Petersen-Jessen voittiMannerheim-kenttäratsastuskilpailun

1.6.2010

Kansainvälistä kenttäratsastusta, CIC** Mannerheim-kenttäratsastuskilpailu, Ypäjä 21.5.

Martina Petersen-Jessen ratsasti
Mannerheim-kenttäkilpailun voiton Suomeen

Ypäjällä ratsastetussa kansainvälisessä kahden tähden Mannerheim-kenttäkilpailussa voiton otti 19-vuotias helsinkiläinen Martina Petersen-Jessen hevosellaan Navaronne. Toiseksi ratsasti Kaisa Nykänen Tuusulasta ja kolmannen sijan vei Jani Laurikainen Espoosta. Kuvsa palkintoaan vastaanottamassa Kaisa Nykänen ja Sun Rose.

- Tämä on toistaiseksi ratsastusurani suurin ja arvokkain tulos, iloitsi Petersen-Jessen. Hän johti kilpailua vajaan pisteen turvin lauantaina koulu- ja rataestekokeen jälkeen ennen sunnuntain ratkaisevaa maastokoetta. Toiseksi nousi kolmantena lauantain jälkeen ollut Kaisa Nykänen hevosella Sun Rose. Toisena ennen sunnuntaita ollut Viron Ants Sähka hevosella Thetford N sai muutaman kiellon maastoesteillä ja putosi kärjestä.

Ratsastajat kilpailivat yhteensä 5000 euron rahapalkinnoista. Voittaja sai rahapalkinnon lisäksi kunniapalkinnon, jonka ohella kilpailussa jaetaan arvokas kiertopalkinto. Kolme parasta palkittiin myös alkuperäisen mallin mukaan valmistetulla jetongilla, jossa on Mannerheimin vaakuna.

- Muita näin merkittäviä kenttäkisoja ei Suomessa ole. Luokan voittanut Martina Petersen-Jessen tähtää nuorten EM-kisoihin elokuun lopussa Skotlannissa, kertoi Seppo Laine, joka vastaa kenttäratsastajien maajoukkuevalmennuksesta yhdessä Piia Pantsun kanssa.
Vieressä Cjus Aminoff ja Rantell.

Kahdentoista vuoden ajan ratsastanut ja seitsemän vuotta kenttäratsastuksessa kilpaillut Petersen-Jessen oli tyytyväinen 12-vuotiaaseen hollantilaiseen hevoseensa.
- Pääsimme hyvin sujuvaan rytmiin hevoseni kanssa. Rata sopi meille oikein hyvin. Sopivan vaikeita tehtäviä radalla oli tarpeeksi. Virheitä emme maastoesteillä saaneet, mutta vähän yliaikaa tuli. Kaikki hypyt olivat puhtaita ja ilmavia, ainoa vaikeampi hetki oli toisen vesiesteen ylöshyppy, jossa kompuroimme hiukan. Navarronne on yleensä kiihkeä ja joudun pidättelemään sitä liikaa. Nyt kuitenkin pääsimme etenemään tasaisen sujuvasti, kertoi juuri lukion päättänyt Petersen-Jessen.

Hänelle mieluisin osuus kenttäratsastuksessa on juuri maastoestekoe.
- Kokonaisuudessa on kuitenkin tämän ihanan lajin viehätys, hän totesi. Rataesteillä Mannerheim-voittajaa valmentaa Minna Leppälä ja kouluratsastuksessa Kikko Kalliokoski. Petersen-Jessenin kotitallilla ei maastoesteharjoittelumahdollisuutta ole, mutta maajoukkueleirit Ypäjällä riittävät.
- Laukkaharjoitukset teemme Tuomarinkylän ratsastuskeskuksessa, jatkoi Petersen-Jessen.

Kauden päätavoite Petersen-Jessenillä on nuorten EM-kilpailu. Tarvittavat tulokset hänellä jo on, mutta lisää tasaisuutta ja varmuutta ratsukko hakee vielä kahdesta pitkästä kilpailusta Euroopassa. Näistä ensimmäinen on kesäkuun puolivälissä Bonn-Rodderbergissä Saksassa.

Navarronne on Petersen-Jessenin ainoa kilpahevonen tällä hetkellä.
- Olen hakenut Lundin yliopistoon biolääketieteelliseen opiskelemaan. Kun suunnitelmat tulevaisuudesta varmistuvat niin sitten on ajankohtaista hankkia toinen nuorempi kilpahevonen, hän kertoi.

Ratsastusperinnettä
vuodesta 1919

Alkuperäisen kilpailun synnyn mahdollisti aikanaan konsuli Karl Stockmannin valtionhoitaja Mannerheimille vuonna 1918 luovuttama 150.000 markan lahjoitus: rahaston korot kenraali ohjasi nimeään kantavan kilpailun palkinnoiksi. Ensimmäisen kerran C.G. Mannerheimin palkinnosta kilpailtiin jo vuonna 1919.

Vuonna 2004 Suomen Marsalkka Mannerheimin Perinnesäätiö päätti käynnistää uudelleen Mannerheimin nimeä kantavan kenttäratsastuskilpailun. Ensimmäisen uuden kilpailun voiton otti Piia Pantsu ja viime vuonna voittoon ratsasti Laura Seppälä. Kuvassa yllä kenraaliluutnantti RW Stewen, ratsastajainliiton pääsihteeri Fred Sundwall ja Hevosopiston toimitusjohtaja Hannu Kalalahti.

Tulokset
Luokka Mannerheim-kenttäratsastuskilpailu, kansainvälinen vaativa CIC**, 8 lähti, 3 sijoittui
1) Martina Petersen-Jessen / Navaronne Suomi (Hki) 65,2, 2) Kaisa Nykänen / Sun Rose Suomi (Tuusula) 75,6, 3) Jani Laurikainen / Examen Suomi (Espoo) 79,7, 4) Maija Yli-Huhtala / Twins United Suomi (Huittinen) 81,4, 5) Cajus Aminoff / Rantell Suomi (Espoo) 82,7, 6) Cajus Aminoff  / Ranetto Suomi (Espoo) 93,7, 7) Perttu Puranen / Kuldbjerg Maya Suomi (Eliaksela) 127,8, 8) Ants Sähka / Thetfors N, Viro 185,9

Kuvat Katriina Saari / Hevosopisto
Kuvien käsittely Marcus Westermark