolisonsa Senta Kirchhoffin kanssa ja pariskunnalla on yksi lapsi. Heillä on oma talliyritys Gut Bertingloh Mendenissä, jossa koulutetaan, kilpailutetaan ja myydään hevosia sekä valmennetaan.
Tällä kaudella Henri Ruoste on kilpaillut kansainvälisesti kahdella hevosella, 15-vuotiaalla Hannover-ruunalla Quentano 2:lla ja 12-vuotiaalla DWB-tammalla Tiffanys Diamondilla. Molemmat ovat kvalifioituneet Pariisin olympialaisiin.
“Minulla on molempien hevosten kanssa aika tuore yhteistyö. Tietysti “Tiffyn” kanssa olen nyt kilpaillut viimeisen reilun kuukauden aikana ja se olisi mielestäni mielenkiintoisempi valinta, vaikka se onkin kokemattomampi. Jos nyt ajattelee seuraavia olympialaisia, niin se on varmasti hevonen tulevaisuutta varten siinä mielessä. On tietysti mahtavaa, että molemmat ovat menneet hyviä tuloksia ja on kiva lähteä kummalla tahansa olympialaisiin”, miettii Ruoste.
Olympialaisiin Henri Ruoste valmistautuu samalla tavalla kuin muihinkin kilpailuihin. “Kilpailuohjelma ei muutu, vaikka ollaankin olympialaisissa, eikä myöskään ohjelman suorittaminenkaan. Se on vain se kilpailun kulissi, joka on isompi ja se kaikki siinä ympärillä. Ennen kilpailua tehdään pitkälti perusasioita ja normaalia työtä sekä katsotaan, että hevosilla on kaikki hyvin fyysisesti”, tiivistää Ruoste.
Lue lisää Pariisin olympialaisten kouluratsastuksesta: LINKKI
Uutiset
- 12.12.2024Helsinki International Horse Show´lle merkittävä valtionavustus
- 12.12.2024Ypäjän Hevosopisto tuo kansainvälisen Finnderbyn takaisin – perinteikäs kilpailu hypätään 28. kesäkuuta 2025
- 11.12.2024Veera Salminen toista kertaa ponien kansainväliseen finaaliin
- 8.12.2024Pekka Larsenin muistoa kunnioittaen
- 1.12.2024Valtteri Gundersby ja Clavina Y estehallimestarit 2024
- 30.11.2024Esteratsastuksen BOWA Hallisarja käynnistyi Ypäjällä
- 29.11.2024Ratsastustuntien arvonlisävero nousee 14 prosenttiin
- 28.11.2024Olympialaisten koulujoukkueelle kaksi ehdokkuutta Urheilugaalassa!
- 25.11.2024Nyholm ja Gundersby uudelleen valittiin Ratsastajainliiton hallitukseen
- 24.11.2024Syyskokouksessa palkittiin kymmenen alan ansioitunutta toimijaa