Valjakkoajon SM – kultamitali Eveliina Koivulalle ja Judymille

4.8.2024

Ypäjän Hevosopiston valjakkoajokilpailuissa Eveliina Koivula ja ruuna Judym voittivat hevosyksiköiden Suomen mestaruuden sekä kansainvälisen CAI2*-H1-luokan. Ben Simonsén ja Dorato sijoittuivat toiseksi, ja Leena Kalalahti ja Intercity kolmanneksi. Poniyksiköiden Suomen mestaruuden voitti Raisa Takkinen Kooihuster Harron kanssa.

Eveliina Koivula ja Judym, kuva Heidi Sinda

 

Ypäjän Hevosopiston järjestämissä valjakkoajokilpailuissa ratkaistiin kansainvälisten luokkien ohessa myös Suomen mestaruudet hevosissa ja poneissa. Hevosyksiköiden Suomen mestaruuden voitti juuri nuorten EM-kilpailuista Flyingestä palannut Eveliina Koivula kokeneella Kalahtien omistamalla Judym ruunalla.

Judym tuntui kivalta, otin tarkkuusradalta yhden pallon, mutta onneksi oli varaa. Eilen maratonissa piti keskittyä paljon, joten ajoin tarkkuudessa ehkä vähän löysin rantein, olin kuitenkin ihan tyytyväinen. Nyt oli tosi helppoa ja kivaa kisata verrattuna EM-kisoihin, joissa olin kipeänä”, kertoo Koivula suorituksestaan.

24-vuotiaan Koivulan tavoitteena on ensi kesän Pohjoismaiden mestaruuskilpailut sekä mahdollisesti kahden vuoden päästä pidettävät maailman mestaruuskilpailut.

Koivula ja Judym ottivat voiton myös kansainvälisestä hevosyksiköiden luokasta CAI2*-H1. Toiseksi sijoittuivat Ben Simonsén ja Dorato ja kolmanneksi Leena Kalalahti ja Intercity, jotka voittivat myös hopeaa ja pronssia Suomen mestaruuskilpailussa.

 

Raisa Takkinen ja Kooihuster Harro, kuva Heidi Sinda

 

Poniyksiköiden suomenmestaruus matkasi viimevuotiseen tapaan Kouvolaan Raisa Takkisen ja Kooihuster Harron mukana. Hopeaa sai Deilina Bishop-Westerlund ja Wikners Dragon Fly sekä pronssia Laura Heino ja Elounelma. Kansainvälisessä kilpailussa Takkisen ja Bishop-Westerlundin jälkeen kolmanneksi sijoittui Irene Lise Gylseth ja SH Presious Zodiac Norjasta sekä neljänneksi Riia Röa ja Romulus Virosta.

Myös aluemestaruudet ratkottiin Ypäjällä

Eveliina Koivula voitti suomenpienhevostammalla Havuliinalla ponien aluemestaruuskultaa. Hopeaa voitti Hannu Kalalahti ja Friisin Amuletti sekä pronssia Päivi Kvist ja Springfield Isabel.

Hevosten aluemestaruus matkasi Päivi Kvistin mukana Keski-Suomeen Muurameen suomenhevosen Vivanteen kanssa, ja hopeaa sai Salon Ratsastuseuran Sanna Järvelä ja Korporaal.

 

Tuloksia Valjakkoajo CAI2* ja SM, 4.8.2024

Hevosyksiköiden SM

1) Eveliina Koivula/Nora Rauhala & Judym, YR 149,50

2) Ben Simonsén/Lauri Vähä-Erkkilä & Dorato, HusR 151,37

3) Leena Kalalahti/Patrik Andersin & Intercity, YR 153,73

 

Poniyksiköiden SM

1) Raisa Takkinen/Anniina Poikela & Kooihuster Harro, ValRa 135,03 

2) Deilina Bishop-Westerlund/Inna Pölkki & Wikners Dragon Fly, FCDC 141,78

3) Laura Heino/Juho Heino & Elounelma, WaHu 180,01

 

Aluemestaruus hevoset

1) Päivi Kvist/Telma Rajala & Vivante, KoRa 146,61

2) Sanna Järvelä/Laura Suominen & Korporaal, SRS 157,90

 

Aluemestaruus ponit

1) Eveliina Koivula/Anna Savolainen & Havuliina, YR 130,65

2) Hannu Kalalahti/Annika Tamminen & Friisin Amuletti, YR 131,75

3) Päivi Kvist/Telma Rajala & Springfield Isabel, KoRa 133,72

Täydet tulokset: LINKKI