PM-kilpailuissa hyvä startti Suomelle – Miina Sarsama ja Freir nuorten T1-luokan A-finaaliin
10.8.2022
Islanninhevosten pohjoismaiset mestaruuskilpailut Ahvenanmaalla alkoivat suomalaisten kannalta upeasti. Nuori ratsastaja Miina Sarsama ratsasti suomalaista kasvatustyötä olevalla orilla Freir fra Kaakkolalla komeasti kolmanneksi töltti T1-luokan karsinnoissa pistein 6,43 ja ratsastaa näin ollen sunnuntain A-finaalissa.
![](/site/assets/files/27212/miina_t1_kuva_anu_siivonen.553x0-is.jpg)
“Olen erittäin tyytyväinen Freirin suorittamiseen. Hevonen on tuntunut aina vain paremmalta päivä päivältä. Tänään alkusuorituksessamme näkyi oma jännittämiseni, joka tietenkin heijastui vähän myös hevoseen. Olen kuitenkin todella tyytyväinen siihen, miten saimme parannettua suorittamistamme kahteen viimeiseen osioon. A-finaalipaikka oli täysin odottamaton yllätys, joten en voisi olla tyytyväisempi!”, iloitsee Miina.
Vaikka kyseessä onkin kotikisat, on Ahvenanmaan uusi kilpailubaana vielä monelle mantereella asuvalle ratsukolle vähemmän tuttu kuin perinteiset Ypäjän tai Orimattilan kilpailualueet. Mutta Miinan ratsu ei turhia jännitä.
”Freir on kokenut hevonen, jota ei uusi paikka yleensä hirveästi heilauta. Meillä ei varsinaisesti ole päälajia, koska olemme suorittaneet tällä kaudella todella tasaisesti sekä töltti- että nelikäyntiluokissa. Huomenna starttaamme nelikäynnissä, jossa yritämme suorittaa omalla tasollamme ja katsoa mihin se riittää”, toteaa Miina realistisesti.
Toinen ensimmäisenä kilpailupäivänä startanneista ratsukoista oli samassa luokassa kilpaillut Nicole Hiltunen Vottur frá Grafarkotilla pistein 5,67, ollen 14. sijalla.
Luokkaa johtaa ruotsalainen Lowa Walfridsson Dögg från Väbylundilla pistein 7,13.
”Joukkueen sisällä on todella positiivinen ja kannustava ryhmähenki. Aamun avajaisseremonia sujui hyvin ja oli hienoa, että kisat vihdoinkin alkoivat. Nicole ja Miina avasivat ensimmäisen kilpailupäivän vahvoilla T1-suorituksilla. Kilistelimme joukkueen kanssa A-finaalin kunniaksi Suomen tiimiteltalla Miinalle ja Freirille”, kertoo joukkueenjohtaja Linda Åberg.
Karsintojen viisi parasta pääsee kilpailemaan A-finaalissa ja sijat 6-10 B-finaalissa. B-finaalin voittaja nousee myös A-finaaliin kilpailemaan mitaleista.
Pohjoismaiden mestaruuskilpailuja käydään Maarianhaminassa Ålandstravetin raviradan yhteyteen rakennetulla uudella islanninhevosten kilpailuradalla 9.-14.8.
Tuloksia voi seurata: LINKKI
Maajoukkueen FB-sivu: https://www.facebook.com/askellajiratsastus
PM-kilpailuiden FB-sivu: https://www.facebook.com/NC2022Icelandichorses
Kilpailuiden nettisivut: LINKKI
Uutiset
- 15.7.2024Ikäluokkien esteratsastuksen EM-kilpailut 2024 polkaistaan käyntiin Alankomaissa tiistaina - katso aikataulu täältä
- 15.7.2024Askellajiratsastuksen Suomenmestaruudet 2024 ratkottiin Ypäjällä
- 14.7.2024Husön Pohjola Grand Tourilla voittoon Peggy Högsten ja Frisco
- 14.7.2024Hattel Ridersille esteratsastuksen Joukkue SM kultaa
- 14.7.2024Marika Siippola ja Cerberus ovat parakouluratsastuksen lajimestarit 2024
- 11.7.2024Henri Kovács kaksoisvoittoon kolmen tähden esteillä Budapestissa
- 11.7.2024Eemil Porola ja Guntinius niittävät menestystä Euroopan suurimmissa NRHA kilpailuissa
- 8.7.2024Paris 2024 - Joanna Robinson on ensikertalainen ja Elisabet Ehrnrooth tekee comebackin 24 vuoden jälkeen
- 8.7.2024Paris 2024 - Joanna Robinson Pariisin olympiajoukkueeseen ja Elisabet Ehrnrooth vararatsastajaksi
- 7.7.2024Huhtanen ja Hamont putsasivat palkintopöydän Operagamesien sunnuntaina