Stella Hagelstam ja Kom Fairy Tale kouluratsastuksen Suomen mestarit
28.8.2022
Stella Hagelstam ja Kom Fairy Tale kukitettiin kouluratsastuksen Suomen mestariksi Tahkolla, Kuopiossa. Anna von Wendt 20-vuotiaalla Denzelillä oli rautaisessa kunnossa ja sijoittui hopealle. Maria Pyykönen teki Fürst Wild S:llä hyvän vapaaohjelman, ja ratsukko piti paikkansa pronssilla. Kuopiossa jaettiin myös ikäryhmien SM-mitalit.
Stella Hagelstamin kauden päätavoite oli Herningin MM-kilpailut elokuun alussa, mutta SM-kilpailuja Hagelstam ei jätä välistä kuin pakosta. Kultaa hän on voittanut jo kuusi kertaa neljällä eri hevosella. Tällä kertaa kulta tuli hänelle toukokuussa ratsastettavaksi tulleella FWB-tammalla Kom Fairy Tale.
”Olen aina halunnut priorisoida SM-kilpailut. On hyvä, että saamme pidettyä SM-kisojen tason korkeana ja saamme Suomen parhaat ratsukot paikalle”, Stella Hagelstam toteaa.
”En edusta kilpailuissa vain itseäni. On myös hevosen omistaja Emma Blundell ja paljon suomalaisia sen ympärillä. Kuten Mellerit [kasvattaja] ja hevosen kouluttaneet [Carolina ja Warwick] McLeanit. On kiva saada sinetti siihen. Suomen mestaruus on konkreettinen meriitti. Nyt kilpailukausi on pulkassa”, toista lastaan odottava Hagelstam kertoo.
Ratsukon ensimmäinen osakilpailu on vauhdikkaampi, kuin Hagelstam olisi toivonut. Herkkä ”Prinsessa” reagoi radalla ulkopuolelta tulleisiin liikenteen ääniin. Sunnuntaina vapaaohjelmassa kaikki sujui niin kuin pitää, ja tulos oli vahva 73.965 prosenttia. Myös von Wendt ja Denzel tekivät onnistuneen 71.650 prosentin ohjelman, ja varmistivat hopean. Mitalikolmikossa on myös toinen FWB-ratsu, sillä pronssimitalisti Fürst Wild S on suomalaisessa kantakirjassa. Sen on kasvattanut Mia Salonen.
Ikäryhmissä kultaa Veera Paloheimolle, Matilda Piispalle ja Roosa Salolle
Veera Paloheimo ja Wolle Wolkenstein ottivat nuorten kullasta vahvan otteen ensimmäisessä osakilpailussa ja pitivät sen tekemällä päivän parhaan vapaaohjelmankin. Helsinkiläinen Paloheimo, 20, ja Wolle Wolkenstein voittivat junioreiden Suomen mestaruuden kaksi vuotta sitten. Aiemmin 19-vuotias Wolle kilpaili Veeran isosiskon Ellan kanssa, sillä hevonen on ollut perheessä jo yhdeksän vuotta. Tahkolla olikin mukana koko Paloheimon perhe ja hevosenhoitajana toimiva poikaystävä.
”Ihanaa, kun on tuollainen hevonen, joka vuosi vuodelta jaksaa kisata. Se on niin pirteä ja nauttii kisamatkoista. Se pitää kilpailuissa näyttäytymisestä, oikein showmies”, Veera Paloheimo kuvailee kultaratsuaan.
Menestyksen salaisuus oli myös siinä, että hetkittäin riehakas Wolle Wolkenstein pysyi tänä vuonna keskittyneenä oikeaan asiaan.
”Ihanaa, kun se ei vekkuloinut. Jännitti etukäteen todella paljon. Viime vuonna se veti minun ensimmäisissä nuorten SM-kisoissa ihan ranttaliksi. Nyt se oli koko viikonlopun hyvä ja mukava ratsastaa.”
Ratsukkoa valmentaa Ville Vaurio, joka ymmärtää Wollen sielunelämää.
”Ville tsemppaa todella paljon, mutta pitää myös kuria. Hänellä on hyvä huumorintaju. Hän oli todella tyytyväinen, mutta antoi myös palautetta siitä, etten ollut korjannut Ellan vanhan kürin piruettilinjaa”, Paloheimo kertoo tuomariston välillä keskustelua herättäneestä kohdasta vapaaohjelmaansa.
Hopeamitalisti Pinja Järvinen, 19, ja Fahrenheit 44 ja pronssimitalisti Pinja Kolehmainen, 19, ja Dancing Queen, tekivät myös tasaista työtä molemmissa luokissa.
Junioreissa kultaa voitti vasta 16-vuotias salolainen Matilda Piispa uudella ratsullaan Skovens Rosselli. Ratsukko voitti molemmat osakilpailut ja sai tyylikkäästä vapaaohjelmastaan hienon tuloksen 73.705 prosenttia. Piispa on kilpaillut 13-vuotiaalla ruunallaan vasta kesäkuusta alkaen.
Myös hopeamitalisti Mila Pietarila Turusta on vasta 16 vuotta. SM-hopeamitali Hestegaardens Michellinillä on hänelle ensimmäinen, kuten pronssi 18-vuotiaalle kirkkonummelaiselle Ellen Vuoriselle hevosellaan Hagels Tiffany.
Roosa Salo ja Sir Maximus Welshwarrior voittivat ponien kouluratsastuksen Suomen mestaruuden kolmatta peräkkäistä kertaa. Raumalainen Salo on 15-vuotias, joten hän voi ikänsä puolesta kilpailla poneilla vielä ensi vuonnakin. Porvoolainen Iida-Maria Koponen, 14, ja Caramba onnistuivat nousemaan tänä vuonna hopealle ja vihtiläinen Venla Lahtinen, 15, ja Maskerade HE voittivat pronssia.
Tulokset 28.8. Tahkon Maneesi, Kuopio
Kouluratsastuksen Suomen mestaruudet
Senioreiden Suomen mestaruus, 9 lähtijää ja 3 sijoittuu
1) Stella Hagelstam, BOEN RATSASTAJAT – Kom Fairy Tale 141.7
2) Anna Von Wendt, BJÖRKBODA DRESSAGE – Denzel 139.2
3) Maria Pyykönen, AURUM RIDERS – Fürst Wild S 135.8
Täydet tulokset: LINKKI
Nuorten Suomen mestaruus, 8 lähtijää ja 3 sijoittuu
1) Veera Paloheimo, HYVINKÄÄN URHEILURATSASTAJAT – Wolle Wolkenstein 138.0
2) Pinja Järvinen, HELSINGIN RATSASTAJAT – Fahrenheit 44 134.5
3) Pinja Kolehmainen, JYVÄSSEUDUN RATSUKOT – Dancing Queen 132.9
Täydet tulokset: LINKKI
Junioreiden Suomen mestaruus, 13 lähtijää ja 4 sijoittuu
1) Matilda Piispa, SALO RIDING CLUB – Skovens Rosselli 143.1
2) Mila Pietarila, TURUN RATSASTAJAT – Hestegaardens Michellin 140.4
3) Ellen Vuorinen, KYRKSLÄTT IDROTTSFÖRENING – Hagels Tiffany 138.5
4) Mette Kauppila, BJÖRKBODA DRESSAGE – Donna Lottchen 136.7,
Täydet tulokset: LINKKI
Ponien Suomen mestaruus, 16 lähtijää ja 3 sijoittuu
1) Roosa Salo, RAUMAN HEVOSYSTÄVÄT – Sir Maximus Welshwarrior 144.1
2) Iida-Maria Koponen, PORVOON MUSTANG – Caramba 90 RP 141.2
3) Venla Lahtinen, TERVALAMMEN RATSASTAJAT – Maskerade HE 135.7
Täydet tulokset: LINKKI
Kaikki tulokset: LINKKI
Vaihdettu kuva Stella Hagelstamista ja Kom Fairy Talesta oikeaan kuvaan 29.8.klo 8.39
Uutiset
- 12.12.2024Helsinki International Horse Show´lle merkittävä valtionavustus
- 12.12.2024Ypäjän Hevosopisto tuo kansainvälisen Finnderbyn takaisin – perinteikäs kilpailu hypätään 28. kesäkuuta 2025
- 11.12.2024Veera Salminen toista kertaa ponien kansainväliseen finaaliin
- 8.12.2024Pekka Larsenin muistoa kunnioittaen
- 1.12.2024Valtteri Gundersby ja Clavina Y estehallimestarit 2024
- 30.11.2024Esteratsastuksen BOWA Hallisarja käynnistyi Ypäjällä
- 29.11.2024Ratsastustuntien arvonlisävero nousee 14 prosenttiin
- 28.11.2024Olympialaisten koulujoukkueelle kaksi ehdokkuutta Urheilugaalassa!
- 25.11.2024Nyholm ja Gundersby uudelleen valittiin Ratsastajainliiton hallitukseen
- 24.11.2024Syyskokouksessa palkittiin kymmenen alan ansioitunutta toimijaa