Suomelle kaksi islanninhevosten PM-kultaa passilajeissa
14.8.2022
Nuori ratsastaja Gerda-Eerika Viinanen hevosella Svala frá Minni-Borg ratsasti kahdesti kultaa islanninhevosten PM-kilpailuissa. Ne ovat ensimmäiset PM-kultamitalit Suomelle nuorten luokissa kautta aikojen.
Suomen Islanninhevosyhdistyksen tiedote
Lauantaina ratkottu 250 metrin passijuoksu, jossa lähtö tapahtuu pareittain starttikarsinoista, juoksuja on neljä ja paras aika voittaa, on Gerda-Eerikan ja Svalan bravuurilaji. Gerda-Eerika uskalsi jopa jättää viimeiset juoksut starttamatta, luotto oli niin kova jo edellisissä juoksuissa tehtyyn pohja-aikaan 23,63 sekuntia.
Kultamitalistihaastattelussa Kerttu vastasi itsevarmasti: ”Kyllä”, kun häneltä kysyttiin odottiko hän voittavansa luokan. Ja ilmaisi myös hakevansa seuraavan päivän Speedpassi P2:ssa hyvää sijoitusta.
Ratsukon toinen vahvuus on tosiaan speedpassi, joka kilpailtiin sunnuntaina. Tässä, myös nopeuteen keskittyvässä passilajissa, jossa aikaa otetaan lentävällä lähdöllä sadan metrin matkalla, Svala oli jälleen voittamaton ja toi ratsukolle jo toisen PM-kullan. Tässä lajissa ajaksi kellotettiin 8,04 sekuntia.
”Pitkässä passijuoksussa olemme tehneet seurantaa tietenkin pitkin vuotta, joten kun sain toisella juoksulla pohja-ajan, uskalsin jättää viimeiset juoksut starttaamatta ja säästellä Svalan voimia seuraavan päivän 100 metrin passiluokkaan. Ja tänään Svala tuntuikin kevyeltä ja varmalta suorituksissa. Meillä jäi erilaisista syistä useammat arvokisat väliin menneinä vuosina, niin nyt on hienoa päästä näyttämään muille miten nopea Svala on!”, iloitsee Gerda-Eerika kultainen mitali kaulassaan.
”Passilajeissa nautin onnistuneen suorituksen jälkeen tulevasta adrenaliinista. Näissä lajeissa joko onnistuu tai sitten ei. Svala on iloinen päästessään juoksemaan. Se tuli minulle alunperin projektihevosena, mutta Suomen mestaruuskilpailuissa vuonna 2016 aloimme ymmärtämään sen todellisen potentiaalin. Nyt siirretään katseet kohti ensi kautta ja pidetään tasoa yllä.”
Nuorissa mukana oli myös Veera Niemi Hekla fra Víðarbrekkulla, jotka saivat parhaaksi ajakseen 9,55 sekuntia ollen sijalla 11.
Senioreiden P2:ssa Oona Ylipuranen Yngvi från Ålebyllä juoksi ajan 8,37 sekuntia ollen luokan 10. Jenni Mustonen Pinkpop frá Fitjumilla sijoittui 12. sijalle ajalla 8,77 sekuntia.
Miina Sarsama laittoi taitonsa peliin nuorten töltti T1 -luokan A-finaalissa, ratsastaen suomalaisella kasvatilla Freir frá Kaakkolalla. Kaikki sujui erinomaisesti kolmannen osion suunnanvaihtoon saakka. Kahden osion jälkeen Miina oli toisena, mutta oikeaan kierrokseen lisätyssä tempossa tulleet rikot askellajissa tiputtivat pisteitä osiosta. Lopputuloksissa Miina ja Freir olivat harmittavasti sijalla neljä, jääden vain 0,05 pistettä pronssista. Ratsukon loppupisteet olivat 6,56.
”Finaalin kaksi ensimmäistä osiota menivät tosi nappiin osaltamme. Juuri ennen viimeistä osiota sain kuulla, että olimme sillä hetkellä toisella sijalla, joka oli tietenkin upea uutinen. Lisätty on aina ollut Freirin vahvuus ja se sujuikin vasempaan kierrokseen todella hyvin. Suunnan muuttuessa jotain kuitenkin tapahtui ja Freir rikkoi lisätyn jatkuvasti laukalle. Tämä tietenkin pudotti mahdollisuutemme mitaleihin, joista olin jo varovaisesti alkanut haaveilla. Ei niin täydellisellä suorituksella saavutimme kuitenkin nuorten T1-luokan 4. sijan. Tällä kertaa paremmat ratsukot voittivat ansaitusti, mutta kyllä mekin täältä vielä nousemme ja näytämme mihin meistä on!”, kertaa Miina finaalin tapahtumia.
Paljon odotettiin myös gaedingakeppnin A-flokkurin A-finaalissa Arnór Dan Kristinsson ratsastamalta Vegur frá Kagaðarhólilta. Hevonen valitettavasti polkaisi kengän irti heti ensimmäisessä osiossa ja joutui näin ollen keskeyttämään finaaliratsastuksen.
”Meillä on ollut hieno viikko, johon on mahtunut paljon onnistumisia ja ripaus myös epäonnea, mutta otamme täältä mukaan kaiken arvokkaan kokemuksen ja upeat yhteiset hetket. Tämän jälkeen on hyvä ottaa hetki aikaa pohtia mennyttä kisaviikkoa ja sen jälkeen lähdetään valmistautumaan ensi vuoden MM-kisoihin”, kokoaa Jenny Sternberger joukkueenjohtajen tunnelmat kisaviikon päätteeksi.
Tuloksia voi seurata: LINKKI
LiveStreamin voi ostaa: https://toltriding.se/pages/nordicchampionships
Maajoukkueen FB-sivu: https://www.facebook.com/askellajiratsastus
PM-kilpailuiden FB-sivu: https://www.facebook.com/NC2022Icelandichorses
Kilpailuiden nettisivut: LINKKI
Lisätty muiden suomalaisratsukoiden tuloksia 15.8. klo 16.55.
Uutiset
- 12.12.2024Helsinki International Horse Show´lle merkittävä valtionavustus
- 12.12.2024Ypäjän Hevosopisto tuo kansainvälisen Finnderbyn takaisin – perinteikäs kilpailu hypätään 28. kesäkuuta 2025
- 11.12.2024Veera Salminen toista kertaa ponien kansainväliseen finaaliin
- 8.12.2024Pekka Larsenin muistoa kunnioittaen
- 1.12.2024Valtteri Gundersby ja Clavina Y estehallimestarit 2024
- 30.11.2024Esteratsastuksen BOWA Hallisarja käynnistyi Ypäjällä
- 29.11.2024Ratsastustuntien arvonlisävero nousee 14 prosenttiin
- 28.11.2024Olympialaisten koulujoukkueelle kaksi ehdokkuutta Urheilugaalassa!
- 25.11.2024Nyholm ja Gundersby uudelleen valittiin Ratsastajainliiton hallitukseen
- 24.11.2024Syyskokouksessa palkittiin kymmenen alan ansioitunutta toimijaa