Ulkomaiset katsojat eivät pääse Tokion olympialaisiin
25.3.2021
Kansainvälinen Olympiakomitea (IOC), Kansainvälinen Paralympiakomitea (IPC), Tokyo Metropolitan Government (TMG), Tokion olympialaisten 2020 järjestelykomitea ja Japanin hallitus päättivät viime viikolla virtuaalikokouksessaan, ettei Tokion olympialaisissa ja paralympialaisissa sallita ulkomaisia katsojia. Päätöksen syynä on Covid-19-pandemia.
Tokio 2020 järjestelykomitea pahoittelee päätöstä, sillä siitä lähtien, kun Tokio vuonna 2013 valittiin olympialaisten isännäksi kaikki ovat valmistautuneet toivottamaan koti- ja ulkomaiset katsojat tervetulleiksi. Tokion 2020 järjestelykomitealta ostettujen lippujen hinnat palautetaan.
Tällä hetkellä Covid-19-tilanne Japanissa ja monissa muissa maissa ympäri maailmaa on erittäin haastava ja on syntynyt useita viruksen muunnoskantoja. Pandemian nykytilanteen perusteella on erittäin epätodennäköistä, että ulkomailta tulevien henkilöiden pääsy Japaniin voidaan tänä kesänä taata. Päätöksellä pyritään varmistamaan osallistujien ja yleisön turvallisuus, ja annetaan matkasuunnitelmia tehneille mahdollisuus varautua tilanteeseen ajoissa.
Päätös on luettavissa IOC:n sivuilta: LINKKI
Uutiset
- 12.12.2024Helsinki International Horse Show´lle merkittävä valtionavustus
- 12.12.2024Ypäjän Hevosopisto tuo kansainvälisen Finnderbyn takaisin – perinteikäs kilpailu hypätään 28. kesäkuuta 2025
- 11.12.2024Veera Salminen toista kertaa ponien kansainväliseen finaaliin
- 8.12.2024Pekka Larsenin muistoa kunnioittaen
- 1.12.2024Valtteri Gundersby ja Clavina Y estehallimestarit 2024
- 30.11.2024Esteratsastuksen BOWA Hallisarja käynnistyi Ypäjällä
- 29.11.2024Ratsastustuntien arvonlisävero nousee 14 prosenttiin
- 28.11.2024Olympialaisten koulujoukkueelle kaksi ehdokkuutta Urheilugaalassa!
- 25.11.2024Nyholm ja Gundersby uudelleen valittiin Ratsastajainliiton hallitukseen
- 24.11.2024Syyskokouksessa palkittiin kymmenen alan ansioitunutta toimijaa