Valjakkoajajat kilpailevat parhaillaan Ranskassa - Kalalahti tarkkuusosuuden voittoon
26.10.2019
Takana on kaksi osakoetta. Huomenna on vuorossa maraton.
Valjakkoajajat kilpailevat parhaillaan Ranskassa Nations cup -osakilpailussa. Suomen joukkueeseen kuuluvat Talvikki Järvinen - Danser T, Leena Kalalahti - Judym ja Ben Simonsén - Ragyogo. Kilpailumaisemat ovat samat, jossa käydään ensi vuonna hevosyksiköiden MM-kilpailut.
Kilpailut alkoivat koulukokeella, jonka jälkeen ajettiin poikkeuksellisesti tarkkuuskoe. Normaalisti toisena osakokeena ajettava maraton ajetaan viimeisenä kilpailupäivänä sunnuntaina.
Leena Kalalahti todisti jälleen hallitsevansa tarkkuusajon voittamalla tänään ajetun osakokeen.
- Judym on erityisen vahva tarkkuudessa. Sillä on hyvä, tasaisesti etenevä laukka, se kääntyy helposti ja pienessä tilassa. Ratamestari oli tehnyt haasteellisen radan. Siinä oli paljon kapeita portteja ja oksereita. Myös ihanneaika oli tänään monelle haastava.
Suomen joukkue on kahden osakokeen jälkeen sijalla 8. Ranska johtaa joukkuekilpailua niukalla erolla ennen Saksaa, Alankomaat on kolmantena.
Tulokset www.valjakko.net:
Koulukoe
Tarkkuuskoe
Koulukoe + tarkkuuskoe
Joukkue
Uutiset
- 15.7.2024Ikäluokkien esteratsastuksen EM-kilpailut 2024 polkaistaan käyntiin Alankomaissa tiistaina - katso aikataulu täältä
- 15.7.2024Askellajiratsastuksen Suomenmestaruudet 2024 ratkottiin Ypäjällä
- 14.7.2024Husön Pohjola Grand Tourilla voittoon Peggy Högsten ja Frisco
- 14.7.2024Hattel Ridersille esteratsastuksen Joukkue SM kultaa
- 14.7.2024Marika Siippola ja Cerberus ovat parakouluratsastuksen lajimestarit 2024
- 11.7.2024Henri Kovács kaksoisvoittoon kolmen tähden esteillä Budapestissa
- 11.7.2024Eemil Porola ja Guntinius niittävät menestystä Euroopan suurimmissa NRHA kilpailuissa
- 8.7.2024Paris 2024 - Joanna Robinson on ensikertalainen ja Elisabet Ehrnrooth tekee comebackin 24 vuoden jälkeen
- 8.7.2024Paris 2024 - Joanna Robinson Pariisin olympiajoukkueeseen ja Elisabet Ehrnrooth vararatsastajaksi
- 7.7.2024Huhtanen ja Hamont putsasivat palkintopöydän Operagamesien sunnuntaina