Sani Illille lapsiratsastajien EM-hopeaa esteratsastuksessa
21.7.2024
Esteratsastuksen ikäluokkien Euroopan mestaruuskilpailut Alankomaissa Kronenbergissa tarjosivat jännitystä koko viikon ajan, aina viimeiseen mitaliuusintaan saakka. Lapsiratsastajissa Sani Illi ja Backwoods Challenger hyppäsivät upeasti EM-hopealle. Toisena suomalaisena lapsiratsastajien finaalissa ratsastanut Isabel Olsson oli 29. Nuorissa ratsastajissa Aura Vasama ylsi myös EM-finaaliin ja oli lopputuloksissa 11.
Koko alkuviikon tasaista, virheetöntä suoritusta tehneet Sani Illi ja Backwoods Challenger hyppäsivät viiden radan jälkeen vielä jännittävään mitaliuusintaan kullasta. Lopullista sijoitusta saatiin jännittää aivan viime metreille saakka, sillä mitaliuusinnassa oli yhteensä seitsemän ratsukkoa. Tiukassa taistossa Illi varmisti nopealla ja virheettömällä uusintaradalla itselleen lapsiratsastajien Euroopan mestaruus hopeaa.
”Uskomaton fiilis, en olisi ajatellut, että tulee mitalia. Radat olivat koko viikon tosi tasaisia ja hyviä, vaikka tänä vuonna oli vaikeammat radat kuin viime vuonna. Mitaliuusintaan lähtiessäni ajattelin, että menen vain niin kovaa kuin pääsen, ja katsotaan mihin se riittää. Haluan kiittää koko Suomi-tiimiä tsemppauksesta ja hyvästä tiimihengestä, sekä valmentajia Ad van de Weteringia, Kari Nevalaa ja äitiä Sanna Illiä sekä perhettä”, Karijoelta kotoisin oleva Illi toteaa onnellisena.
Mitaliratsu Backwoods Challenger on 11-vuotias FWB ruuna, jonka on kasvattanut Anna Kärkkäinen ja omistaa Sonja Kakko.
”Santtu (Backwoods Challenger) oli tosi hyvä, se oli tosi virkeä koko viikon, vaikka olikin kuuma muutamana päivänä. Olen tosi kiitollinen ja sille ja myös sen omistajalle, että saan käyttää sitä”, toteaa Illi tyytyväisenä hevoseensa.
EM-kilpailut olivat Illille toiset, ja viime vuodelta hänellä on takataskussaan myös lapsiratsastajien SM-pronssi. Muutama viikko sitten Illi nappasi myös kaksi voittoa ikäryhmien viiden tähden kansainvälisessä kilpailussa Tukholmassa lapsiratsastajien luokissa 125 cm ja 130 cm tasoilla. Seuraavana Illi ja Backwoods Challenger tähtäävät lapsiratsastajien SM-kilpailuihin Ypäjällä elokuun toisena viikonloppuna.
Euroopanmestaruusmitali esteratsastuksen ikäryhmätasolla on historiallinen, sillä ennen tätä mitaleita Suomeen on tullut vain kolme kappaletta. Tuorein mitali on Jone Illin ja Eolita L:n junioreiden EM-kulta vuonna 2022. Lisäksi Hugo Kogelnig voitti lapsiratsastajien EM-hopeaa vuonna 2021 hevosella Vermont ja Kati Hurmeella on nuorten EM-kulta vuodelta 1988 hevosella Pohjola Metropolitan.
Toinen lapsiratsastajien EM-finaaliin yltäneistä, Tallinnassa asuva ja Joop Raymakersin valmentama 14-vuotias Isabel Olsson ja Haya, olivat lopputuloksissa 29.
”Isabel paransi omaa ratsastustaan koko viikon ajan. Viimeiset radat olivat selkeästi parasta tekemistä häneltä”, summaa Suomen joukkueenjohtajana toiminut Markus Backlund.
Aura Vasama mukana nuorten EM-finaalissa
Nuorten ratsastajien EM-finaalissa Suomea edusti lahtelainen, tällä hetkellä Alankomaissa asuva 21-vuotias Aura Vasama ja Canto Bruno. Lopputuloksissa he olivat 11.
”Erittäin siistiä ratsastusta Auralta. Tänään finaalin ensimmäisen kierroksen todella vaikealla radalla hän sai vain yhden aikavirheen”, kommentoi Backlund Vincent Voornin valmennettavan ratsastusta tyytyväisenä.
Suomella oli kilpailuissa mukana joukkue niin lapsiratsastajissa kuin junioreissakin. Lapsiratsastajien joukkue oli lopputuloksissa yhdeksäs, kun mukana kilpailussa oli kaksikymmentä joukkuetta. Joukkueeseen kuuluivat Sani Illi ja Backwoods Challenger, Isabel Olsson ja Haya, Nita Tolonen ja Keep Going sekä Olivia Tuomi ja Graal. Henkilökohtaisessa kilpailussa Nita Tolonen hevosella Keep Going olivat 64. ja Olivia Tuomi ja Graal 82.
”Joukkue teki oikein hyvää jälkeä. Oli saavutus päästä joukkueena toiselle kierrokselle ja nousta lopputuloksissa sijalle yhdeksän. Taakse jäi kovia ratsastusmaita. Harmillista on, että porukkamme siirtyy ensi vuonna jo junioreihin Nitaa lukuun ottamatta. Mutta hyvä puoli on se, että olemme sitten entistä vahvempia junioreissa”, summaa Backlund joukkueen saavutuksia toivoen, että ensi vuonnakin lapsiratsastajista saadaan joukkue mukaan.
Paperilla hyvin vahva Suomen juniorijoukkue oli lopulta 19., kun kilpailussa mukana oli 24 joukkuetta. Joukkueessa hyppäsivät Remy Aerts ja Supreme, Aida Hämäläinen ja Prada de la Liniere, Jone Illi ja Celtas Quillian, Hugo Kogelnig ja BG Rio van de Groenhoeve sekä Veera Salminen ja Pure Joy 3.
Henkilökohtaisessa kilpailussa Hugo Kogelnig ja BG Rio van de Groenhoeve olivat 55., Veera Salminen ja Pure Joy 3 71., Aida Hämäläinen ja Prada de La Liniere 75., Remy Aerts ja Supreme 82. sekä Jone Illi ja Celtas Quillian 93.
”Joukkuetasolla jonkin asteinen pettymys, mutta joukkueen sisällä oli valopilkkuja. Hugo ratsasti oikein hyvän kokonaisuuden. Aida ja Veera kumpikin päätti viikon hyviin ratoihin nousujohteisella tekemisellä. Jonella tapahtui harmillinen työtapaturma, mutta sellaista sattuu kaikille meistä joskus. Harmi, että tällä kertaa se tuli EM-kisoissa”, analysoi joukkueenjohtaja Backlund tulosta.
Nuorten ratsastajien henkilökohtaisessa kilpailussa oli mukana myös Anni Hjerpe ja Callboy, jotka olivat lopputuloksissa 39.
”Annilla meni tänä vuonna tosi hyvin ja siististi, hän jäi täpärästi finaalista ulos. Näistä meidän kahdesta nuoresta (Anni Hjerpe ja Aura Vasama) on aitoa vahvistusta senioreiden Nations Cup -joukkueeseen”, kommentoi Backlund nuorten tekemistä.
Esteratsastuksen nuorten, junioreiden ja lapsiratsastajien EM, Kronenberg, Alankomaat
Tulokset 21.7.
Lapsiratsastajien kokonaistulokset, 125-130 cm, lähti 103
1) Alexandra Hearst / Corelien, ESP, 4/0-30,74
2) Sani Illi / Backwoods Challenger, FIN, 4/0-30,86
3) Brianne Beerbaum / Carrero T Z, GER, 4/0-31,19
…29) Isabel Olsson / Haya, FIN, 38 vp
…64) Nita Tolonen / Keep Going, FIN, 22 vp
…82) Olivia Tuomi / Graal, FIN, 88 vp
Tulokset: LINKKI
Nuorten ratsastajien kokonaistulokset, 145-150 cm, lähti 85
1) Oliver Fletcher / Hello William, GBR, 2,71 vp
2) Francis Derwin / Flexi K, IRL, 4,61 vp
3) Jules Orsolini / Charlotte 198, FRA, 5,48 vp
…11) Aura Vasama / Canto Bruno, FIN, 22,57 vp
…39) Anni Hjerpe / Callboy, FIN, 21,62 vp
Tulokset: LINKKI
Junioriratsastajien kokonaistulokset, 140 cm, lähti 114
1) Olivia Alvarez García / Gazquine Tag, ESP, 0,24 vp
2) Thijmen Vos / Cadillac Z, NED, 2,11 vp
3) Ewen China / Bacchus d’Ecames, FRA, 5,13 vp
…55) Hugo Kogelnig / Bg Rio van de Groenhoeve, FIN, 18,42 vp
…71) Veera Salminen / Pure Joy 3, FIN, 29,02 vp
…75) Aida Hämäläinen / Prada de La Liniere, FIN, 33,04 vp
...82) Remy Aerts / Supreme, FIN, 44,15 vp
…93) Jone Illi / Celtas Quillian, kesk.
Tulokset: LINKKI
Lapsiratsastajien joukkuekilpailu, lähti 20 maata
1) Iso-Britannia
2) Belgia
3)Espanja
…9) Suomi (Sani Illi / Backwoods Challenger, Isabel Olsson / Haya, Nita Tolonen / Keep Going ja Olivia Tuomi / Graal)
Tulokset: LINKKI
Junioriratsastajien joukkuekilpailu, lähti 24 maata
1) Ranska
2) Espanja
3) Iso-Britannia
…19) Suomi (Remy Aerts / Supreme, Aida Hämäläinen / Prada de la Liniere, Jone Illi / Celtas Quillian, Hugo Kogelnig / BG Rio van de Groenhoeve ja Veera Salminen / Pure Joy 3)
Tulokset: LINKKI
Täydet tulokset: LINKKI
Uutiset
- 12.12.2024Helsinki International Horse Show´lle merkittävä valtionavustus
- 12.12.2024Ypäjän Hevosopisto tuo kansainvälisen Finnderbyn takaisin – perinteikäs kilpailu hypätään 28. kesäkuuta 2025
- 11.12.2024Veera Salminen toista kertaa ponien kansainväliseen finaaliin
- 8.12.2024Pekka Larsenin muistoa kunnioittaen
- 1.12.2024Valtteri Gundersby ja Clavina Y estehallimestarit 2024
- 30.11.2024Esteratsastuksen BOWA Hallisarja käynnistyi Ypäjällä
- 29.11.2024Ratsastustuntien arvonlisävero nousee 14 prosenttiin
- 28.11.2024Olympialaisten koulujoukkueelle kaksi ehdokkuutta Urheilugaalassa!
- 25.11.2024Nyholm ja Gundersby uudelleen valittiin Ratsastajainliiton hallitukseen
- 24.11.2024Syyskokouksessa palkittiin kymmenen alan ansioitunutta toimijaa