Talvikki Järvinen ja Dancer T aloittivat valjakkoajon MM-urakkansa kouluosuudella Paussa
21.10.2020
Talvikki Järvisen ja Dancer T:n hyvin käynnistynyt kisapäivä kärsi harmillisesta jännittyneisyydestä MM-areenalla.
Talvikki Järvinen ja Dancer T, Pau kuva SRL Peter Nixon
Valjakkokuski Talvikki Järvinen ja hollantilaisruuna Danser T suorittivat kouluosuutensa hevosyksiköiden maailmanmestaruuksissa Paussa, Ranskassa keskiviikkona. Valjakko on nyt 31. tilalla, kun 36 valjakkoa on suorittanut osuutensa. Torstaina lähtövuorossa on vielä 13 valjakkoa.
– Hevonen oli verryttelyssä ihan sairaan hyvä, moni tuli sanomaan, että se näytti todella hienolle. Kun tulimme areenalle, se jännittyi voimakkaasti, enkä pystynyt oikeain ajamaan sillä mihinkään suuntaan, maailmassa oli sille liikaa pokemoneja. Pöljä mikä pöljä, se jäi esimerkiksi tuijottamaan ihmisiä 150 metrin päässä estealueella. Tuomarilinja on ollut täällä todella jämäkkä ja tasaisen tiukka kaikille alusta loppuun, Järvinen kertoo.
Kilpailu jatkuu Järvisen osalta perjantaina kestävyyskokeella eli maratonilla.
– Esteet ovat haastavia, pitkiä ja teissä on paljon vaihtoehtoja. Maratonilla todella erotellaan jyvät akanoista. Rata on kilpailun tason mukainen ja hyvin laadittu. Tämän päivän jälkeen odotukseni eivät ole kauhean korkealle, mutta parhaamme tehdään. Kun hevonen on tuolla tuulella, se näkee helposti myös esteissä kaikenlaista, ja ne on koristeltu täällä hienosti. Vesieste voi olla meille suurin kompastuskivi. Veteen meneminen ei ole hevoselle ongelma, mutta täällä vedessä edetään koko esteen ajan, mikä voi olla sille hämmästyksen aihe.
Päivän pettymyksestä huolimatta Järvinen ei vaihtaisi hevostaan toiseen.
– Tykkään siitä kumminkin. Ja silloin kun se on hyvä, se on ihan sairaan hyvä, kuten tänään verryttelyssä.
Hämeenlinnalainen eläinlääkäri Talvikki Järvinen, 46, on saavuttanut Danser T:n kanssa neljä perättäistä Suomen mestaruutta sekä SM-hopeaa vuodelta 2016. MM-tasolla hän on kilpaillut kahdesti, vuonna 2018 hevosella Roy Jones ja 2016 Danser T:llä. Järvisellä on tilillään yhdeksän kansainvälistä voittoa.
Maratonin jälkeen MM-valjakoissa on lauantaina välipäivä, ja kilpailu ratkaistaan sunnuntain tarkkuuskokeessa.
Kenttäratsastaja Elmo Jankari kilpailee Paussa viiden tähden tasolla hevosella Soraya. Tamma läpäisi hevostarkastuksen tänään.
Koulukokeet ratsastetaan torstaina ja perjantaina. Maastoon startataan lauantaina ja kilpailu ratkeaa rataesteillä sunnuntaina.
Tilanne kouluosuuden jälkeen: 1) Marion Vignaud - First Quality FRA -43,36, 2) Saskia Siebers - Axel NED 44,36, 3) Kelly Houtappels-Bruder - Flip CAN 45,89, 4) Laure Philippot - Galen V BEL 50,02, 5) Rudolf Pestman - Diesel NED 51,26, ... 44) Talvikki Järvinen - Danser T FIN 76,10.
Koulukokeen täydet tulokset: http://www.horsedriving.fr/ftpresults/FRA/PAU.20201021.20201025/HTM/DRESSAGE.htm
Kilpailun kotisivu: https://www.event-pau.com/
Kilpailun FB-sivu, livelähetyksiä: https://www.facebook.com/5EDPofficiel
Kenttaratsastuksen tulospalvelu: https://results.worldsporttiming.com/event/33
Tuloksia ja lähtölistoja: https://www.hoefnet.nl/kalender-uitslagen-startlijsten/worldsinglespau2020/
Valjakon FB-sivu: https://www.facebook.com/teamdansert
Uutiset
- 12.12.2024Helsinki International Horse Show´lle merkittävä valtionavustus
- 12.12.2024Ypäjän Hevosopisto tuo kansainvälisen Finnderbyn takaisin – perinteikäs kilpailu hypätään 28. kesäkuuta 2025
- 11.12.2024Veera Salminen toista kertaa ponien kansainväliseen finaaliin
- 8.12.2024Pekka Larsenin muistoa kunnioittaen
- 1.12.2024Valtteri Gundersby ja Clavina Y estehallimestarit 2024
- 30.11.2024Esteratsastuksen BOWA Hallisarja käynnistyi Ypäjällä
- 29.11.2024Ratsastustuntien arvonlisävero nousee 14 prosenttiin
- 28.11.2024Olympialaisten koulujoukkueelle kaksi ehdokkuutta Urheilugaalassa!
- 25.11.2024Nyholm ja Gundersby uudelleen valittiin Ratsastajainliiton hallitukseen
- 24.11.2024Syyskokouksessa palkittiin kymmenen alan ansioitunutta toimijaa