Suomen Ratsastajainliitto hakee urheilujohtajaa
6.11.2019
Haemme liitolle urheilujohtajaa vastaamaan kilpailu-, valmennus- ja koulutustoiminnan kehittämisestä, suunnittelusta ja organisoinnista liiton strategian ja toimintasuunnitelman puitteissa.
Suomen Ratsastajainliitto ry on maamme urheilutoiminnan vanhimpia ja menestyksekkäimpiä lajiliittoja. Vuonna 1920 perustetulla liitolla on 500 jäsenseuraa, joissa on 50 000 jäsentä. Liiton jäsenenä on lisäksi 400 hyväksyttyä jäsentallia.
Kuva: Jutta Koivula.
Haemme liitolle urheilujohtajaa vastaamaan kilpailu-, valmennus- ja koulutustoiminnan kehittämisestä, suunnittelusta ja organisoinnista liiton strategian ja toimintasuunnitelman puitteissa. Urheilujohtaja on tärkeä työpari, sparraaja ja tuki lajien maajoukkuevalmentajille sekä vahvasti mukana urheilijoiden arjen seurannassa. Urheilujohtaja toimii urheilutoimintayksikön esimiehenä ja osallistuu aktiivisesti liiton toimielinten sekä maajoukkuejohdon toimintaan. Urheilujohtajan keskeisiin tehtäviin kuuluu myös yhteistyö ulkoisten sidosryhmien kuten Olympiakomitean, Paralympiakomitean, muiden lajiliittojen ja kansallisen valmennuskeskuksen kanssa.
Hakijalta edellytetään ratsastuksen lajiosaamista, huippu-urheilun ja valmennuksen tietämystä, johtamis- ja vuorovaikutustaitoja sekä yhteistyökykyä. Lisäksi edellytetään hyvää suomen ja englannin kielten suullista ja kirjallista ilmaisukykyä. Suomalaisen huippu-urheilujärjestelmän tuntemus katsotaan eduksi. Aikaisempi kokemus kehittämistyöstä ja muutosjohtamisesta auttaa työssä menestymisessä. Työtehtävä edellyttää valmiutta työskennellä joustavasti myös iltaisin ja viikonloppuisin.
Haemme urheilujohtajaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen.
Tarjoamme:
- Mielenkiintoisen ja monipuolisen tehtävänkuvan, jota voit kehittää persoonasi mukaisesti.
- Näköalapaikan kasvavan, hienon urheilulajin ja hevosalan parissa.
- Mukavan työyhteisön ja laajan, osaavan luottamustoimijaverkoston.
- Joustavat työajat ja kansainväliset näkökulmat.
Hakuohjeet:
Jos haluat olla mukana rakentamassa ratsastusurheilun tulevaisuutta, lähetäthän vapaamuotoisen hakemuksen otsikolla ”Urheilujohtaja” osoitteeseen jukka.koivisto@ratsastus.fi. Hakuaika tehtävään päättyy 1.12.2019. Työ alkaa sopimuksen mukaan.
Toivomme sinun kertovan hakemuksessasi lyhyesti motivaatiostasi tehtävää kohtaan sekä liittävän hakemukseesi CV:n ja palkkatoiveen.
Tiedustelut ja yhteydenotot:
Ratsastajainliiton toiminnanjohtaja Jukka Koivisto, jukka.koivisto@ratsastus.fi, puh. 040 592 2721. Yhteydenotot mieluiten arkisin klo 9-10, vaihtoehtoisesti voit myös sopia sähköpostitse sopivan soittoajan.
Uutiset
- 12.12.2024Helsinki International Horse Show´lle merkittävä valtionavustus
- 12.12.2024Ypäjän Hevosopisto tuo kansainvälisen Finnderbyn takaisin – perinteikäs kilpailu hypätään 28. kesäkuuta 2025
- 11.12.2024Veera Salminen toista kertaa ponien kansainväliseen finaaliin
- 8.12.2024Pekka Larsenin muistoa kunnioittaen
- 1.12.2024Valtteri Gundersby ja Clavina Y estehallimestarit 2024
- 30.11.2024Esteratsastuksen BOWA Hallisarja käynnistyi Ypäjällä
- 29.11.2024Ratsastustuntien arvonlisävero nousee 14 prosenttiin
- 28.11.2024Olympialaisten koulujoukkueelle kaksi ehdokkuutta Urheilugaalassa!
- 25.11.2024Nyholm ja Gundersby uudelleen valittiin Ratsastajainliiton hallitukseen
- 24.11.2024Syyskokouksessa palkittiin kymmenen alan ansioitunutta toimijaa