#muntapahevostella - Seuratoiminnan superviikko 6.-12.11.
26.10.2023
Seuratoiminnan superviikko järjestetään jälleen marraskuun alussa. Superviikko on someviikko, jonka aikana nostetaan ratsastusseuroja ja hevosharrastusta vahvasti esiin. Viikkoa juhlistetaan sosiaalisessa mediassa Ratsastajainliiton, alueiden sekä seurojen kanavissa vapaaehtoisten tekemien videoiden, haastatteluiden ja ajankohtaisuutisten kautta. Viikko antaa meille mahdollisuuden tuoda esiin maamme mahtavia ratsastusseuroja, niiden toimintaa ja moninaisia tapoja harrastaa hevosia.
Tänä vuonna haluamme erityisesti nostaa esiin erilaisia polkuja ja tapoja harrastaa hevosia esim. kasvattamalla, valokuvaamalla, ratsastamalla, kilpailemalla, vapaaehtoisena, katselemalla, vanhempana, toimihenkilönä jne. Kampanja antaa samalla seuroille näkyvyyttä alueiden ja liiton somekanavissa. Seuratoiminnan superviikon viestejä kannattaa levittää myös oman alueen somekanaviin ja -ryhmiin ja paikallismedialle. Ratsastajainliiton seuratoiminnan ohjausryhmä haastaa kaikki ratsastusseurat mukaan kampanjaan itselleen sopivalla tavalla. Viikon aikana on tarkoitus postata joka päivä vähintään yksi erilainen tapa hevostella. Näytetään yhdessä kaikille, että ratsastusseuroissamme on voimaa, energiaa, yhteisöllisyyttä ja että ”hevostelemiseen” on monta tapaa.
Miten kampanjaan voi osallistua?
Julkaise kuva tai video sosiaalisessa mediassa. Lisää instagram-postaukseen myös aihetunnisteet #muntapahevostella, #superviikko2023 ja #ratsastus. Ratsastajainliitto jakaa näillä tunnisteilla merkittyjä postauksia viikon aikana eri alustoilla. Voit Instagramissa tagata mukaan myös @ratsastajainliitto. Facebookissa voit tagata Suomen Ratsastajainliitto ry:n.
Voit julkaista sosiaalisessa mediassa postauksia mistä tahansa seuratoimintaa, hevosia ja ratsastusta liittyvistä aiheista mutta erityisesti meitä ilahduttaisi nähdä erilaisia tapoja hevostella.
Jos haluat tehdä Instagram reelsin tai tarinoita, niin tässä lyhyt esimerkki haastattelukysymyksiksi:
1. Kerro kuka kuka olet (etunimi) ja mihin seuraan kuulut.
2. Kerro mikä on sinun tapasi hevostella tai
3. Kerro mikä sinut toi hevostelun piiriin.
Seuratoiminnan superviikko on seuratoiminnan ohjausryhmän ideoima koko ratsastusyhteisön oma someviikko, jota vietetään nyt kolmatta kertaa.
Tunnisteet: #muntapahevostella #superviikko2023 #ratsastus
Lisätietoja markkinointi- ja viestintäkampanjasta:
SRL:n seurakehittäjät, seurakehittajat@ratsastus.fi
tai Marja Nuuttila, seurakehittäjä, 050 323 6763,
tai Emmi Korpiola, vapaaehtoistoiminnan kehittäjä, emmi.korpiola@ratsastus.fi.
Uutiset
- 15.7.2024Ikäluokkien esteratsastuksen EM-kilpailut 2024 polkaistaan käyntiin Alankomaissa tiistaina - katso aikataulu täältä
- 15.7.2024Askellajiratsastuksen Suomenmestaruudet 2024 ratkottiin Ypäjällä
- 14.7.2024Husön Pohjola Grand Tourilla voittoon Peggy Högsten ja Frisco
- 14.7.2024Hattel Ridersille esteratsastuksen Joukkue SM kultaa
- 14.7.2024Marika Siippola ja Cerberus ovat parakouluratsastuksen lajimestarit 2024
- 11.7.2024Henri Kovács kaksoisvoittoon kolmen tähden esteillä Budapestissa
- 11.7.2024Eemil Porola ja Guntinius niittävät menestystä Euroopan suurimmissa NRHA kilpailuissa
- 8.7.2024Paris 2024 - Joanna Robinson on ensikertalainen ja Elisabet Ehrnrooth tekee comebackin 24 vuoden jälkeen
- 8.7.2024Paris 2024 - Joanna Robinson Pariisin olympiajoukkueeseen ja Elisabet Ehrnrooth vararatsastajaksi
- 7.7.2024Huhtanen ja Hamont putsasivat palkintopöydän Operagamesien sunnuntaina