Suomen vanhimpiin kuuluva ratsastusseura Helsingin Ratsastajat täyttää 90 vuotta
26.8.2020
HR juhlii merkkivuottaan Laakson Ratsastusstadionilla kouluratsastuksen joukkueiden SM-kilpailujen merkeissä tulevana viikonloppuna 29.-30.8.
Tiedote ja kuva HR, kuvassa viime vuonna joukkuekultaa ottanut HR:n joukkue, mukana Anni Plith, Pilvi Tuominen, Louise Jönsson ja joukkueenjohtajana Sonja Lesch.
Ruskeasuolla vaikuttava, Suomen tunnetuimpiin ja vanhimpiin kuuluva ratsastusseura Helsingin Ratsastajat täyttää tänä vuonna 90 vuotta. Seuran jäsenet ovat kautta vuosikymmenten kilpailleet aktiivisesti kaikissa ratsastuksen olympialaijeissa ja saavuttaneet runsaasti arvokisamenestystä. Seuran tunnetuin arvokisaedustaja on tietenkin moninkertainen olympiaratsastaja Kyra Kyrklund. Helsingin Ratsastajat on toiminut kasvattajaseurana paitsi kilparatsastajille, myös monille Suomen ratsastusurheilun vaikuttajille, heistä mainittakoon esimerkiksi Helsinki Horse Shown perustaja ja toimitusjohtaja Tom Gordin.
Nykyäänkin Helsingin Ratsastajat on vetovoimainen ja arvostettu seura, jonka jäsenistä moni kilpailee erityisesti kouluratsastuksessa. Viime vuosina seurassa on kasvanut myös nuoria, lupaavia esteratsastajia. Tänään Helsingin Ratsastajat on suomalaisen ja helsinkiläisen ratsastuskulttuurin sekä lajin parhaiden perinteiden vaalija, ja samalla tulevaisuuden ratsastajien kasvattaja.
Helsingin Ratsastajien 90v juhlakilpailu Laaksolla alkaa lauantaina klo 10.00. Kahden kilpailupäivän aikana ratsastetaan 17 luokkaa eri tasoilla. Kisan korkein GP-luokka ratsastetaan lauantaina iltapäivällä. Kilpailuun on ilmoittautunut yli 200 ratsukkoa ja 18 joukkuetta eri puolilta Suomea. Helsingin Ratsastajat ei ole vain kilparatsastajien kasvattaja. Juhlakilpailun tuomareista neljä on HR:n jäseniä, heistä kilpailun päätuomari Maria Colliander Suomen ainoa kansainvälisen tason 5* tuomari. Lisäksi mukana kaksi ulkomaista tuomaria.
Yleisö on tervetullut seuraamaan kilpailua Laakson ratsastusstadionille. Muistathan katsomossakin turvavälit. Kisoissa on tarjolla monipuolinen buffet.
Uutiset
- 12.12.2024Helsinki International Horse Show´lle merkittävä valtionavustus
- 12.12.2024Ypäjän Hevosopisto tuo kansainvälisen Finnderbyn takaisin – perinteikäs kilpailu hypätään 28. kesäkuuta 2025
- 11.12.2024Veera Salminen toista kertaa ponien kansainväliseen finaaliin
- 8.12.2024Pekka Larsenin muistoa kunnioittaen
- 1.12.2024Valtteri Gundersby ja Clavina Y estehallimestarit 2024
- 30.11.2024Esteratsastuksen BOWA Hallisarja käynnistyi Ypäjällä
- 29.11.2024Ratsastustuntien arvonlisävero nousee 14 prosenttiin
- 28.11.2024Olympialaisten koulujoukkueelle kaksi ehdokkuutta Urheilugaalassa!
- 25.11.2024Nyholm ja Gundersby uudelleen valittiin Ratsastajainliiton hallitukseen
- 24.11.2024Syyskokouksessa palkittiin kymmenen alan ansioitunutta toimijaa