Ratsastajainliiton kevätkokous pidettiin Tampereella
13.4.2025
Suomen Ratsastajainliitto ry:n sääntömääräinen kevätkokous järjestettiin hybridikokouksena sunnuntaina 13.4. Kokouspaikkana oli Tampereen messu- ja urheilukeskuksen Tähtien sali. Kokoukseen pystyi osallistumaan myös nettistriimin välityksellä.

Hallituksen puheenjohtaja Marjukka Manninen totesi puheessaan kokousyleisölle, että vuosi 2024 oli toiminnallisesti ja urheilullisesti positiivinen menestys. Pariisin olympialaiset ja paralympialaiset antavat hyvän pohjan jatkaa kohti Los Angelesia. Huippu-urheilun johtoryhmän toimintaa on kehitetty esimerkiksi hankkimalla olympialajeihin maajoukkuekapteenit.
Yleinen taloustilanne näkyy myös ratsastuksessa, erityisesti kilpailujen ja kisastarttien määrä on laskenut. Talliyrittäjillä tilanne polarisoituu, osa pärjää hyvin, mutta osalle tilanne on vakava.
”On tärkeää, että meillä on tuki kentältä ja että vapaaehtoiset ovat mukana kehittämässä toimintaa, eivät pelkästään pelastamassa lajiamme”, toteaa Marjukka Manninen.
Hän peräänkuulutti puheessaan myös yhteistä tahtotilaa nostaa hevosen hyvinvointi aina kaikessa kärkeen. Toiminnan pitää kestää läpivalaisu, milloin ja kenen tahansa näkökulmasta. On tärkeää pitää lajimme yhteiskunnallisessa keskustelussa. Lasten ja nuorten jäsenmäärä on ollut alkuvuodesta kasvussa viime vuoteen verrattuna, mikä on tärkeää tulevaisuuden kannalta.
Vuosi 2024 päättyi positiiviseen tilikauden tulokseen
Vuodelle 2024 hyväksytyssä talousarviossa asetettiin tavoitteeksi liiton talouden tasapainottaminen haastavien vuosien jälkeen. Ratsastajainliiton hallitus seurasi vuoden aikana taloustilannetta tarkasti ja teki useita lisäsäästötoimia, joiden avulla kokonaistulos saatiin hyvin lähelle talousarvion tavoitetta. Liiton maksuvalmius on ollut koko toimintavuoden ajan erinomainen, ja tilikauden tulos on ylijäämäinen reilut 7 000 euroa.
Tasapainoinen tilikauden tulos luo hyvän pohjan tuleviin rahoitusleikkauksiin valmistautumiselle. Urheiluliitoissa varaudutaan tulevina vuosina opetus- ja kulttuuriministeriön yleisavustusten pienenemiseen jopa kolmanneksella. Lisäksi jäsenmäärän lasku haastaa Ratsastajainliiton toimintaa.
Toimintavuoden aikana liiton talousennusteeseen vaikuttivat monet muutokset, kuten jäsenmaksu- ja kilpailutuottojen ennakoitua suurempi lasku. Jäsenmaksukertymä oli viime vuonna noin 80 000 euroa pienempi kuin edellisenä vuonna. Arvokilpailujen osallistumismaksuja oli vastaavasti olympiavuonna vähemmän, koska Suomen Olympiakomitea kattoi osan kustannuksista. Merkittäviä säästöjä saavutettiin matka- ja majoituskuluissa sekä ulkopuolisten palvelujen ostossa. Henkilöstökuluissa säästettiin noin 50 000 euroa yhden henkilön irtisanomisen ja lomautusten kautta.
Ratsastajainliiton kultaiset ansiomerkit
Liittokokous myönsi kultaisen ansiomerkin Satu Haukalle, Hanna Seirolle, Minna Riitalalle, Susann Fagerströmille ja Terhi Laurilalle.
Kultainen ansiomerkki voidaan myöntää henkilölle, joka on vähintään 20 vuoden ajan erittäin ansioituneesti toiminut liiton, jäsenyhdistyksen ja -yhteisön hyväksi, joka on toimenpiteillään tuntuvasti tukenut liiton toimintaa tai erittäin huomattavasti myötävaikuttanut koko maan ratsastusurheilun edistämisessä.
Kultaiset ansiomerkit
Satu Haukka, Varkaus, Varkauden Urheiluratsastajat ry
Yrittäjä, ratsastuksenopettaja

Satu Haukka on ollut Varkauden Urheiluratsastajat ry:n hallituksen jäsen jo vuodesta 1998 alkaen. Tällä hetkellä hän toimii seuran turvallisuus- ja kilpailuvastaavana. Haukka valmistui ratsastuksen ohjaajaksi vuonna 1994 ja ratsastuksenopettajaksi vuonna 2001.
Haukka oli SRL:n Itä-Suomen aluejaoston hallituksen varajäsen vuosina 2003-2004 ja 2010-2012. Lisäksi hän on alueratamestari, -taitotuomari, -estetuomari ja V-tason koulutuomari. Haukka on kilpaillut itse kansallisella tasolla.
Yrittäjänä Varkauden Ratsastuskeskuksella Haukka on ollut vuodesta 1997 lähtien. Hän tarjoaa yrittäjänä seuralle laadukkaat puitteet niin kilpailujen kuin muunkin toiminnan järjestämiseen. Yhteistyö seuran ja ratsastuskoulun välillä on tiivistä. Haukalle on myönnetty SRL:n pronssinen ansiomerkki 2005 ja hopeinen ansiomerkki vuonna 2015.
Hanna Seiro, Helsinki, Skara ry
Opettaja

Hanna Seiro on ollut nuoresta asti mukana ratsastusseuratoiminnassa, mittarissa on ikää 48 vuotta eli vuosia seuratoimijana on kertynyt jo yli 30 vuoden verran. Seiron merkittävin panos seurassa on ollut nuorisotoiminnan vetäjänä toimiminen, vaikuttaen myös yhteiskunnallisella ja lajitasolla. Seiro on järjestänyt Skaran yhteistyötallilla Ratsastuskeskus Viikissä 12 vuoden ajan ponikerhoja, joissa opetetaan lapsille ja nuorille hevostaitoja. Tätä ennen Seiro on ollut mukana seuran nuorisotoiminnassa edellisessä toimipisteessä jo 1990-luvulta alkaen.
Seiro myös kouluttaa seuran nuoria toimijoita kerho-ohjaajiksi. Ratsastuskoulussa edellytetään tiettyjen hevosmerkkien suorittamista ennen kuin voi saada hoitoponin. Kerhotoiminta ylläpitää siis meillä hevosenhoitajien kulttuuria ja opettaa hevostaitoja ratsastuskoululaisilla, mikä on merkittävää koko lajin kannalta. Seiron järjestämä kerhotoiminta osaltaan nostaa harrastajien motivaatiota, sitoutumista, ja saattaa jopa innostaa nuoria löytämään itselleen hevosista ammatin. Seiro järjestää myös nuorille ryhmäytymistarkoituksessa yhteistä toimintaa, joista lähivuosien suosikkina on ollut yhteinen pakohuonepeli ja pizzalla käyminen. Kerhot myös osaltaan nostavat yhteisöllisyyttä ja yhteishenkeä tallilla. Kerhotoiminnan ohessa Seiro toimii aktiivisesti muussa seuratoiminnassa. Hän oli tärkeässä roolissa, kun Ratsastusseura Skara hakeutui Tähtiseuraksi.
Minna Riitala, Vantaa, Poni-Haan Ratsastajat ry
Minna Riitala on ollut aktiivinen seuran toiminnassa vuodesta 2005 ja oli Poni-Haan Ratsastajien jäsensihteeri 2005-2016. Hän on aktiivinen toimija seuran vapaaehtoistyössä, mestaruuskilpailuissa sekä ratsastuskouluoppilaiden valtakunnallisissa mestaruuskilpailuissa. Lisäksi hän ollut aktiivisesti mukana järjestämässä kilpailuja.
Susann Fagerström, Vantaa, Poni-Haan Ratsastajien kunniajäsen
Yrittäjä
Susann Fagerström on ollut Poni-Haan Ratsastajien (PHR) aktiivinen jäsen vuodesta 2007 alkaen. PHR:n hallituksessa hän toimi Ratsastuskoulu Poni-Haka Oy:n edustajana koko toimitusjohtajakautensa ajan vuosina 1991-2014.
Fagerströmillä on yli 40-vuotinen hevosura kilparatsastajana (1976 – 1999), ratsuttajana, Master-tason ratsastuksenopettajana ja hevosalan yrittäjänä. Hän on opiskellut psyykkistä valmennusta yli 30 vuotta ja auttaa ihmisiä myös mentaalitaidoissa. Hän on toiminut vuodesta 2014 yrittäjänä, Mind Riders - Suski Fagerström, tarjoten ratsastusvalmennuksia, luentoja ja kursseja.
Ratsastajainliitossa hän toimi ponien estemaajoukkuevalmentajana vuosina 2000-2004. Hänet on palkittu hopeisella ansiomerkillä vuonna 2014.
Terhi Laurila, Sipoo
Maatalous-metsätieteiden maisteri, filosofian tohtori, ratsastuksenopettaja
Terhi Laurila valmistui ratsastuksenopettajaksi vuonna 1976. Hän on toiminut ratsastuksenopettajana esimerkiksi Knaperbackassa, Poni-Haassa ja Savijärvellä. Hän on opettanut vuosikymmenien aikana satoja lapsia, nuoria ja aikuisia. Lisäksi hän on pitänyt useita hevostaitokoulutusesityksiä seuran tapahtumissa. Poni-Haan Ratsastajien jäsen Laurila on ollut vuodesta 2007 lähtien.
Laurila on saavuttanut kenttäratsastuksessa kolme Suomenhevosten mestaruutta, kaksi hopeaa ja yhden pronssin. Kouluratsastuksesta hän on saavuttanut kuusi hopeamitalia ja pronssia. Veteraanien koulumestaruuksista vuosilta 2007-2011 Laurilallal on kolme kultaa ja hopea.
Laurila on kirjoittanut ja kääntänyt kolmisenkymmentä kirjaa ratsastuksesta, hevosista ja muista eläimistä vuosina 1989-2015. Hänet on palkittu SRL:n hopeisella ansiomerkillä vuonna 2014.
Uutiset
- 13.4.2025Valiomerkit 2024 jaettiin kevätkokouksessa
- 13.4.2025Ratsastajainliiton Vuoden palkittavat 2024
- 12.4.2025Saana Nieminen upeasti voittoon 140 km matkalla
- 12.4.2025Emma Kanervan ja Greek Airin olympiarata vuoden 2024 sykähdyttävimmäksi hevoshetksi
- 11.4.2025Ratsastus säilyttää paikkansa Los Angelesin olympialaisissa
- 9.4.2025Varusteilla on väliä hevosharrastuksessa - tarkista nämä ennen kuin nouset satulaan
- 8.4.2025Kyra Kyrklund -kannustuspalkinto Kokolle, Prittiselle ja Sellmanille
- 4.4.2025Kouluratsastuksen strateginen toimintasuunnitelma etenee vauhdilla
- 1.4.2025Anni Hjerpe valittiin eurooppalaiseen nuorten akatemiaan
- 31.3.2025Kauden tähtäimet asetettu olympialajeissa – Nations Cup -joukkueet nimetty