Sandra Lähde Finnderbyn voittoon
9.6.2019
Sandra Lähde kirkasti viimevuotisen kakkossijansa viemällä Finnderby-voiton itse kouluttamallaan Fanitalla.
Sandra Lähde ja Fanita olivat Finnderbyn taitavin ratsukko. Kuva: Hevosopisto / Hanna Heinonen.
Sandra Lähde Finnderbyn voittoon
Sandra Lähde kirkasti viimevuotisen kakkossijansa viemällä Finnderby-voiton itse kouluttamallaan Fanitalla.
Aamupäivällä kilpailtiin kenttäratsastuksen maastokokeet, jotka ratkaisivat luokkien voittajat.
Mannerheimin Kenttäratsastuskilpailun voitti Tuija Rosenqvist jo kolmannen kerran. FF Pacemaker laukkasi maaston täsmällisesti ihanneaikaan. Rosenqvist hallitsi kilpailua alusta alkaen ja maaston jälkeen hän oli iloisella mielellä.
-Rata oli todella kiva, sai vähän miettiä askelmääriä parissa tehtävässä. Derbykentän tehtävät olivat ehkä vaikeimpia radalla, voittaja analysoi rataansa.
Kilpakumppanina on 9-vuotias suomessa syntynyt ruuna, joka on ollut Rosenqvistin omistuksessa nyt muutaman vuoden. Ratsukon tavoitteet ovat jo seuraavalla tasolla.
- Tämä kilpailu toimi hienosti välitsekkauksena ja tällä kaudella olisi tarkoitus kilpailla jo neljää tähteäkin. Keväällä olimme ulkomailla kahden kilpailun verran ja sielläkin meni kaikki todella kivasti.
Kahdessa tähdessä voitto lähti virolaisen Jaagub Kallasteen matkaan, sillä hän onnistui ratsastamaan estevirheettömän maaston ja nousi toiselta sijalta Olli Royalin kanssa.
Esteratsastuksen pääluokan, Hankkija Finnderbyn, voittajaksi ratsasti ainoastaan yhden puomin pudottanut ratsukko: Sandra Lähde – Fanita. Viime vuoden toinen sija kirkastui ja kotiin voittaja lähtee 2000 euron palkinnon kanssa. Hän päihitti myös valmentajansa, viime vuonna luokan voittaneen Maija Yli-Huhtalan, joka tänään oli kahdella puomilla kolmas.
- Viime vuodesta oli pensasesteen edusta muuttunut; se oli nyt hieman haastavampi ollessaan yksinään kolmantena esteenä. Muuten olen rataan tyytyväinen, sillä vain kapea lankkueste tuli kolmoissarjan jälkeen alas, voittaja kertasi rataansa luokan päätyttyä.
Ratsastaja on kouluttanut hevosen itse ja kilpaili myös kaksi viikkoa sitten Korpikylän GP-osakilpailussa 145-tasolla sijoittuen seitsemänneksi. Sandra on myös suorittanut Hevosopistolla kaksoistutkinnon, suuntautuen nimenomaan nuorten hevosten kouluttamiseen. Kotitallissa onkin yksi 6-vuotias estehevonen ja juuri entiselle kilpakumppanille syntynyt varsa.
Kouluratsastuksessa GP-luokka kutistui kolmen taistoksi. Eilen voittanut Elisabet Ehrnrooth voitti myös tänään Bøgelys La-Ro:lla.
- Hevonen on ollut minulla vasta syyskuusta ja tämä oli sen toinen GP-rata, joten olen tyytyväinen vaikka parit virheet ohjelmassa teimmekin. Nyt vaan lisää treeniä ja suunnitelmana olisi osallistua SM-kilpailuun Espoossa.
Sanna Koskiluhta pararatsastuksen mestariksi
Finnderby päättyi mestaruustunnelmissa, kun Sanna Koskiluhta piti kärkipaikkansa ja voitti pararatsastuksen Suomen mestaruuden kokonaistuloksella 137,189.
Koskiluhta ratsastaa 15-vuotiaalla Jaana Järvisen omistamalla Liptona III:lla. Mestaruudesta kilpaili 8 ratsukkoa.
- Vapaaohjelma näytti loppuosan paria rikettä lukuun ottamatta oikein hyvältä, ratsukon kisavalmentaja Helkky Ylönen arvioi.
Pohjoismaiden mestaruuskilpailuihin tähtäävä Koskiluhta kilpailee tällä kaudella uudella tasolla, kun hänen luokitustaan on muutettu.
- Tämä luokka ilman laukkaa sopii minulle paremmin. Rata tuntuu kyllä lyhyeltä, mutta muuten tuntuu sopivalta.
Hopea ripustettiin MM-tasollakin kilpailleen Pia Reitin kaulaan. Reitti ratsasti omistamallaan Supremolla vapaaohjelmassa tuloksen 68,650 ja nousi siten ohi lauantain jälkeen kakkospaikkaa pitäneen Marja Mikolan. Mikola ja Gerke B palkittiin tänään pronssilla.
Sunnuntaina vapaaohjelmaa arvosteli italialainen 4* kansainvälinen pararatsastustuomari Nicoletta Milanese.
- Erittäin hyviä ratsastajia, hyviä hevosia. Toivon näkeväni heitä tulevaisuudessa kansainvälisissä kilpailuissa. Heillä on kansainväliseen kilpailemiseen tarvittavat elementit kunnossa. Eilen ja tänään eri asiat vaikuttivat tuloksiin. Eilen kuumuus, tänään tuuli. Hevoset olivat kuuliaisia ja ratsastajat taitavia. Yritin antaa heille mahdollisimman paljon kommentteja.
Nurmella jatkettiin derbytunnelmissa, kun vuorossa olivat senioriderby ja suomenhevosderby. Senioriderbyn voittoa lähti tavoittelemaan 16 ratsukkoa. Voittoon ratsasti Loimaan Ratsastajien Anna Grön Backwoods Casperilla ainoalla puhtaalla radalla. Ilona Mattila – Workaholic H toiseksi ja Saima Alitalo– Bellezza di Notte kolmanneksi.
Suomenhevosten derbyvoiton vei Päivi Stranden Ventterin Pojulla. Puolentoista vuoden sairaslomalta palannut Poju nauttii Strandenin mukaan kilpailemisesta. Kenttämestaruuspronssiakin aikoinaan voittanut hevonen, palaa tänä vuonna todennäköisesti myös maastoradoille.
- Derbyrata oli kiva. Siinä oli sopivasti tekemistä. Poju on oman arvonsa tunteva herra, joka haluaa tasaisin välein käydä reissussa. Meillä on tähtäimessä Hippos-luokat ja myöhemmin kaudella estemestaruudet täällä Ypäjällä ja ehkä myös kenttämestaruudet.
46. kertaa järjestetty Finnderby keräsi kaikkiaan 551 lähtöä. Yleisöä oli järjestäjän arvion mukaan viikonlopun aikana reilu 4000 kävijää. Hevosopistolla jatketaan kilpailujen merkeissä heti tiistaina, kun Kisaviikko käynnistyy. Viikolle kertyy yli 1200 starttia.
Tuloksia sunnuntailta
Esteratsastus
Luokka 17 - XXXXVI Hankkija Finnderby 135 arv. AM5. 12 lähtijää ja 3 sijoittuu: 1) Sandra Lähde, Ratsastusseura Varsa ry – Fanita 4/130.30, 2) Riikka Harjula, Ypäjän Ratsastajat ry – Darude 16 RP 6/154.47, 3) Maija Yli-Huhtala, Ratsastusseura Varsa ry – Birchcape's Wonderland 3033 8/133.48
Luokka 18 - Prix de Krafft Senioriderby 2019 120 arv. AM5. 16 lähtijää ja 4 sijoittuu: 1) Anna Grön, Loimaan Ratsastajat ry – Backwoods Casper 0/114.44, 2) Ilona Mattila, Auran Ratsastajat ry – Workaholic H 4/113.96, 3) Saima Alitalo, Rovaniemen Urheiluratsastajat – Bellezza di Notte 8/108.35, 4) Johanna Mäkelä, Puijon Laukka ry – Cloebayou v/d Castershoeve 8/118.94.
Luokka 19 - Suomenhevosderby 2019 100 arv. AM5. 15 lähtijää ja 4 sijoittuu: 1) Päivi Stranden, Pohjois-Karjalan Urheiluratsas – Ventterin Poju 4/90.98, 2) Hanna Sairanen, Ypäjän Ratsastajat ry – Musta Magia 8/94.90, 3) Lotta-Katariina Lehtonen, Jcc Riders ry – Knuutilan Veikko 9/96.52, 4) Johanna Pihlaja, Skura ry – Taranis 10/101.95.
Kenttäratsastus
Luokka 200 - CCN2*. 18 lähtijää ja 5 sijoittuu: 1) Jaagup Kallas, Estonia – Olli Royal 31.3-0-0-31.3, 2) Kristiina Honko, Lempi Racing Team ry – Gilbert 84 29.2-4-0-33.2, 3) Suvi Järvi, Ylöjärven Ratsastajat ry – Orlanda II 34.8-0-2.8-37.6, 4) Luise Vevers, Estonia – Ruudi 30.7-0-14-44.7, 5) Aki Karhapää, Lempäälän Ratsastusseura ry – Duchess Diamond 37.5-8-0-45.5,
Luokka 201 - Prix de Racing Mannerheim Kenttäratsastuskilpailu CCN3*. 6 lähtijää ja 2 sijoittuu: 1) Tuija Rosenqvist, Lempäälän Ratsastusseura ry – FF Pacemaker 28.6-4-0-32.6, 2) Kaire Kalm, Estonia – Cavalier 35.2-4-0-39.2, 3) Axel Lindberg, Husaariratsastajat ry – My Laptop 32.6-12-4-48.6, 4) Henna-Riikka Väisänen, Lempi Racing Team ry – Baleno 37.8-16-11.2-65.0, 5) Olivia Harakka, Ratsastusseura Varsa ry – Armani Boy 39.2-28-0-67.2, 6) Ervi Kaasiku, Estonia – Cendoria S 40.2-24-11.2-75.4
Pararatsastus
Suomen mestaruuskilpailun tulokset: 1) Sanna Koskiluhta - Liptona III 137,189, 2) Pia Reitti – Supremo 134,910, 3) Marja Mikola - Gerke B 134,642, 4) Lilli Vehmas – Maestoso Madam 134,099, 5) Jessica Kerttunen – Westside 131,509, 6) Marika Siippola – Cerberus 130,848, 7) Minna Niemikorpi - Bergviks Regent 127,717, 7) Taija Härkönen – Felicita 124,868.
Kouluratsastus
Luokka 115 - Finnderby GP Tour 2. osakilpailu FEI Kür Grand Prix. 3 lähtijää ja 1 sijoittuu: 1) Elisabet Ehrnrooth, Helsingin Ratsastajat ry – Bøgelys La-Ro 69.808%, 2) Nina Dunder, Helsingin Ratsastajat ry – Floresco Sil 69.242%, 3) Maisa Torkkola, Dressage Team Travers ry – Don Juan 69.083%.
Luokka 116 - Medium Champion Cup -osakilpailu FEI VaB Junioreiden esiohjelma. 24 lähtijää ja 6 sijoittuu: 1) Jenni Linna, Salon Ratsastusseura ry – Franziskaner 68.056%, 2) Anne Nuutinen, Järvenpään Ratsastusseura ry – Karelia Carrus 67.278%, 3) Helkky Ylönen, Korpilahden Ratsastajat ry – Kiahan Sinclair 67.222%, 4) Jeanne-Marie Törnroth-Koivuniemi, Kaarinan Urheiluratsastajat ry – Carlo 67.222%, 5) Emmi Alahonko, Pinomäki Royality Riding Club – Sandrina 66.667%, 6) Vilma Vajanto, Equestrian Team Diamond ry – Dalcanton 66.611%
Tuija Rosenqvist ja FF Pacemaker tekivät kellontarkkaa työtä Mannerheim-kilpailun maastokokeessa.
Kuva: Hevosopisto / Hanna Heinonen.
Uutiset
- 12.12.2024Helsinki International Horse Show´lle merkittävä valtionavustus
- 12.12.2024Ypäjän Hevosopisto tuo kansainvälisen Finnderbyn takaisin – perinteikäs kilpailu hypätään 28. kesäkuuta 2025
- 11.12.2024Veera Salminen toista kertaa ponien kansainväliseen finaaliin
- 8.12.2024Pekka Larsenin muistoa kunnioittaen
- 1.12.2024Valtteri Gundersby ja Clavina Y estehallimestarit 2024
- 30.11.2024Esteratsastuksen BOWA Hallisarja käynnistyi Ypäjällä
- 29.11.2024Ratsastustuntien arvonlisävero nousee 14 prosenttiin
- 28.11.2024Olympialaisten koulujoukkueelle kaksi ehdokkuutta Urheilugaalassa!
- 25.11.2024Nyholm ja Gundersby uudelleen valittiin Ratsastajainliiton hallitukseen
- 24.11.2024Syyskokouksessa palkittiin kymmenen alan ansioitunutta toimijaa