Valjakkoajajat kohti MM-kisoja
1.6.2010
Ben Simonsén voitti ensimmäisen MM-katsastuksen
Ypäjän Hevosopistolla ajettiin viikonloppuna valjakoiden ensimmäinen MM-katsastuskilpailu, jossa taisteltiin Suomen joukkueen paikoista syyskuun MM-kilpailuihin Italian Pratoni del Vivarossa. Hallitseva MM-pronssimitalisti Ben Simonsén Sipoosta voitti kokonaiskilpailun onnistuneen ja vauhdikkaan maratonajon jälkeen hevosellaan Artemis. Koulu- ja tarkkuusajokokeiden jälkeen johdossa ollut Urjalan Hevosurheilijoiden Heidi Sinda lähti Nelsonillaan hakemaan ehjää maratonia ja onnistuikin siinä. Hänet palkittiin kokonaiskilpailun kakkostilalla.
Taistelu Suomen kolmihenkisen joukkueen paikoista tulee olemaan kova. Kärkikaksikon takana kärkkyivät maratonkokeessa kakkoseksi ajanut Kirkkonummen Ratsastajien Tove-Maria Holmasto hevosellaan Silvester sekä helsinkiläinen Sanna Tirkkonen ja Candy Boy. Lisäksi Ruotsissa asuva muutama vuosi sitten MM-kultaa voittanut Arja Mikkonen on lähes itseoikeutettu joukkueen jäsen. Valjakot lähtevät kesäkuun alussa Keski-Eurooppaan ja kilpailevat ensin Unkarissa 9-11.6. ja jatkavat seuraavana viikonloppuna Itävallan Altenfeldeniin. Tällöin on mukana myös edellisissä MM-kisoissa joukkueessa ajanut Michaela van Assendelft hevosellaan Fakir. Valjakko ei osallistunut Ypäjän kisoihin.
Tulokset:
Luokka 8, parivaljakot
1) von Schantz Fredrik - Lebrecht, Richard, Robin 136,13 vp 2) Ihanamäki Jari KrR - Pavarotti VI, Mingo 149,26 vp
Luokka 7, vaativa, hevoset (MM-katsastus)
1) Simonsén Ben HuSR - Artemis 101,15 vp 2) Sinda Heidi UrHu - Nelson III 107,96 vp 3) Tirkkonen Sanna HusR - Candy Boy 119,09 vp 4) Holmasto Tove-Maria KrR - Silvester II 117,77 vp
Luokka 5, kansallinen, ponit
1) Lehtonen Päivi KR - Mirlakka 114,98 vp 2) Turku Charlotta VnR - It's Casper 115,72 vp 3) Järvelä Sanna SRS - Aakker 136,50 vp 4) Takkinen Raisa ValRa - Vinsker 149,28 vp
Uutiset
- 25.9.2024Pariisin olympiaratsastajat saapuvat Helsinki Horse Show´hun
- 23.9.2024Henri Ruoste ja Ville Vaurio esiintyvät yhdessä Helsinki Horse Show´ssa
- 22.9.2024Viimeiset paikat Pohjola Superfinaaleihin ratkottiin Ypäjällä
- 22.9.2024Uran paras MM-tulos Talvikki Järviselle ja Danser T:lle
- 22.9.2024Lännenratsastuksen kansallinen kaudenpäätös Kytäjällä
- 20.9.2024Ratsastajainliiton vastuullisuustyö oli esillä EEF:n yleiskokouksessa
- 19.9.2024Katso nyt Kaviouralla Iltatee-webinaarit ajankohtaisista aiheista
- 18.9.2024Kuusi kouluratsukkoa Helsinki Horse Show´n Pohjola Superfinaalissa – puolet suomenhevosia
- 17.9.2024Kouluratsastuksen ikäluokkafinaalit ratkottiin viikonloppuna
- 15.9.2024Valjakkoajossa voittoja ja sijoituksia Tagadista