Syyskokous alkoi kultaisten ansiomerkkien jaolla
27.11.2022
Suomen Ratsastajainliiton syyskokous Taitotalossa Helsingissä aloitettiin iloisissa merkeissä, kun kokouksen aluksi jaettiin kunniamerkkejä ansioituneille ratsastuksen edustajille. Kultaisen ansiomerkin saivat Peik Andersin Kauniaisten Ratsastajista – Grankulla Ryttarenista, Raija Paakkari Ratsastusseura ORK:sta, Tapani Riddarstöm Järvenpään ratsastuseurasta, Irmeli Summanen Helsingin Ratsastajista, Pirjo Tammela Ilmajoen Ratsastajista ja Kauko Tuominen KT-tallin ratsastajista.
Peik Andersin, Kauniaisten Ratsastajat - Grankulla Ryttare ry
Andersin on kolminkertainen Suomen mestari esteratsastuksessa. Hänellä on lisäksi neljä muuta SM-mitalia. Kansallisen GP-sarjan hän on voittanut kuusi kertaa.
Andersin perusti vuonna 1992 Grankulla Ridcenter Ab - Kauniaisten Ratsastuskeskuksen. Ratsastuskoulu on tunnettu oppilaidensa valmennuksesta ja kilpailuttamisesta este- ja kouluratsastuksessa. Andersin on Kauniaisten Ratsastajat - Grankulla Ryttare ry:n kunniajäsen.
Raija Paakkari, Ratsastusseura ORK ry
Raija Paakkari on Ratsastusseura ORK ry:n perustajajäsen. Seura perustettiin vuonna 1978 ja Paakkari on aktiivisesti osallistunut seuran kilpailutoiminnan järjestämiseen ja ratsastajien valmennukseen. Paakkari on 1970-luvulta alkaen ollut mukana kehittämässä Pohjois-Suomen kilparatsastusta ja on osallistunut Oulun ratsastuskoulun toimintaan. Hän on ollut 16 kesäleirivuoden aikana avainhenkilönä kesäleirien järjestämisessä.
Paakkari kilpaili 1970- ja -80-luvuilla ja voitti kouluratsastuksessa SM-pronssia vuonna 1983. Hän on valmentanut kilparatsastajia, kuten Leena Laakso, Riitta Jokinen, Markku Heiskala ja Pasi Meller. Paakkari jatkaa edelleen aktiivisesti Ratsastusseura ORK:n ratsastajien opetusta ja valmennusta.
Paakkarilla on Ratsastajainliiton pronssinen ja hopeinen ansiomerkki. Pohjois-Suomen alue palkitsi hänet Kultaisen Kavion Gaalassa vuonna 2020 Grand Old - palkinnolla.
Tapani Riddarström, Järvenpään ratsastusseura ry
Tapani Riddarströmin sydän sykkii hevosille, merenkäynnille, musiikille ja seuratoiminnalle. Riddarström on ollut Järvenpään ratsastusseuran jäsen yli 30 vuotta, josta hallituksen jäsenenä 10 vuotta ja puheenjohtajana 2 vuotta. Riddarström on nyt seuran toiminnantarkastaja ja ratsastaa edelleen ratsastuskoulun tunneilla.
Riddarström on osallistunut monipuolisesti Ratsastajainliiton toimintaan. Hän on ollut vuosikymmenet aktiivisesti mukana järjestämässä kilpailuja niin toimihenkilönä kuin vapaaehtoisenakin. Hänellä on pitkä kokemus seuratoiminnan monimuotoisista tehtävistä aina ratsastuskoulun pitämisestä alkaen. Tällä hetkellä hän on estetuomari, vuodesta 2002 lähtien, ja hänellä ovat myös estestewardin ja -ratamestarin oikeudet.
Aluetoiminnan myötä Riddarströmin kiinnostus heräsi myös seurakehittämiseen. Hän auditoi aktiivisesti Tähtiseuroja ja on tuonut oman merkittävän panoksensa seurakehittämisvalmennuskonseptin luomiseen. Seuratoiminnan ohjausryhmässä hänen vastuualueenaan on ollut yhteistyö Olympiakomitean kanssa.
Riddarström on aito tiimipelaaja ja aina valmis auttamaan. Hänen toiminnassaan välittyy innostus ja positiivinen ote, hän kehittää omaa osaamistaan jatkuvalla kouluttautumisella ja hänen kanssaan on äärimmäisen helppo tehdä yhteistyötä.
Irmeli Summanen, Helsingin Ratsastajat
Irmeli Summanen on toiminut jo kuudella vuosikymmenellä Helsingin Ratsastajissa. Hän on pitkäaikainen hallituksen jäsen ja on omalla toiminnallaan merkittävästi edistänyt Helsingin Ratsastajien urheilutoimintaa kouluratsastuksessa. Summanen on pyyteettömästi käytettävissä ja apuna seuran asiantuntijana ja kouluratsastustuomarina. Hän on tukenut kilpailutoimintaa myös taloudellisesti.
Summanen on kouluttanut Ratsastajainliiton tuomareita, ollut kouluratsastuskomiteassa ja järjestänyt kilpailuja. Summanen on I-tason koulutuomari, ja on toiminut kansainvälisenä koulutuomarina ja stewardina. Summanen toimi pitkään myös ratsastuksenopettajana. Hän ratsastaa edelleen aktiivisesti.
Pirjo Tammela, Ilmajoen Ratsastajat
Pirjo Tammela on Ilmajoen Ratsastajat ry:n perustajajäsen ja toimi sen pitkäaikaisena puheenjohtajana vuosina 2003-2011. Ilmajoen Ratsastajien hallituksen jäsenenä Tammela toimi vuosina 1983-2011. Tällä hetkellä hän on ollut rahastonhoitajana vuodesta 2011 ja jäsensihteerinä vuodesta 2013 alkaen.
Tammela on ollut monella tavalla mukana kehittämässä alueensa hevostoimintaa. Hän on Pro Horse Races ry:n perustajajäsen, hallituksen jäsen ja rahastonhoitaja. Tammela on ollut Pohjanmaan Ratsastusjaoston jäsen 2009 alkaen ja puheenjohtaja 2015 alkaen. Tällä hetkellä hän on alueiden puheenjohtajiston (APU) puheenjohtaja. Tammela on Ilmajoen Maneesi oy:n perustajajäsen ja hallituksen jäsen. Hän toimii Pohjanmaan alueen Equipe-kouluttajana.
Tammela kilpaili kouluratsastuksessa kansallisella tasolla ja este- ja kenttäratsastuksessa alue- ja piiritasolla. Hän on aktiivisesti mukana kilpailutoiminnassa kanslistina eri seurojen järjestämissä kilpailuissa, IIIK koulutuomarina, este- ja taitotuomarina ja kansallisena stewardina. Hänen apuunsa on myös voinut kääntyä Equipe-asioissa.
Tammelalle on myönnetty pronssinen ansiomerkki vuonna 2003 ja hopeinen ansiomerkki vuonna 2013.
Kauko Tuominen, KT-tallin ratsastajat ry
KT-tallin ratsastajat ry haluaa kunnioittaa Kauko Tuomista elämäntyöstään ratsastusurheilun mahdollistamisesta sadoille lapsille, nuorille ja aikuisille. Tuominen on pitänyt ratsastuskoulu KT-tallia Sastamalan Keikylässä jo vuodesta 1980 lähtien. Tuominen on ollut ratsastusseuran hallituksessa vuodesta 1995 lähtien ja puheenjohtajana jo vuosia.
KT-tallin ratsastuskoulussa on asiakkaita, jotka ovat harrastaneet jo vuosikymmeniä. Jotkut perheet ovat olleet asiakkaina jo kolmen sukupolven ajan. Tuominen on merkittävästi edistänyt paikkakuntansa lasten, nuorten ja aikuisten liikuntaharrastusta. Ratsastusleiritoiminta houkuttelee asiakkaita ympäri Suomen, ja saa harrastajat palaamaan aina uudestaan. Tallilla arvostetaan jokaista asiakasta osaamistasosta ja lähtökohdista riippumatta.
Tuominen on uskonut ja jaksanut yrittää kaikkien yhteiskunnallisten mullistusten ja lamavuosienkin läpi. Tallilla on hyvä yhteishenki, ja auttamisen kulttuuri on siirtynyt sukupolvilta toisille.
27.11. klo 16.40 korjattu nimi kuvatekstistä, ja vaihdettu Kauko Tuomisen kuva.
Uutiset
- 12.12.2024Helsinki International Horse Show´lle merkittävä valtionavustus
- 12.12.2024Ypäjän Hevosopisto tuo kansainvälisen Finnderbyn takaisin – perinteikäs kilpailu hypätään 28. kesäkuuta 2025
- 11.12.2024Veera Salminen toista kertaa ponien kansainväliseen finaaliin
- 8.12.2024Pekka Larsenin muistoa kunnioittaen
- 1.12.2024Valtteri Gundersby ja Clavina Y estehallimestarit 2024
- 30.11.2024Esteratsastuksen BOWA Hallisarja käynnistyi Ypäjällä
- 29.11.2024Ratsastustuntien arvonlisävero nousee 14 prosenttiin
- 28.11.2024Olympialaisten koulujoukkueelle kaksi ehdokkuutta Urheilugaalassa!
- 25.11.2024Nyholm ja Gundersby uudelleen valittiin Ratsastajainliiton hallitukseen
- 24.11.2024Syyskokouksessa palkittiin kymmenen alan ansioitunutta toimijaa