Valjakkoajon MM-kilpailut – tarkkuuskokeessa suomalaisonnistumisia
18.9.2022
Suomalaisvaljakot Talvikki Järvinen ja Danser T sekä Leena Kalalahti ja Judym kilpailivat Ranskan Le Pin au Harasissa hevosyksiköiden MM-kilpailuissa kuluneena viikonloppuna. Sunnuntain tarkkuusosakokeeseen tuli suomalaisittain onnistumisia, mutta suomalaisilla oli läpi kilpailun haasteita, ja ennakko-odotukset MM-menestyksestä jäivät harmillisesti haaveeksi. MM-kultaa voitti hollantilainen Saskia Siebers hevosella Axel.
Hallitseva Suomen mestari ja FEI:n maailmanrankingin sijaa viisi pitävä Talvikki Järvinen lähti Danser T:n kanssa MM-kilpailuun kovin odotuksin. Danser T oli jännittynyt sekä koulukokeessa että maratonilla, mikä tiputti valjakon sijoitusta kilpailussa harmittavan paljon.
“Kaikki muu on sujunut niin hyvin tällä kaudella, ja sitten juuri tähän tärkeimpään kisaan hevonen oli läpi kilpailun jännittynyt ja kyttäsi kaikkea. Koulukoe oli meiltä ponneton suoritus ja maratonilla ensimmäisellä este-elementillä tapahtui täysi hyytyminen ja jähmettyminen. Vuosikaudet ollaan näitä kisoja kierretty ja hevonen on nähnyt laidasta laitaan kilpailupaikkoja ja erilaisia esteitä, joten totta kai mietityttää mikä tämän aiheutti”, Talvikki Järvinen harmittelee.
Viimeisenä kilpailupäivänä Järvinen ja Danser T pääsivät suorittamaan omalla tasollaan tarkkuuskokeessa, josta tuloksena 0,94 virhepistettä pienestä aikavirheestä ja sija 13. Kilpailun kokonaistuloksissa Järvinen oli sijalla 52.
“Oli kivaa, että täällä joku sentään onnistui. Tällä kaudella tavoitteena on enää nuoremmalla hevosella kisat Ypäjällä, ensi kaudella tavoitteena on PM-kilpailut. Siellä mennään 2*-tasolla, joten en vielä tiedä kummalla hevosellani sinne lähden.”
Leena Kalalahti ja Judym lähtivät MM-kilpailuihin erityisesti tarkkuuskoe mielessään, ja siellä valjakko onnistuikin mukavasti tehden vain yhden pudotuksen ja pienen aikavirheen. Kokonaistuloksissa valjakko oli sijalla 53.
“Kyllä tässä parhaamme tehtiin, mutta niin korkealle ei riittänyt kuin oltiin toivottu. Kokemusta rikkaampana ja hyvillä mielin täältä lähdetään. Tarkkuudessa onnistuttiin, siellä omasta virheestä harmillisesti yksi pallo alas. Maailman kärki on todella kova ja tekee kyllä kaikki osakokeet täysillä.”
“Hevonen jaksoi kuitenkin hyvin, ja oltiin mitoitettu kisamatkaan lepotauot oikein. Judymin kanssa on ihanaa kilpailla, kun se on perusluonteeltaan niin rauhallinen ja sen kanssa kaikki sujuu.”
Kalalahti aikoo päästää Judymin kilpailutauolle ja suuntaa katseen kohti ensi vuoden PM-kilpailuja.
“Ypäjällä tulevissa valjakkokilpailuissa olen itse kilpailunjohtaja, joten starttaan siellä vain jonkin helpon luokan suomenhevosellani. “Juntti” pääsee nyt lomalle, eikä sillä kilpailla enää tänä vuonna. PM-kisat ovat ensi kauden päätavoite ja siellä tavoitteena on olla kärjessä Judymin kanssa.
“Seuraavien MM-kilpailuiden aikaan Judym tulee olemaan jo 16-vuotias, joten voi olla ettei enää tähdätä MM:iin sen kanssa. Kotona meillä on lupaava nuori hevonen kasvamassa, jolla riittää voimaa muttei vielä kokemusta, tulevaisuus näyttää mihin päästään sen kanssa.”
Valjakkoajon hevosyksiköiden MM-kultaa vei Alankomaita edustava Saskia Siebers hevosellaan Axel, hopealle Ranskan Marion Vignaud ja First Quality, ja pronssille kanadalainen Kelly Houtappels-Bruder ja Flip. Hevosyksiköiden MM-joukkuekulta meni Ranskan joukkueelle. Kultajoukkueessa mukana olivat Marion Vignaud, Claire Lefort ja Fabrice Martin. Suomi jäi joukkuekilpailussa sijalle 14.
18.9. Kansainvälisiä valjakkotuloksia, hevosyksiköiden MM Le Pin Au Haras, Ranska
Lopputulokset kolmen osakokeen jälkeen. Lähti 74.
1) Saskia Siebers / Axel, NED, 135,16
2) Marion Vignaud / First Quality, FRA, 136,46
3) Kelly Houtappels-Bruder / Flip, CAN, 139,64
…52) Talvikki Järvinen / Danser T, FIN, 181,58
...53) Leena Kalalahti / Judym, FIN, 181,68
Täydet tulokset LINKKI
Joukkuekilpailu
1) Ranska, 267,88
2) Alankomaat, 281,05
3) Saksa, 290,98
...14) Suomi, 363,26
Tulokset LINKKI
Uutiset
- 12.12.2024Helsinki International Horse Show´lle merkittävä valtionavustus
- 12.12.2024Ypäjän Hevosopisto tuo kansainvälisen Finnderbyn takaisin – perinteikäs kilpailu hypätään 28. kesäkuuta 2025
- 11.12.2024Veera Salminen toista kertaa ponien kansainväliseen finaaliin
- 8.12.2024Pekka Larsenin muistoa kunnioittaen
- 1.12.2024Valtteri Gundersby ja Clavina Y estehallimestarit 2024
- 30.11.2024Esteratsastuksen BOWA Hallisarja käynnistyi Ypäjällä
- 29.11.2024Ratsastustuntien arvonlisävero nousee 14 prosenttiin
- 28.11.2024Olympialaisten koulujoukkueelle kaksi ehdokkuutta Urheilugaalassa!
- 25.11.2024Nyholm ja Gundersby uudelleen valittiin Ratsastajainliiton hallitukseen
- 24.11.2024Syyskokouksessa palkittiin kymmenen alan ansioitunutta toimijaa