Veera Manniselle ja Sir Gregille EM-kvaalitulos Sopotista
8.5.2022
Kenttäratsastuksen kilpailukausi on vasta juuri päässyt vauhtiin, kun Veera Manninen saavutti jo kauden päätavoitteensa CCI4*-L Sopotissa, Puolassa. Manninen kilpaili uransa ensimmäisessä 4* pitkässä kilpailussa Sir Gregillä ja sijoittui neljänneksi. Lopputulos 38,7 virhepistettä muodostui onnistuneesta koulukokeesta, virheettömästä maastokokeesta ihanneajassa ja rataesteistä yhdellä pudotuksella.
Tuloksella pieksämäkeläinen Manninen, 22 sai osallistumisoikeuden vuoden 2023 Euroopan mestaruuskilpailuihin. Viime vuonna Manninen kilpaili vielä nuorissa, ja sijoittui ikäryhmänsä EM-kilpailuissa Sir Gregillä seitsemänneksi. 12-vuotiaan ruunan omistaa ratsukon valmentaja Petri Tolmunen.
”Tuntuu erittäin hyvältä. Lähdin täällä hakemaan kvaalia ja saavutin sen. Nyt voin rauhassa miettiä, missä kilpailemme tänä kesänä lyhyitä neljän tähden kilpailuja ja hankimme rutiinia sillä tasolla.”
Pitkässä kilpailussa maastokoe on selvästi vaativampi kuin lyhyessä kilpailussa, ja se hypätään viimeisenä päivänä. Samalla testataan hevosen palautumiskykyä maastokokeesta.
”Lyhyen maastokokeen ihanneaika on 6-7 minuuttia. Pitkässä taas 10 minuuttia eli se on selvästi pidempi.”
”Sir Greg jaksoi täällä maaston erittäin hyvin. Olin valmistautunut siihen, että se väsyy loppuradasta ja joudun auttamaan sitä. Mutta ei tarvinnut. Se oli aivan yhtä hyvä ratsastaa vielä viimeisellekin esteelle. Ja se palautui todella hyvin, se oli tänään rataesteillä todella hyvä.”
Sopotin maasto on profiililtaan tasainen, joten radalla ei ollut mäkiä. Tehtävät olivat kuitenkin vaativia, ja niissä Sir Greg toimi loistavasti.
”Valitsimme tämän ensimmäiseksi pitkäksi kilpailuksi juuri tämän vuoksi. Nyt menemme Suomeen ja hevonen saa palautua kunnolla. Sitten suunnittelemme laadukkaita lyhyitä neljän tähden kilpailuja erilaisissa paikoissa, joissa on erilaisia ratoja, jotta saamme rutiinia.”
Mannisella oli Puolassa mukana myös lupaava Fieldhill Fantasy, joka starttasi ensimmäisessä 3* kilpailussa. Kotona Suomessa on kaksi kuusivuotiasta kisaratsua ja muutamia ratsutettavia. Manninen viimeistelee juuri ammattitutkintoaan ratsuttajalinjalta.
Kahden tähden lyhyessä kilpailussa Sanna Siltakorpi ja Jagellonica olivat toinen ja Tuija Rosenqvist ja FF Pacemaker seitsemäs.
Sopotissa oli Suomesta iso joukkue, ja sijoituksia tuli myös kansallisella tasolla. Elmo Laiho sijoittui Balilla kuudenneksi 1* tutustumisluokassa. Inkeri Laiho ja Bea Vallgren, molemmat kahdella ponilla, sijoittuivat 100 cm tasolla. Vallgren sijoittui myös hevosellaan Balenolla kolmanneksi 100 cm luokassa.
8.5. Kenttäratsastus CCI4*-L Sopot, Puola. Lähti 10, sijoittui 5.
1) Amanda Staam – Corpoubet At, SWE 35,4
2) Mateusz Kiempa – Libertina, POL 36,1
3) Louise Romeike – Waikiki, SWE 37,4
4) Veera Manninen – Sir Greg, FIN
Tulokset: https://zawodykonne.com/zawody/162/220/3815?type=ranking
Kaikki tulokset: https://zawodykonne.com/zawody/162/220
Uutiset
- 12.12.2024Helsinki International Horse Show´lle merkittävä valtionavustus
- 12.12.2024Ypäjän Hevosopisto tuo kansainvälisen Finnderbyn takaisin – perinteikäs kilpailu hypätään 28. kesäkuuta 2025
- 11.12.2024Veera Salminen toista kertaa ponien kansainväliseen finaaliin
- 8.12.2024Pekka Larsenin muistoa kunnioittaen
- 1.12.2024Valtteri Gundersby ja Clavina Y estehallimestarit 2024
- 30.11.2024Esteratsastuksen BOWA Hallisarja käynnistyi Ypäjällä
- 29.11.2024Ratsastustuntien arvonlisävero nousee 14 prosenttiin
- 28.11.2024Olympialaisten koulujoukkueelle kaksi ehdokkuutta Urheilugaalassa!
- 25.11.2024Nyholm ja Gundersby uudelleen valittiin Ratsastajainliiton hallitukseen
- 24.11.2024Syyskokouksessa palkittiin kymmenen alan ansioitunutta toimijaa