Veera Manninen ja Sir Greg sijoittuivat ensimmäisessä 4*-kilpailussaan
3.10.2021
Nuori pieksämäkeläinen kenttäratsastaja Veera Manninen ja Sir Greg teki erinomaisen debyytin neljän tähden tasolla. Ratsukko sijoittui kuudenneksi lyhyessä kansainvälisessä kilpailussa Baborówkossa, Puolassa tuloksella 47,5 pistettä. Tunnelmat olivat luonnollisesti hyvät kilpailun jälkeen, johon Manninen osallistui myös kahdella muulla hevosella.
![](/site/assets/files/25730/img_20211003_200641_857.965x846-cropx17y10-is.450x0-is.jpg)
Koulukokeessa tuli ensimmäistä kertaa esitettäväksi laukanvaihdot askeleessa ja laukkasulut. Ne sujuivat ohjelmassa virheittä, mutta vielä varmistellen. Tulos oli hyvä, 35,1, ja ratsukko oli koulukokeessa yhdeksäs.
”Ohjelma sopi meille hyvin. Siinä tapahtuu paljon ja se on tekninen, mutta osaamme tehdä kaikki liikkeet. Nyt vain pitää hioa perusliikkeiden laatua ja tekniikkaa, ja saada kisarutiinia.”
Maastossa Sir Greg tuntui hyvältä, ja tehtävät toimivat niin kuin Manninen, 21, suunnitteli radankävelyssä. Ratsukko hyppäsi estevirheittä ja sai ylitetystä ihanneajasta 8,4 virhepistettä.
”Ratsastin fiilispohjalta, en keskittynyt aikaan ensimmäisessä neljän tähden maastossa, vaan esteisiin.”
Rataesteet hypättiin viimeisenä päivänä, ja radalta saatiin runsaasti virheitä. Manninen ja Sir Greg hyppäsivät sen yhdellä pudotuksella. Virheetön rata olisi nostanut ratsukon lopputuloksissa kolmanneksi.
”Se oli vaativat rata, ja virheitä tuli todella paljon. Radalla oli kolme sarjaa ja useita suhteutettuja linjoja. Ne testasivat ratsukoita monella tavalla. Greg oli palautunut hyvin ja oli vetreä. Rata oli hyvä, saimme pudotuksen sarjan b-osalta, väli oli vähän lyhyt.”
Ratsukko jatkaa kautta vielä kahden viikon kuluttua Strzegomissa, Puolassa myös neljän tähden tasolla. Mannisen kaksi muuta hevosta hyppäävät yhtä ja kahta tähteä, joten ratsastajalla ja tiimillä on edessään toinen hyvin kiireinen viikonloppu.
![](/site/assets/files/25730/img_20211003_200641_873.677x898-cropx160y88-is.296x0-is.jpg)
”Sir Gregissä on todella paljon potentiaalia. Sen on helppo tehdä asioita, se on nopea, ketterä ja kevyt”, Ypäjällä ratsuttajaksi opiskeleva Manninen kuvailee. Häntä valmentavat Puolassa mukana ollut Petri Tolmunen, kouluratsastuksessa Hanna Heiskanen, ja maajoukkuevalmentaja Sanna Siltakorpi.
Myös Johanna Pohjonen teki Conner K:lla onnistuneen neljän tähden kilpailun. Ratsukko nosti itsensä aina yhdeksänneksi koulukokeen 30. eli viimeiseltä tilalta. Maasto sujui 6,8 aikavirheellä, ja rataesteillä ratsukko oli yksi vain kolmesta nollan hypänneistä. Lopputuloksissa Pohjonen oli yhdeksäs jääden juuri sijoitusten ulkopuolelle.
Kansainvälisiä kenttäratsastustuloksia 3.10.
CCI4*-S Baborówko, Puola. Lähti 30, sijoittui 8.
1) Mateusz Kiempa / Lassban Radovix, POL 40,3
2) Amanda Staam / Corpoubet At, SWE 42,4
3) Kamil Rajnert / Gouverneur, POL 44
…6) Veera Manninen / Sir Greg, FIN 47,5
…9) Johanna Pohjonen / Conner K, FIN 53,5
Täydet tulokset: https://zawodykonne.com/zawody/199/3/72?type=ranking&view=pdf
Uutiset
- 15.7.2024Ikäluokkien esteratsastuksen EM-kilpailut 2024 polkaistaan käyntiin Alankomaissa tiistaina - katso aikataulu täältä
- 15.7.2024Askellajiratsastuksen Suomenmestaruudet 2024 ratkottiin Ypäjällä
- 14.7.2024Husön Pohjola Grand Tourilla voittoon Peggy Högsten ja Frisco
- 14.7.2024Hattel Ridersille esteratsastuksen Joukkue SM kultaa
- 14.7.2024Marika Siippola ja Cerberus ovat parakouluratsastuksen lajimestarit 2024
- 11.7.2024Henri Kovács kaksoisvoittoon kolmen tähden esteillä Budapestissa
- 11.7.2024Eemil Porola ja Guntinius niittävät menestystä Euroopan suurimmissa NRHA kilpailuissa
- 8.7.2024Paris 2024 - Joanna Robinson on ensikertalainen ja Elisabet Ehrnrooth tekee comebackin 24 vuoden jälkeen
- 8.7.2024Paris 2024 - Joanna Robinson Pariisin olympiajoukkueeseen ja Elisabet Ehrnrooth vararatsastajaksi
- 7.7.2024Huhtanen ja Hamont putsasivat palkintopöydän Operagamesien sunnuntaina