Takaiskuja suomalaisille torstaina
11.7.2019
Suomalaisilla ei ollut torstaina onni myötä Zuidwoldessa, jossa kilpaillaan esteratsastuksen eri ikäluokkien Euroopan mestaruuksista.
Takaiskuja suomalaisille torstaina
Nuoret esteratsastajat lähtivät torstaiaamuna toiseen EM-osakilpailuun Hollannin Zuidwoldessa. Luokkaan osallistui 77 ratsukkoa, ja tällä kertaa suomalaisten oli tyytyminen loppupään sijalukuihin. Eveliina Talvion Chelsea ei ollut lainkaan yhtä hyvässä vedossa kuin eilen ja se sai radalta 22 virhepistettä. Henna Vahantilan Zino hyppäsi alkuradan hyvin, mutta viimeisellä linjalla rytmi meni sekaisin ja ratsukko tuli hylätyksi.
Lapsiratsastajien toisessa osakilpailussa Julia Linnanmäen Tenor kieltäytyi ensimmäisellä kierroksella kaksi kertaa vesimatto-okserille ja ratsukko hylättiin. Suvi Paavola - Gardento Prova saivat ensimmäiseltä kierrokselta 16 virhepistettä ja toiselta 12 virhepistettä.
Juniorien toinen henkilökohtainen osakilpailu ja joukkuefinaali kilpaillaan huomenna.
Kilpailun tulospalvelu: https://results.scgvisual.com/2019/zuidwolde1/
EM-kenttäratsastuksessa vaisu alku
Juniorien ja nuorten kenttäratsastuksen EM-kilpailuissa olivat ensimmäiset suomalaiset kouluradalla torstaina. Nuorten kilpailussa Veera Manninen ja Colibri saivat tuloksen 62,73 prosenttia, joka on virhepisteiksi muunnettuna 37,3. Se riittää torstain jälkeen 22. sijaan. Junioreissa Elmo Laiho on Elsa's Isabelle -ratsullaan koulukokeen ensimmäisen osuuden jälkeen sijalla 35. tuloksella -46,6 ja Emmi Tapio - One Wind sijalla 37 tuloksella -58,0.
Kilpailun tulospalvelu: https://online.equipe.com/fi/competitions/31819
Uutiset
- 12.12.2024Helsinki International Horse Show´lle merkittävä valtionavustus
- 12.12.2024Ypäjän Hevosopisto tuo kansainvälisen Finnderbyn takaisin – perinteikäs kilpailu hypätään 28. kesäkuuta 2025
- 11.12.2024Veera Salminen toista kertaa ponien kansainväliseen finaaliin
- 8.12.2024Pekka Larsenin muistoa kunnioittaen
- 1.12.2024Valtteri Gundersby ja Clavina Y estehallimestarit 2024
- 30.11.2024Esteratsastuksen BOWA Hallisarja käynnistyi Ypäjällä
- 29.11.2024Ratsastustuntien arvonlisävero nousee 14 prosenttiin
- 28.11.2024Olympialaisten koulujoukkueelle kaksi ehdokkuutta Urheilugaalassa!
- 25.11.2024Nyholm ja Gundersby uudelleen valittiin Ratsastajainliiton hallitukseen
- 24.11.2024Syyskokouksessa palkittiin kymmenen alan ansioitunutta toimijaa