Valjakkoajotähdet Talvikki Järvinen ja Raisa Takkinen kisamatkalla Kronenbergiin Hollantiin
13.4.2022
Talvikki Järvinen kilpailee Hollannissa jo toista kertaa tällä kaudella, Danser T:n kanssa 3* ja uudella hevosellaan Kassanderilla 2* hevosyksikköluokissa.
Raisa Takkinen ja Kooihuster Harro starttaavat kansainvälisen kisakautensa Kronenbergissä ponivaljakoiden 3* luokassa.
Kilpailut alkavat torstaina hevostarkastuksella, perjantaina ajetaan kouluosuus, lauantaina on vuorossa maraton ja sunnuntaina ajetaan tarkkuutta.
Valjakkoajokomitean tiedote
Talvikki on valmentautunut Hollannissa Rudolf Pestmanin luona kaksi viikkoa kautensa avauskisan, Exloon CAI3* jälkeen. Exloossa Talvikki ja Danser T, eli Tane tulivat hienosti kolmansiksi.
– Keli täällä Hollannissa on ollut ihan kamala. Ensilumi satoi maahan huhtikuussa, sen jälkeen on satanut kaatamalla ja ollut hirveitä raekuuroja. Mukava olla ajamassa sellaisen aikana, Talvikki parahtaa.
Vesieste on ollut kokeneelle Tanelle kisojen haastavin osuus. Talvikin toiveissa oli päästä harjoittelemaan vedessä kisojen välissä.
–Treenaamaan on kuitenkin pystytty suunnilleen suunnitelman mukaan. Vettä ei tosin ole päästy esteessä ajamaan, kun kukaan ei halua ulkopuolisia pilaamaan vettyneitä pohjia. Metsässä ajettaessa on kyllä ollut lätäköitä enemmän kuin tarpeeksi, naurahtaa Talvikki.
– Fiilis on hyvä tulevaa kisaa ajatellen. Tänään hevoset saavat nauttia taivaalle ilmaantuneesta auringosta ja kuski käyttää kelin myös hyödykseen pakkaamisessa. Kisapaikalle lähdetään keskiviikkona aamulla.
Raisan kisamatka alkoi lauantaina kun Pink Pony Driving -tiimi lähti matkaan kotitalliltaan Kouvolasta. Sunnuntaina oli ensimmäinen etappi matkasta takana ja tiimi saapui Omppu Saarisen hevoshotellille Skåneen. Maanantaina aamulla matka jatkui laivalla kohti Saksaa.
– Täytyy kyllä sanoa että koskaan en ole tällaisella valmistautumisella lähtenyt minnekään. Kelit on ollut niin huippusurkeat.
Mutta se mitä ollaan päästy tekemään niin siinä poni on tuntunut hyvältä. Se on kunnossa, Raisa toteaa tien päältä tavoitettuna.
– Koulurata on uusinta uutta ja olen päässyt sen ajamaan läpi "oikeankokoisena" muutaman kerran, mutta kyllä ne temput on hallussa.
Harron kanssa, niin kuin aina, lähden tekemään ehjää rataa, se yleensä on jo melko hyvä. Maratonille lähdemme ajamaan lujaa ja pitämään kivaa. Tarkkuudessa toivon, että meidän hyvä vire jatkuu ja en "purista liikaa mailaa”, virnistää Raisa värikkääseen tyyliinsä.
– Harro on iskussa, ollaanko me Anniinan (Poikela) kanssa? Etsitään me se sama fiilis kuin edellisessä kisassa. Keskittyneesti, nopeasti, tarkasti.
Eka kisa on aina eka kisa, se on joka kerta jotenkin kutkuttavampi ja jännempi, en tajua. Vastassa on hieno joukko poneja ja huippukuskeja, koitetaan laittaa heille kampoihin, Raisa summaa kisafiiliksiä ja toivoo kotijoukkojen pitävän heille peukkuja.
Teksti: Taija-Tuulia Tammelin, valjakkoajokomitea
14.–17.4. Kronenberg, Hollanti CAI2*/3*
Lähtölistat ja tulokset:
valjakko.net
Kilpailusivu Hoefnetissä:
https://www.hoefnet.nl/kalender-uitslagen-startlijsten/kronenberg2022/
Kilpailujen kotisivu:
http://horsedrivingkronenberg.nl
https://www.facebook.com/horsedrivingkronenberg
Talvikin kuulumisia voi seurata facebookissa:
https://www.facebook.com/teamdansert
Raisan kuulumisia voi seurata facebookissa:
https://www.facebook.com/pinkponydriving
tai Instagramissa:
https://www.instagram.com/raisatakkinen.pink.ponydriving/
Uutiset
- 12.12.2024Helsinki International Horse Show´lle merkittävä valtionavustus
- 12.12.2024Ypäjän Hevosopisto tuo kansainvälisen Finnderbyn takaisin – perinteikäs kilpailu hypätään 28. kesäkuuta 2025
- 11.12.2024Veera Salminen toista kertaa ponien kansainväliseen finaaliin
- 8.12.2024Pekka Larsenin muistoa kunnioittaen
- 1.12.2024Valtteri Gundersby ja Clavina Y estehallimestarit 2024
- 30.11.2024Esteratsastuksen BOWA Hallisarja käynnistyi Ypäjällä
- 29.11.2024Ratsastustuntien arvonlisävero nousee 14 prosenttiin
- 28.11.2024Olympialaisten koulujoukkueelle kaksi ehdokkuutta Urheilugaalassa!
- 25.11.2024Nyholm ja Gundersby uudelleen valittiin Ratsastajainliiton hallitukseen
- 24.11.2024Syyskokouksessa palkittiin kymmenen alan ansioitunutta toimijaa