Seahorse Week valloittaa Hangon Kylpyläpuiston viimeisen kerran
16.6.2023
Seahorse Week kokoaa jälleen esteratsastajia ja kilpailuvieraita Hangon kylpyläpuistoon keskiviikosta sunnuntaihin 26.-30.7.2023. Viisipäiväinen kilpailuviikko alkaa 70-tason esteiltä ja huipentuu sunnuntai-iltapäivän 140-tason Hanko Grand Prix, presented by Port of Hanko -kilpailuun.
Nyt 22. kerran järjestettävä SeaHorse Week päättyy haikeisiin tunnelmiin, sillä tämän vuoden kilpailu päättää suositun, vuodesta 1997 Hangon kesään kuuluneen perinteen.
Tapahtuman lopettamispäätöksen taustalla on ennen muuta pula järjestelyihin käytettävissä olevasta ajasta. SeaHorse Week toteutetaan talkoilla, tapahtumaa ympäri vuoden rakentavien avainhenkilöiden joukko on pieni ja kilpailun jatkuminen olisi edellyttänyt merkittäviä taloudellisia panostuksia tulevina vuosina.
”Pelkkä väliaikaisen ratsastuskentän pohjan pitäminen huippukunnossa on vuosittain tuhansien eurojen panostus. Tänä vuonna lisäämme pohjaan kuitua, koko hiekkapohjan uusiminen olisi ollut lähivuosien asia, ja sen kustannus on kymmeniä tuhansia. Kun tähän ynnää muiden järjestämiskulujen hintojen nousun, olisimme tarvinneet merkittävästi lisää työaikaa tapahtuman mahdollistamiseen taloudellisesti”, taustoittaa kilpailunjohtaja Mia Maukonen.
Viiden vuoden puitesopimus Hangon kaupungin kanssa päättyy tähän vuoteen, joten ajankohta on senkin puolesta luonteva.
”Hangon kaupungin ja monien yhteistyökumppaniemme panos kilpailun toteuttamisen taustalla on ollut – ja on tänäkin vuonna erittäin merkityksellinen. Tulevan kilpailuviikon järjestelyt ovat suunnitellusti loppusuoralla ja odotamme jälleen vilkasta kilpailuviikkoa”, SeaHorse Week ry:n puheenjohtaja Annika Koli sanoo.
”Mitään ei olla himmailtu vaan tästä kilpailua tehdään yhtä suurella sydämellä kuin aiemminkin. Ja kyllä – rakennamme suositun keppihevosareenan jälleen, tätä on kysytty paljon”, Maukonen kertoo hyväntuulisena.
SeaHorse Weekiin on vapaa pääsy koko kilpailuviikon ajan. Hangon tunnelma on jo käsite ja se tehdään yhdessä kilpailijoiden ja yleisön kanssa. Järjestäjät toivottavat kaikki jälleen tervetulleiksi tapahtumaan: ”Tervetuloa mukaan – tehdään tästä viimeisestä vuodesta yhdessä ikimuistoinen!”
Kilpailuviikon ohjelma ja lisätiedot: www.seahorseweek.fi
Uutiset
- 15.7.2024Ikäluokkien esteratsastuksen EM-kilpailut 2024 polkaistaan käyntiin Alankomaissa tiistaina - katso aikataulu täältä
- 15.7.2024Askellajiratsastuksen Suomenmestaruudet 2024 ratkottiin Ypäjällä
- 14.7.2024Husön Pohjola Grand Tourilla voittoon Peggy Högsten ja Frisco
- 14.7.2024Hattel Ridersille esteratsastuksen Joukkue SM kultaa
- 14.7.2024Marika Siippola ja Cerberus ovat parakouluratsastuksen lajimestarit 2024
- 11.7.2024Henri Kovács kaksoisvoittoon kolmen tähden esteillä Budapestissa
- 11.7.2024Eemil Porola ja Guntinius niittävät menestystä Euroopan suurimmissa NRHA kilpailuissa
- 8.7.2024Paris 2024 - Joanna Robinson on ensikertalainen ja Elisabet Ehrnrooth tekee comebackin 24 vuoden jälkeen
- 8.7.2024Paris 2024 - Joanna Robinson Pariisin olympiajoukkueeseen ja Elisabet Ehrnrooth vararatsastajaksi
- 7.7.2024Huhtanen ja Hamont putsasivat palkintopöydän Operagamesien sunnuntaina