Syyskokous 2022: Salla Varenti ja Osmo Metsälä jatkavat hallituksessa
27.11.2022
Suomen Ratsastajainliiton syyskokous toteutettiin hybridinä 27.11.2022 Helsingin Taitotalossa. Syyskokous hyväksyi toiminta- ja taloussuunnitelman vuodelle 2023. Kokouksessa valittiin uusia jäseniä liiton hallitukseen, hyväksyttiin vuoden 2023 toiminta- ja taloussuunnitelma sekä palkittiin ansioituneita.
Kokouksen avasi Ratsastajainliiton hallituksen puheenjohtaja Marjukka Manninen. Hän nosti esiin huolensa hevosalan yrittäjien ja hevosalan toimeentulosta ja muistutti, että tilannetta on syytä seurata tarkasti. Tänä vuonna on aloitettu toimenpiteitä Ratsastajainliiton jäsenyyden kehittämiseksi ja tuota työtä tullaan jatkamaan ensi vuonna.
”Ikäluokat pienenevät, ja kilpailemme jäsenistön kiinnostuksesta monen muun lajin ja harrastuksen kanssa. Harraste- ja kilpailutoiminta elää ja hengittää vapaaehtoisten varassa. Vuoden 2023 teemana onkin kehittää ja aktivoida hyvinvoivaa seuratoimintaa.”
Tänä vuonna saatiin vietyä läpi aktiivinen ja onnistunut kansallinen ja kansainvälinen kilpailukausi, ja erityisesti nuorten ratsastajien menestys ilahdutti. Myös Helsinki International Horse Show´n saama innokas vastaanotto kahden koronavuoden tauon jälkeen huomioitiin.
Yhteiskunnan kustannustason nousu ja usean vuoden tauon jälkeen tarpeellinen inflaatiotarkistus ovat syynä ehdotukseen jäsennysmaksun kahden euron korotukseen. Talouden tasapainottamiseksi on tehty töitä, ja se on kestävällä perustalla. Hevosalan arvonlisäverokysymysten tarkennukset ja jatkoselvitykset ovat parhaillaan käynnissä.
Syyskokouksessa esiteltiin uusi strategia 2023-2026, jonka pääteemana on ”Hyvinvoiva ratsastusyhteisö”.
”Osaava, motivoitunut ja hyvinvoiva ratsastusyhteisö on SRL:n tärkein voimavara ja menestymisen edellytys. Hyvä hallintotapauudistus on valmis ja sitä kehitetään jatkossakin prosessien kuvaamisen ja sääntöjen tarkentamisen osalta vastaaman tämän päivän haasteita”, Manninen korosti.
Ensi vuodesta Manninen nosti esiin eri lajien arvokilpailut. Erityisesti Pariisi olympialaisiin tähtäävät koulu- ja parajoukkueet tulevat saamaan tukea kilpailemiseen ja kvaalitulosten hankkimiseen. Kevään eduskuntavaaleissa nostetaan esiin erityisesti maankäyttöön ja rahoitukseen liittyviä kysymyksiä yhteistyössä hevosalan muiden toimijoiden kanssa.
Kultaiset ansiomerkit
Kokouksen aluksi jaettiin kunniamerkkejä ansioituneille ratsastuksen edustajille. Kultaisen ansiomerkin saivat Peik Andersin Kauniaisten Ratsastajista – Grankulla Ryttarenista, Raija Paakkari Ratsastusseura ORK:sta, Tapani Riddarstöm Järvenpään ratsastusseurasta, Irmeli Summanen Helsingin Ratsastajista, Pirjo Tammela Ilmajoen Ratsastajista ja Kauko Tuominen KT-tallin ratsastajista.
Jäsenmaksuun kahden euron korotus
Ratsastajainliiton hallitukseen valittiin molemmat erovuoroiset jäsenet, Ypäjän Ratsastajien Salla Varenti ja Etelä-Karjalan Urheiluratsastajien Osmo Metsälä, vuosiksi 2023-2025. Muita ehdokkaita ei ollut. Vuoden 2023 noin 3,25 miljoonan euron budjetti on tehty tiukaksi ja se on 950 euron verran ylijäämäinen. Kokous hyväksyi ehdotetun 2 euron suuruisen jäsenmaksun korotuksen. Jäsenmaksun korotuksesta äänestettiin, sillä se ei saanut täyttä kannatusta. Hallituksen esitys sai äänestyksessä 191 ääntä, 51 äänesti korotusta vastaan ja 10 tyhjää. Jäsentallien maksuun ei tehty korotusta. Ratsastusseurojen SRL-jäsenen maksu on ensi vuonna 56 euroa senioreilta ja 49 euroa junioreilta.
”Jäsenmaksua ei ole ollut tarpeen korottaa neljään vuoteen. Tänä keväänä tehdyn jäsenkyselyn perusteella ja käymiemme keskusteluiden perusteella saimme selkänojaa siihen, että korotus on perusteltavissa. Se kytkeytyy läheisesti toimintasuunnitelman päätavoitteisiin. Jotta niin seura- kuin urheilutoiminnan strategia saadaan vietyä läpi tässä kokonaisuudessa, puollan korotusta”, toiminnanjohtaja Jukka Koivisto totesi.
Kurinpitolautakuntaan kaudelle 2023-2025 valittiin OTM Emma Lehtomäki ja OTM Tanja Stormbom. Ulla Nurmi esitteli kilpailusääntömuutokset KSI:een, joista viimeisimmät tehtiin syyskokousta edeltävänä päivänä. Hevosten suojelua lisättiin säännöillä, esimerkiksi lupa tamman kilpailemiseen tiineyden jälkeen määriteltiin vähintään kuuteen kuukauteen varsomisesta. Säännöissä puhuttiin myös raipankäytöstä ja kannuksista. Sääntömuutokset hyväksyttiin kokouksessa.
27.11. klo 16.45 korjattu nimi kuvatekstissä.
Uutiset
- 12.12.2024Helsinki International Horse Show´lle merkittävä valtionavustus
- 12.12.2024Ypäjän Hevosopisto tuo kansainvälisen Finnderbyn takaisin – perinteikäs kilpailu hypätään 28. kesäkuuta 2025
- 11.12.2024Veera Salminen toista kertaa ponien kansainväliseen finaaliin
- 8.12.2024Pekka Larsenin muistoa kunnioittaen
- 1.12.2024Valtteri Gundersby ja Clavina Y estehallimestarit 2024
- 30.11.2024Esteratsastuksen BOWA Hallisarja käynnistyi Ypäjällä
- 29.11.2024Ratsastustuntien arvonlisävero nousee 14 prosenttiin
- 28.11.2024Olympialaisten koulujoukkueelle kaksi ehdokkuutta Urheilugaalassa!
- 25.11.2024Nyholm ja Gundersby uudelleen valittiin Ratsastajainliiton hallitukseen
- 24.11.2024Syyskokouksessa palkittiin kymmenen alan ansioitunutta toimijaa