Teksti ja kuva Kirsi Siivonen.

OLAVI VAINIKAINEN - SRL Lounais-Suomen ratsastusurheilun edistäjä

TYTTÄREN MUKANA HEVOSHARRASTUKSEEN

Olavin ensimmäinen kosketus hevosiin ei ollut kovin lupaava.

- Seurusteluaikoinamme vaimoni Pirkko halusi, että menemme käymään tallilla. Ovesta sisään astuessamme vastaan tuli kova ammoniakin haju. Silloin ajattelin, ettei tämä hevostouhu ole oikein mukavaa.

Olavin ja Pirkon kolmesta lapsesta tytär Niina kiinnostui ala-asteella ratsastuksesta. Ensin käytiin Mäkisen tallilla Raisiossa, sieltä jatkettiin Naantaliin Kaj Maunulan ratsastuskouluun. Myöhemmin tallitoimintaa Naantalissa jatkoi Sari Penttinen (nyk. Murtola).  Pirkko on itsekin ratsastanut nuorempana.

- Kun Kai Maunula piti tuntia, sanoi hänen kilparatsastajaveljensä Kristian Maunula Niinasta, että ”Hon sitter bra”. Innostuin siitä ja maksoin mukisematta tunnit, Pirkko kertoo.

Niina sai vuonna 1987 rippilahjaksi 5-vuotiaan shetlanninponitamma Justus Fian. Kaksi vuotta myöhemmin se varsoi orivarsan, joka sai nimekseen Frodo.

- Kävimme ponien kanssa monilla talutuskeikoilla. Fia oli shettisten estemestari. Kouluratsastuksessa se sai hopeaa ja valjakkoajossa tamma kilpaili PM-kilpailuissa Ypäjällä vuonna 2001. Silloin poneissa saivat kv-tasolla kisata vielä shettikset. Fia ei ollut kovin kaunis, mutta se oli hyvä poni. Kun Helsingissä oli maailmancupin finaali, oli Fia näytöksessä Zorron ponina.  Rodrigo Pessoan perhe halusi näytöksen jälkeen kuvauttaa itsensä Fian kanssa. Harmi, ettei tuosta tilanteesta tullut itse otettua kuvaa.

SEURATOIMINTAA NAANTALISSA

Olavi on ollut jo vuosikymmeniä Naantalin Ratsastajissa aktiivinen kilpailujärjestäjä ja toimihenkilö.

- Caballos-tallilla Naantalissa oli hyvä henki ja pidimme paljon kilpailuja. Koska kilpailuihin oli hankalaa saada tuomareita, kävimme Pirkon kanssa estetuomarikurssin. Myöhemmin saimme myös c-puheenjohtajatuomarioikeuden. Ne oikeudet minulla oli niin kauan kunnes täytin 70 vuotta.

Haasteitakin on mahtunut matkan varrelle.

- 1980-luvun lopulla seurassa oli eripuraakin ja NaR:a oltiin jo lopettamassa. Seuran lopettamiskokouksessa Pirkko ja muutama muu kuitenkin päättivät, että yritetään vielä jatkaa. Se oli oikea päätös, sillä seuraan alkoi tulla ihmisiä, jotka halusivat tehdä yhteistyötä. Meillä oli paljon jäseniä ja aktiivista nuorisotoimintaa. Seura järjesti monta vuotta Ypäjällä myös vappuvaljakkokilpailut. Se kävi kuitenkin seuran kukkarolle, koska Ypäjällä ei saanut pitää puffettia.

Kun Caballos-talli ei saanut jatkosopimusta kaupungin kanssa, meni Naantalin Ratsastajien toiminta lepotilaan.

- Muutaman hiljaisen vuoden jälkeen NaR on aloittanut yhteistyön Maskun Ratsutilan kanssa. Nykyään seura järjestää este- ja koulukisojen lisäksi mm. kepparikisoja ja joulujuhlia.

VALJAKKOAJO VEI MENNESSÄÄN

Valjakkoajo alkoi kiinnostaa Vainikaisia omien ponien myötä.

- Ne lapset, jotka olivat menneet shetlanninponeillamme estekisoissa, kasvoivat pituutta. Pirkko keksi valjakkoajon SM-kisoja katsellessaan, että tässä voisi olla meidän poneillemmekin sopivaa hommaa. Ensimmäinen valjakkoajokisa jo näytti, että Fia sopii lajiin hyvin. Kilpailu oli Tammisaaressa, josta ajoimme yöksi kotiin. Aamulla järjestäjät kysyivät, että miksi emme jääneet palkintojenjakoon. Fia oli yllätykseksemme voittanut luokkansa. Sen jälkeen kuljimme ahkerasti valjakkokisoissa.

Vainikaiset mainitsivat Aarre Vainolle, joka oli mukana lähes jokaisessa valjakkokilpailussa, että hekin voisivat kyllä auttaa jotenkin. Se johti lisenssikoulutuksiin ja toimihenkilötehtäviin liki kaikissa valjakkokilpailuissa.

- Emme ole koskaan kilpailleet valjakossa, vaan olleet erilaissa toimihenkilötehtävissä. Poniravikurssin tosi kävin. Ypäjältä asti tuli kouluttaja ja ajattelin, että on noloa, jos ei kurssille tule tarpeeksi osallistujia. Kortin sain, mutta raveissa en ole ajanut.

Matkan varrella on saanut myös SRL:n luottamustoimia.

- Valjakkojaoston (nyk. valjakkokomitea) puheenjohtaja Heikki Heiskanen kysyi vuonna 2002, että voisinko ryhtyä jaoston puheenjohtajaksi. Heikki itse siirtyi Hevosopiston rehtoriksi ja oli jättämässä paikkansa. Jaoston puheenjohtajan tehtävässä vierähtikin lopulta vajaa kymmenen vuotta. Lounais-Suomen aluejaostossa olin myös useita vuosia valjakkovastaavana.

Kun Olavi ja Pirkko tutustuivat valjakkoajoon, ei lajissa ollut kuin kansallisia kilpailuja. Aluetason toimintaa ei oikeastaan ollut lainkaan.

- Aloimme Tapani Peltosen, Leena Kahisaaren, Heikki Heiskasen ja Ulla Kemppaisen kanssa kehittämään aluesääntöjä ja aluevalmennusta. Nykyään joka kisassa onkin jo aluetason luokkia mukana.  Etsimme myös kisapaikkoja aktiivisesti. Esimerkiksi Kotimäessä pidimme useammat valjakkokilpailut, jotka järjestimme Pirkon kanssa lähes kahdestaan. Siivosimme kaatuneista puista kilpailualueeksi yhden tarhan ja kotiinviemisiksi saimme kasan polttopuita.

Vainikaiset ovat käyneet myös ulkomailla useissa valjakkokilpailuissa. MM-kisoissa he ovat käyneet neljästi: Ranskassa v. 2002, Ruotsissa v. 2004, Italiassa v. 2006 ja Puolassa v. 2008. PM-kilpailuissa he ovat käyneet Suomen lisäksi Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.

AKTIIVISENA TOIMIHENKILÖNÄ JA KOULUTTAJANA

Olavi on kehittänyt osaamistaan myös FEI:n kursseilla.

- Valjakkojaosto päätti, että meillä tulisi olla Suomessa FEI-tason tuomareita. Niinpä jaosto lähetti minut ja Kati Honkasen Saksaan FEI:n valjakkotuomarikurssille. Pääsin kurssista läpi ja sain oikeudet. Katilla oli FEI:n mukaan silloin vielä liian vähän kokemusta, mutta hän sai oikeudet seuraavana vuonna. Kati oli nuorempi, joten ehdotin, että hän ottaa kaikki kv-tuomaroinnit. Nykyään Kati on FEI:n level 3 -tuomari.

SRL ehdotti FEI:lle lajistewardeja Suomesta. Yksi heistä oli Olavi.

- Sen jälkeen olen käynyt FEI:n stewardkurssin Windsorissa. En tosin ole varma haluanko enää jatkaa FEI-stewardina. Meillä on level 1 FEI-stewardeja Suomessa ja olen heitä kehottanut menemään FEI:n jatkokurssille.  Minulla on myös valjakkoajon kansalliset ratamestarioikeudet. Pyysin ratamestarioikeuksille jatkoaikaa vuoteen -22 asti, sillä meillä on valjakossa vähän ratamestareita ja heistäkin osa haluaa kilpailla.

Olavi toimii SRL:n kouluttajana. Hän on kouluttanut niin kisajärjestäjiä kuin valjakon estetuomareitakin.

- Olen tosin kysellyt, että jos löytyisi joku nuorempi. Olen myös liiton turvallisuuspäällikkökouluttaja. Turvallinen kilpailu on kaikille eduksi. Kaikkea voi sattua, mutta jos on ajatuksella paneuduttu asiaan, voidaan estää tapaturmia. Kisajärjestäjälle voi tulla myös aineellisia vastuita. Siksi on hyvä osoittaa, mitkä asiat on tehty ennakkoon.

VALJAKKOAJON TUKI RY

Kun Olavi oli valjakkojaostossa hän huomasi, ettei valjakolle riittänyt tarpeeksi tukea.

- Ymmärsin hyvin, että valtalajit maksoivat pienten lajien kustannuksia. Vuonna 2008 perustimme Valjakkoajourheilun tuki ry:n. Olemme keränneet lajille rahaa mm. myymällä kalentereja. Jaamme kilpailujärjestäjille rahallista tukea, jotta he pystyvät maksamaan esimerkiksi yhden luokan palkinnot tai tuomaripalkkiot. Tänä vuonna jaoimme kolmen kisajärjestäjään kesken 2000 €.  Yhdistys toimii edelleen ja ensi vuoden kalenteri on jo tilattavissa.

Olavi on ollut järjestämässä myös viiden pienen lajin kansainvälisiä kilpailuja Ypäjällä vuonna 2009.

- Lopulta kisat olivat kv-kilpailut vain kahden lajin, valjakon ja matkaratsastuksen, osalta. Lännenratsastus veti kylläkin paljon katsojia. Opin kuitenkin silloin, ettei oikein kannata lähteä järjestämään noin isoa eri lajien tapahtumaa. Kokouksia oli vaikka kuinka paljon, mutta ei se vaan oikein toiminut. Tulipa sekin kuitenkin kokeiltua

Valjakkoajo ei ole ainoa, missä Olavi ja Pirkko ovat olleet aktiivisia. Esimerkiksi Metsämäen kansallisia esteratsastuskilpailuja he ovat olleet järjestämässä jo vuosia.

- Ja olemme me olleet mm. Lounais-Suomen ratsastusjaoston kanssa pitämässä Turun linnalla isot kepparikilpailut. Ne pidettiin Keskiaikapäivien kanssa yhteistyössä. Oli hevosenkengänheittoa ja hypittiin olkipaalien yli. Se oli hieno tapahtuma.

HARRASTUS YHDISTÄÄ

Valjakkokilpailut ovat olleet Pirkolle ja Olaville yhteinen harrastus. Kun toinen ajaa kisapaikalle, lukee toinen autossa sääntöjä ääneen.

- Olemme viihtyneet aina tosi hyvin yhdessä. Alussa olimme estetuomareina yhdessä ja se oli kivaa. Olemme surreet sitä, että enää emme pääse kisoissa samaan paikkaan töihin, koska olemme kisatoiminnassa nykyään jo niin monitaitoisia, Pirkko kertoo.

Valjakkokilpailujen lisäksi Vainikaiset käyvät yhdessä myös Lapissa.

- Nuorena meillä oli vene, mutta vanhempi poika sai aina veneillessä korvatulehduksen. Kun vene yhden kesän oli maannut rannassa, päätimme mennä Saariselälle. Lapin hulluus iski heti. Kävimme joka kesä viikon vaellukselle. Lapset aina laskivat, että kauanko vielä kestää, ettei heidän tarvitse enää lähteä isän ja äidin kanssa Lappiin. Lopulta kuljimme siellä kahdestaan. Nykyisin meillä on oma mökki Inarijärven pohjoispuolella. Nytkin vanhempi poika on siellä.

Sekä Fia että Frodo asuivat Vainikaisilla reilu 30 vuotta, kunnes ne tänä vuonna lopetettiin samaan aikaan. Fia 37-vuotiaana ja Frodo 31-vuotiaana.

- Ponit tuhkattiin ja niille hankittiin pieni arkku. Tuolla ne nyt ovat metsätarhan vieressä. Ne olivat hyviä poneja.

Kiinnostus hevosiin elää kuitenkin edelleen tulevissa sukupolvissa. Ninalla on yhdessä ystävänsä kanssa kolme welshiä ja neljästä lapsenlapsesta yksi ratsastaa.

- Niina asuu Halikossa ja hänen tyttärensä on päässyt Turkuun erikoislukioon. Tytär asuu meillä pitkän koulumatkan takia välillä ja se on ollut tosi mukavaa. Remontoimme hänelle huoneen yläkertaan. Nyt on syysloma, mutta sen jälkeen hän taas tulee, isovanhemmat iloitsevat.