Salo Horse Show: Emma Tallberg ja Dobbelt Quidam LähiTapiola GP:n ykköset
12.7.2020
Salo Horse Show saatiin sekä yllättäviä sadekuuroja että yllätysvoittajia, ja tunnelma oli koko ajan korkealla Salon Urheilupuiston upeissa puitteissa.
Emma Tallberg - Dobbelt Quidam, kuva Heidi Lammi.
Esteratsastuksen LähiTapiola GP:n voitto ratkottiin sunnuntaina yllätyksellisistä takaa-ajoasemista Salo Horse Show´ssa. Ensimmäisen kierroksen selvitti virheittä neljä ratsukkoa, mutta niistä jokainen sai toiselta kierrokselta kaksi puomia tai enemmän.
Kärkikolmikko starttasi ratkaisukierrokselle taakkanaan yhden puomin saldo. Helsinkiläinen, kirkkonummelaista Ratsastusseura Team Nissalaa edustava Emma Tallberg ja Dobbelt Quidam sekä Huittisten Maija Yli-Huhtala ja Birchcape's Wonderland tekivät toisella etapilla virheettömän ja vauhdikkaan radan kellon ratkaistessa voiton Tallbergin eduksi. Kolmanneksi nousi Pohjois-Karjalan Urheiluratsastajien Petra Heikkinen Joensuusta saaden hevosella Q And Q Dk Z yhden pudotuksen myös kakkoskierroksella. Janakkalan Hattel Ridersin Sanna Backlund teki virheetöntä työtä Escadalla ensi osuudella, mutta kaksi pudotusta toisella toi kokonaistuloksissa neljännen sijan.
Palkintojenjaossa Emma Tallbergin vierellä tuomariston puheenjohtaja Dan Björklöf, kilpailunjohtaja Juha Linna ja SRL:n toiminnanjohtaja Jukka Koivisto.
Emma Tallberg, 24, ratkaisi pelin edukseen nopealla ajalla toisella kierroksella, jolla esteet nousivat 150 cm:n tasolle.
- En uskonut, että tulokseni olisi riittänyt tänään voittoon. Yritin olla toisella kierroksella perusnopea. Otin muutamassa kohdassa lyhyemmät tiet, ja viimeiselle esteelle pääsin yhtä laukka-askelta vähemmällä lentäen. Hevonen hyppäsi tosi hyvin molemmat radat, pudotus kolmoissarjan viimeisellä esteellä oli työtapaturma, Tallberg kertoo.
- Pidin radoista, niissä ei ollut mitään kikkailua, mutta tekemistä riitti. Radoilla sai edetä kivasti, tykkään, että päällä on hyvä perustempo, eikä joka välissä tarvitse miettiä taaksepäin.
Ratamestari Marco Hesse.
Salon radat rakensi saksalainen Marco Hesse apunaan ratamestari Johanna Mikkola, joka luonnehtii ratoja tyypillisen saksalaisiksi, eli korrekteiksi ja symmetrisiksi.
Tallberg on palauttanut juuri gradunsa ja valmistuu ensi syksynä muutaman kurssin jälkeen luokanopettajaksi. Tarkoituksena on satsata edelleen myös kilparatsastukseen. Lähietappeina suunnitelmissa siintää elokuun puolivälin GP-finaali Laakson Ratsastusstadionilla Helsingissä sekä viikkoa myöhemmin SM-kilpailut PowerParkissa Alahärmässä.
- Pitää mennä kotiin ja vähän funtsia. SM:iin haluan satsata kunnolla, ja mietin menenkö myös GP-finaalin. Guidamille Laakson isolla, aukealla kentällä on joskus ollut vähän liikaa lääniä laukkailla.
Ranskalaisella, hiukan omapäisellä Quidamilla on Tallbergin mukaan paljon asennetta, ja varsinkin alkuun kisapaikoilla sillä on vauhti päällä ja temppuja sekä ilon pukkeja riittää.
- Olemme tehneet paljon töitä, ja nyt se tekee yleensä 110-prosenttisesti parhaansa puolestani. Tänään olimme aivan yhtä radalla, Tallberg hymyilee.
Tallbergia on valmentanut Anna-Julia Kontio, mutta tämän valmennusmatkat Suomeen ovat olleet tauolla koronatilanteen vuoksi. Viime kuukaudet Tallbergia on auttanut maajoukkuevalmentaja Sanna Backlund myös kotioloissa.
- Sanna valmentaa kivalla tavalla, ei lähde muuttamaan liikaa, ja olen saanut tosi paljon apua.
Maija Yli-Huhtala ja Birchcape's Wonderland, kuva SRL / Heidi Lammi.
Maija Yli-Huhtala on erittäin tyytyväinen sijoitukseensa. Ratsukolla on vasta vähän kokemusta GP-tason esteiltä, takana on käytännössä vain Ypäjän ja Savonlinnan osakilpailut. Yli-Huhtala on tehnyt aikaisemmin huomattavan menestysuran kenttäratsastuksessa kansainvälisellä tasolla asti.
- Tavoite oli päästä tänään toiselle kierrokselle, ja nyt olinkin sitten kilpailun toinen. Ensimmäisellä kierroksella minulle tuli ratsastusvirhe, jatkoin hurmoksessa kuin kunnon kenttäratsastaja muurilta trippelille yhtä laukka-askelta vähemmällä, hyppäsin varmaan viiden metsin päästä ja trippelin takapuomi tippui, Yli-Huhtala kertoo.
Petra Heikkinen ja Q And Q Dk Z.
Salossa kilpailtiin myös junioreille ja nuorille ratsastajille avoin LähiTapiola Future Challenge -sarjan kolmas osakilpailu, jonka voitti myös Backlundin valmentama Faris Basil Al-Dhahi ratsulla K Zoom D'heyboght. Ratsukko oli ainoa, joka selvitti molemmat 135 ja 140 cm:n kierrokset virheittä. Toiseksi nousivat Salon Jasmin Engblom ja Chap ennen Helsingin Ida Lindblomia ja Gertonia.
- Hevonen on hypännyt hyvin koko viikonlopun, ja tänään se todella auttoi minua saavuttamaan tuplanollan. Tämä on uuden hevoseni kanssa paras saavutuksemme tähän asti. Muutan pian Hollantiin ja toivottavasti jatkamme siellä uusiin menestyksiin, Al-Dhahi kertoo.
LähiTapiola Grand Prix -sarjaa johtaa kolmannen osakilpailun jälkeen Emma Tallberg hevosellaan Dobbelt Quidam 35 pisteellä. Kannoilla ovat pienellä erolla Maija Yli-Huhtala - Birchcape's Wonderland (33) tasapistein Savonlinnan voittajien, John Antellin ja Iscara del Maset’n kanssa. LähiTapiola GP-sarjaan kuuluu kolme osakilpailua ja finaali. Pisteitä otetaan huomioon enintään kahdesta osakilpailusta ja finaalista.
Nuorten sarjassa kaksoisjohdossa on Jasmin Engblom hevosilla Chap (38) ja Goldykaat (30), jaetulla toisella sijalla ovat Jenny Aarnio-Wihuri ja Ice Tea.
Kilpailun järjesti Salon Urheilupuistossa Salon Ratsastusseura. Kilpailujen johtajana toimi Juha Linna ja puheenjohtajatuomarina Dan Björklöf.
LähiTapiola GP -sarja näytetään Havenilla www.haven.fi/live, Nelonen mediassa: www.ruutu.fi/plus ja SRL:n kanavalla YouTubessa
Kilpailun kotisivu: https://www.salohorseshow.net/
Sarjakilpailusäännöt: LINKKI
LÄHITAPIOLA GRAND PRIX -SARJA 2020
14.–16.8. GP finaali, Laakson ratsastusstadion, Helsinki
Faris Al-Dhahi - K Zoom d'Heyboght, kuva Heidi Lammi.
Esteratsastustuloksia Salo Horse Show 12.7.2020, Salon Ratsastusseura
LähiTapiola Grand Prix 3. osakilpailu, 145 cm + 150 c, kaksi kierrosta, toiselle 10 parasta, lähti 21
1) Emma Tallberg – Dobbelt Quidam, Ratsastusseura Team Nissala 4-0/55.06, 2) Maija Yli-Huhtala,– Birchcape's Wonderland, Ratsastusseura Varsa, 4-0/60.95, 3) Petra Heikkinen– Q And Q Dk Z, Pohjois-Karjalan Urheiluratsastajat 4-4/56.03, 4) Sanna Backlund– Escada, Hattel Riders 0-8/61.88, 5) Ville Kulkas – Nepton, Tampereen Ratsastusseura 0-9/64.98, 6) John Antell – Iscara Del Maset, Husön Ratsastajat 0-12/53.28, 7) Joonas Oranta – Calazio Björkboda Dressage 4-8/55.94, 8) Tiiu Tiihonen – Spartan Im , Ratsastusseura Equus 5-17/79.11-22 9) Sanna Backlund,– Elano, Hattel Riders 4.0-Kesk., 9 Erica Mäkilä, Kaarinan Kenttäratsastajat Kake – Chicadee 0-Hyl.,
…11) Jenna Yrjövuori, Kaarinan Kenttäratsastajat Kake – Graal 5/80.93-5, 12) Petra Heikkinen, Pohjois-Karjalan Urheiluratsastajat – Hands Up Hx 8/71.61-8, 13) Henrikki Pajulahti, Valkeakosken Ratsastusseura – Clara De Bergerac 9/79.61-9, 14) Madis Morna, Ratsastusseura Aino – Galatejs 12/70.85-12, 15) Janna Jensen, Jcc Riders – Julie V.D. Verbindingshoeve 12/73.02-12, 16) Antti Linna, Salon Ratsastusseura – Spendrup L 13/79.87-13, 17) Neea Karvinen, Kaarinan Kenttäratsastajat Kake – Eurocool's Elstar 23/86.63-23, 18) Susanna Granroth, Hattel Riders – Leopoldo 24/90.11-24, 19) Antti Linna, Salon Ratsastusseura – Voltano Hyl., 19) Madis Morna, Ratsastusseura Aino – Herbert Kesk., 19) Wilma Heikkinen, Hattel Riders – Elvis Ps Hyl.
Täydet tulokset: https://online.equipe.com/fi/class_sections/505888
LähiTapiola Future Challenge, 3. osakilpailu, 135 cm + 140 cm, kaksi kierrosta, toiselle 10 parasta, 12 lähtijää
1) Faris Basil Al-Dhahi – K Zoom D'heyboght, Hattel Riders 0-0/58.89, 2) Jasmin Engblom – Chap Salo Riding Club 4-0/47.65, 3) Ida Lindblom – Gerton, Helsingin Ratsastajat 1-4/54.61, 4) Jenny Aarnio-Wihuri – Ice Tea Kaarinan Kenttäratsastajat 5-0/54.69, 5) Jasmin Kallio Ry – Luigi, Ratsastusseura Aino 8.-0/54.46, 6) Iita Marttila– Cerano , Ratsastusseura Varsa 5-8./55.62, 7) Iita Marttila Ry – Axel V, Ratsastusseura Varsa 9-4/58.74, 8) Felicia Kallio - Kake Ry – Ekselence, Kaarinan Kenttäratsastajat 0-13/59.25, 9)– Goldykaat Jasmin Engblom, Salo Riding Club 8-Vetäytynyt, 9) Petra Mattila – Wayro W, Ratsastusseura Varsa 1-Hyl.,
…11) Daniela Simola – Darthina, Rusko Riding Team 9/81.72, 12) Sessi Skutnabb, Suomen Kenttäratsastusseura Ry – Handel's Kosmos (10.0)/85.74-10
Täydet tulokset: https://online.equipe.com/fi/class_sections/505889
LähiTapiola Grand Prix 2020
Alustava ratsukkokohtainen sarjatilanne kolmen osakilpailun jälkeen, mukaan sarjassa lasketaan
2 parasta osakilpailun tulosta + finaali. Listauksessa kymmenen kärki.
1) Emma Tallberg - Dobbelt Quidam 35
2) John Antell - Iscara del Maset 33
2) Maija Yli-Huhtala - Birchcape's Wonderland 33
4) Petra Heikkinen - Q And Q DK Z 32
5) Sanna Backlund – Escada 31
6) Sanna Backlund – Elano 30
7) Jasmin Ranta-Aho - Dixon TRS 29
8) Joonas Oranta – Calazio 23
9) Neea Karvinen - Eurocool's Elstar 22
9) Janna Jensen - Julie v.d. Verbindingshoeve 22
LähiTapiola Future Challenge 2020
Alustava ratsukkokohtainen sarjatilanne kolmen osakilpailun jälkeen. Listauksessa kolmen kärki.
1) Jasmin Engblom – Chap, SRC 38
2) Jasmin Engblom – Goldykaat, SRC 30
2) Jenny Aarnio-Wihuri - Ice Tea, KAKE 30
Uutiset
- 12.12.2024Helsinki International Horse Show´lle merkittävä valtionavustus
- 12.12.2024Ypäjän Hevosopisto tuo kansainvälisen Finnderbyn takaisin – perinteikäs kilpailu hypätään 28. kesäkuuta 2025
- 11.12.2024Veera Salminen toista kertaa ponien kansainväliseen finaaliin
- 8.12.2024Pekka Larsenin muistoa kunnioittaen
- 1.12.2024Valtteri Gundersby ja Clavina Y estehallimestarit 2024
- 30.11.2024Esteratsastuksen BOWA Hallisarja käynnistyi Ypäjällä
- 29.11.2024Ratsastustuntien arvonlisävero nousee 14 prosenttiin
- 28.11.2024Olympialaisten koulujoukkueelle kaksi ehdokkuutta Urheilugaalassa!
- 25.11.2024Nyholm ja Gundersby uudelleen valittiin Ratsastajainliiton hallitukseen
- 24.11.2024Syyskokouksessa palkittiin kymmenen alan ansioitunutta toimijaa