Suomenhevosen päivää vietetään 6.9.
5.9.2018
Suomenhevosen päivää vietetään torstaina 6.9. Suomenhevonen on ainoa alkuperäinen Suomessa kehitetty hevosrotu. Suomenhevonen on erityisen monipuolinen hevosrotu, sitä käytetään muun muassa ravi-, ratsastus- ja työkäyttöön. Rodun suosio harraste- ja urheiluhevosena on kasvanut jatkuvasti.
Suomenhevoset kilpailevat niin ravi- kuin ratsastuskilpailuissakin. Tämän vuoden kenttämestaruuden voitti tamma Veeran Tytteli Ann-Niina Kiviniitty-Ranta-Ahon ratsastamana. Kuva: Jutta Koivula.
Suomenhevosen päivää vietetään 6.9.
Suomenhevosen päivää vietetään torstaina 6.9. Suomenhevonen on ainoa alkuperäinen Suomessa kehitetty hevosrotu. Suomenhevonen on erityisen monipuolinen hevosrotu, sitä käytetään muun muassa ravi-, ratsastus- ja työkäyttöön. Rodun suosio harraste- ja urheiluhevosena on kasvanut jatkuvasti.
Suomenhevosen tilanne on tällä hetkellä positiivinen.
– Suomenhevosten astutusluvut ovat olleet nousussa kaksi edellistä vuotta. Ilahduttavaa on myös suomenhevosten urheilullinen taso, joka on näkynyt tänä vuonna sekä raviurheilussa että ratsastuksessa, Suomen Hippoksen jalostusjohtaja Minna Mäenpää kertoo.
Urheilullisen tason kovuutta raviurheilun puolella kuvastaa se, että tänä vuonna neljä suomenhevosta on alittanut 1.20-rajan. Lähes kaikki lähtönsä tänä vuonna voittanut ravikuningas Costello on juossut vuoden kovimman ajan 19,3 ja tienannut lähes 250 000 euroa kauden kilpailuistaan. Lisäksi suomenhevoset ovat pärjänneet hienosti myös kansainvälisissä lähdöissä.
Ratsastuksessa vuoden kovatasoisin viikonloppu on edessä tulevana viikonloppuna. Suomenratsujen kuninkaalliset -tapahtuma järjestetään 6.-9.9. Ypäjällä. Luvassa on muun muassa nuorten suomenhevosten laatuarvostelut, este- ja kouluratsastuskilpailuja ja orikavalkadi, jossa esittäytyy ratsusuunnan jalostusoreja ja niiden jälkeläisiä. Suomenratsujen kuninkaallisten ensimmäisenä tapahtumapäivänä kuullaan myös Suomenhevosen julistus.
Suomenratsujen kuninkaallisten lisäksi suomenhevosta muistetaan Lahden Jokimaan raveissa 6.9. Ravien neljäs lähtö on suomenhevosen päivän nimikkolähtö.
Suomenhevosen päivän kunniaksi Suomen Hippos ry antaa liputussuosituksen.
Uutiset
- 15.7.2024Ikäluokkien esteratsastuksen EM-kilpailut 2024 polkaistaan käyntiin Alankomaissa tiistaina - katso aikataulu täältä
- 15.7.2024Askellajiratsastuksen Suomenmestaruudet 2024 ratkottiin Ypäjällä
- 14.7.2024Husön Pohjola Grand Tourilla voittoon Peggy Högsten ja Frisco
- 14.7.2024Hattel Ridersille esteratsastuksen Joukkue SM kultaa
- 14.7.2024Marika Siippola ja Cerberus ovat parakouluratsastuksen lajimestarit 2024
- 11.7.2024Henri Kovács kaksoisvoittoon kolmen tähden esteillä Budapestissa
- 11.7.2024Eemil Porola ja Guntinius niittävät menestystä Euroopan suurimmissa NRHA kilpailuissa
- 8.7.2024Paris 2024 - Joanna Robinson on ensikertalainen ja Elisabet Ehrnrooth tekee comebackin 24 vuoden jälkeen
- 8.7.2024Paris 2024 - Joanna Robinson Pariisin olympiajoukkueeseen ja Elisabet Ehrnrooth vararatsastajaksi
- 7.7.2024Huhtanen ja Hamont putsasivat palkintopöydän Operagamesien sunnuntaina