Rachel Törnblom ja Helga TH.O. neljänsiä FEI Jumping Ponies Trophyn finaalissa
30.12.2022
Rachel Törnblom ja Helga TH.O. ovat sijoittuneet ‘ponien maailmancupin’ eli FEI Jumping Ponies Trophyn finaalissa hienosti neljänsiksi. Kilpailu käytiin tiistaista perjantaihin kolmen finaalikierroksen voimin, josta perjantain kierrokselle karsiutui mukaan finaalin 15 parasta ratsukkoa.
Perjantain viimeiselle 135 cm finaalikierrokselle ratsukko lähti sijalta 15 saldonaan yhteensä 9 virhepistettä. Kilpailu alkoi tiistaina 130 cm aikaluokalla, jossa Törnblom ja Helga sijoittuivat yhdeksänneksi. Keskiviikon radalta ratsukko sai kaksi ikävää pudotusta, mutta taisteli kuitenkin tiensä 30 ratsukon joukosta perjantain viimeiselle top 15 ratsukon ratkaisevalle kahden radan kierrokselle.
Perjantaina Törnblom ja Helga tekivät jännittävässä ratkaisukilpailussa kaksi virhepisteetöntä suoritusta. Ensimmäisen radan jälkeen ratsukko oli noussut jaetulle 7 sijalle, ja sai ratkaisevalla viimeisellä kierroksella nostettua sijoitustaan lopulta neljänneksi.
“En pysty vielä käsittämään tätä, olen todella onnellinen. Helga tuntui molempien ratojen verryttelyssä tosi hyvältä, ja silloin tiesin, että nyt meillä on mahdollisuus pärjätä”, Rachel Törnblom kertoo.
“Helga tuntui hyvältä läpi kilpailun, se on ollut nyt tosi hyvässä kunnossa. Keskiviikon radalla se oli niin energinen ja vauhdikas etten meinannut saada pidätteitä läpi, josta tuli kaksi pudotusta. Vapaapäivä välissä kuitenkin rauhoitti sitä. Tänään se oli aivan kuin uusi poni ja antoi radalla kaikkensa.”
Törnblomin koko perhe on tullut paikan päälle Mecheleniin seuraamaan kilpailuita, ja viettää vuoden vaihteen Belgiassa.
“Olemme kaikki hyvin onnellisia. Uuden vuoden suunnitelmana meillä on juhlistaa Rachelia ja Helgaa syömällä hyvin ja antamalla Helgalle paljon halauksia ja herkkuja”, Törnblomin äiti Carina Törnblom tunnelmoi.
Kilpailun voitti Irlannin Ben Walsh ponillaan Derryvane Belle.
16-vuotias Törnblom asuu ja valmentautuu Ruotsissa. Vuosi 2022 oli Törnblomille poniratsastajana viimeinen, ja tulevalla kaudella hän siirtyy kilpailemaan hevosten kanssa.
“Tämä oli Helgan viimeinen kansainvälinen kilpailu kanssani, mahdollisesti menemme vuoden vaihteessa Ruotsissa vielä joitakin avoimia luokkia”, Törnblom kertoo.
“Helgalla olisi vielä paljon annettavaa jollekin toiselle poniratsastajalle, mutta se on minulle niin rakas, että tulemme harkitsemaan sen myyntiä tarkoin.”
Kotona Ruotsissa Törnblomien tallissa odottaa kaksi hevosta tulevalle kilpailukaudelle.
“Niiden kanssa on tavoitteena katsoa, miten luokat hevosratsastajana alkavat sujumaan. Toiveena olisi saada molemmat hevoset loppukaudesta 2023 140-luokkiin.”
30. 12. Kansainvälisiä esteratsastustuloksia, Mechelen Belgia
FEI Jumping Ponies Trophy finaali 130–135 cm
Lopputulokset 3 kierroksen jälkeen
1) Ben Walsh / Derryvane Belle, IRL, 5 virhepistettä
2) Ruby Barrs / Casper, GBR, 7 virhepistettä
3) Laure Tijskens / Navayo, BEL, 8 virhepistettä
4) Rachel Törnblom / Helga TH.O., FIN, 9 virhepistettä
Tulokset LINKKI
Uutiset
- 12.12.2024Helsinki International Horse Show´lle merkittävä valtionavustus
- 12.12.2024Ypäjän Hevosopisto tuo kansainvälisen Finnderbyn takaisin – perinteikäs kilpailu hypätään 28. kesäkuuta 2025
- 11.12.2024Veera Salminen toista kertaa ponien kansainväliseen finaaliin
- 8.12.2024Pekka Larsenin muistoa kunnioittaen
- 1.12.2024Valtteri Gundersby ja Clavina Y estehallimestarit 2024
- 30.11.2024Esteratsastuksen BOWA Hallisarja käynnistyi Ypäjällä
- 29.11.2024Ratsastustuntien arvonlisävero nousee 14 prosenttiin
- 28.11.2024Olympialaisten koulujoukkueelle kaksi ehdokkuutta Urheilugaalassa!
- 25.11.2024Nyholm ja Gundersby uudelleen valittiin Ratsastajainliiton hallitukseen
- 24.11.2024Syyskokouksessa palkittiin kymmenen alan ansioitunutta toimijaa