Susanna Granrothilla ja KG Corazonilla voittoresepti Ypäjän Pohjola Grand Prix´ssä
19.6.2022
Ypäjän Hevosopiston kilpailuviikko huipentui Pohjola Grand Prix´hin. Perinteikkään derbykentän upealla nurmella hypättiin kaksi 145 cm korkuista rataa. Molempien kierrosten virhepisteet ja toisen kierroksen aika ratkaisivat voiton Susanna Granrothille KG Corazonilla. Ratsukko sai pudotuksen ensimmäisellä kierroksella, mutta hyppäsi toisen virheittä sujuvassa ajassa.
”Itse asiassa kahdella muulla hevosella lähdin hakemaan rutiinia ratoihin, mutta Kurren [KG Corazon] kanssa tiesin, että on pakko yrittää olla nopea. Jos muille tulisi pudotus, on meillä mahdollisuus voittoon niin kuin kävikin.”
Granroth hyppäsi pääluokassa kolmella hevosella kaksi rataa. Aikaa valmistautumiseen seuraavan hevosen kanssa ei ollut paljoakaan. ”Onhan siinä haasteensa, jotta saa omat säädöt kohdilleen jokaisen kanssa. Tietysti se vaatii myös todella hyvän taustatiimin, jotta hevoset saavat tarpeeksi verryttelyä ja hoitoa.”
Granrothin tallikaveri, Hattel Ridersin Sanna Backlund ja Isabella HX, olivat toisella kierroksella nopeampia, mutta toinenkin pudotus tiputti ratsukon neljänneksi. Viime kauden finaalin voittajat Madis Morna ja Herbert nousivat toisen kierroksen nollan ansioista aina toiseksi. Myös Antti Linna ja Hublot hyppäsivät toisen kierroksen virheittä ja nousivat kolmannelle palkintokorokkeelle.
”Ensimmäiseltä kierrokselta meille tuli virhe vesihaudalta ja kaksi aikavirhettä. Tarkoitus oli tehdä [toisella kierroksella] nolla ja katsoa mihin se riittää. Muilla ratsastajilla kävi kaikenlaista, niin onnistuin”, Madis Morna totesi.
”Lähdin ratsastamaan aikaa niin, ettei tule aikavirheitä enää toiselta kierrokselta. Sen verran tuli palautetta valmentajaltani Adilta [van de Wetering] ykkösradan jälkeen”, Antti Linna nauroi.
”Ja se onnistui hyvin. Tavoite tuli saavutettua siinä mielessä. Tämä oli hevosen kolmas 145-luokka ylipäätään. Pikkuhiljaa alkaa tulla luottamusta, jotta uskallan ratsastaa vähän lujempaa.”
Pohjola Grand Prix – Road to Helsinki -sarjan seuraava osakilpailu on elokuussa Ratsastuskeskus Ainossa, Järvenpäässä. Kausi huipentuu Helsinki International Horse Show´hun, jossa kilpaillaan finaalit.
Ypäjän Hevosopisto, Ypäjä 19.6.
Pohjola Grand Prix 145 cm, kaksi kierrosta. 14 lähtijää ja 10 sijoittuu
1) Susanna Granroth – KG Corazon, Hattel Riders 4-0/47.03,
2) Madis Morna – Herbert, Stall Anna Riders 6-0/50.49,
3) Antti Linna – Hublot, Salon Ratsastusseura 7-0/54.66,
4) Sanna Backlund – Isabella Hx 4-4/46.43,
5) Petra Heikkinen, Pohjois-Karjalan Urheiluratsastajat – Hurby, Hattel Riders 0-8/46.84,
6) Petra Heikkinen – Q And Q Dk Z, Pohjois-Karjalan Urheiluratsastajat 4-4/47.68,
7) Tomi Jalkanen – Clarimore, Ratsastusseura Team Nissala 8-0/51.28,
8) Susanna Granroth – Black Friday, Hattel Riders 9-0/49.63,
9) Elena Merivirta – Astro, Salo Riding Club 13-0/53.51,
10) Salla Varenti – Ypäjä Isandra, Ypäjän Ratsastajat 19-4/51.87,…
Tulokset: https://online.equipe.com/fi/class_sections/704072
Lähtölistat ja tulokset: LINKKI
Sarjakilpailutilanne päivittyy tänne: LINKKI
Uutiset
- 12.12.2024Helsinki International Horse Show´lle merkittävä valtionavustus
- 12.12.2024Ypäjän Hevosopisto tuo kansainvälisen Finnderbyn takaisin – perinteikäs kilpailu hypätään 28. kesäkuuta 2025
- 11.12.2024Veera Salminen toista kertaa ponien kansainväliseen finaaliin
- 8.12.2024Pekka Larsenin muistoa kunnioittaen
- 1.12.2024Valtteri Gundersby ja Clavina Y estehallimestarit 2024
- 30.11.2024Esteratsastuksen BOWA Hallisarja käynnistyi Ypäjällä
- 29.11.2024Ratsastustuntien arvonlisävero nousee 14 prosenttiin
- 28.11.2024Olympialaisten koulujoukkueelle kaksi ehdokkuutta Urheilugaalassa!
- 25.11.2024Nyholm ja Gundersby uudelleen valittiin Ratsastajainliiton hallitukseen
- 24.11.2024Syyskokouksessa palkittiin kymmenen alan ansioitunutta toimijaa