Venla Suoraniemi ja Q-Evannah Z voittoon Pohjola Small Grand Prix´ssa
18.9.2021
Ensimmäinen finaaliluokka Pohjola Grand Prix - Road to Helsinki -sarjassa kilpailtiin Ypäjän Hevosopiston Juhlakentällä lauantaina. Sarjan kolme osakilpailun 30 parasta ratsukkoa lähti 115 cm perusradalle käännetyssä paremmuusjärjestyksessä. Seitsemän ratsukkoa jatkoi uusintaan aikaa vastaan.
Voittoon ratsasti viimeisenä uusintaradalle lähtenyt, vasta 14-vuotias Venla Suoraniemi 12-vuotiaalla tammalla Q-Evannah Z. Ratsukko oli lähes kaksi sekuntia nopeampi toiseksi sijoittunutta Pinja Varsanpäätä Elextrix Toltiella. Emmi Hallikainen oli kolmas Kragbech's Celicalla.
”Minä en nähnyt Pinjan suoritusta, mutta tiesin, että on vain yksi nolla, ja sitä tavoittelin. Tai no kyllä minä voittoa halusin”, turkulainen Venla Suoraniemi täsmentää.
Tuhannen euron ykköspalkinto tuntuu luonnollisesti hyvältä.
”Tavoitteenani oli hypätä tällä kaudella tätä Pohjola Small Grand Prix´ta, ja sen voitto oli tavoitteena. Olen todella iloinen. Eve on ollut minulla vasta vähän yli neljä kuukautta, meillä on ihan tuore yhteistyö. Se on todella yritteliäs. Se tuli Ad van de Veteringin [maajoukkuevalmentaja] kautta. Hän sanoi, että ihan hyvin meni”, Suoraniemi kertoo paikalla olleen valmentajan kommenttia heti suorituksen jälkeen.
Ratsukon tavoitteena ensi kaudelle on nostaa tasoaan ja tehdä hyviä ratoja.
Toiseksi sijoittunut 17-vuotias hankolainen Pinja Varsanpää ei vaikuttanut pettyneeltä kilpailun jälkeen.
”Jännitys on nyt leppynyt. En ole pettynyt kakkostilaan. Minulle tärkeintä oli saada tehtyä nollaradat. Pidän kyllä tästä sarjasta, olen mennyt pari osakilpailua”, kertoi myös 10 cm korkeammalla tasolla, Pohjola Bronze Grand Prix´ssa kilpaileva Varsanpää.
Tamperelainen Emmi Hallikainen, 31, sijoittui finaalissa kolmanneksi Kragbech's Celicalla. Ratsukko ei jäänyt ajassa paljoa voittajalle, mutta sai uusinnassa pudotuksen. Hän oli sijoitukseensa ihan tyytyväinen.
”Kragbechs´s Celica on 13-vuotias tamma, joka tuli minulle vasta toukokuussa, joten yhteistyömme on vielä aika tuoretta. Nyt me treenaillaan hallikausi, ja katsotaan, mitä ensi kaudella tapahtuu”, Hallikainen myhäili lupaavasti.
Pohjola Small Grand Prix finaali on avoin 30 eniten ko. sarjakilpailupisteitä keränneelle urheilijalle. Pohjola Small Grand Prix -kilpailusarjan voittaja on finaalin voittaja. Pohjola Small Grand Prix -finaaliluokka 115 cm arv. AM5. Finaalin sijoittuneet ratsukot saavat palkintorahaa seuraavasti: 1.000 €, 750 €, 500 €, 350 €, 250 €, 150 €…
Ypäjän Hevosopiston ja Ratsastajainliiton järjestämä finaali alkoi perjantaina 17.9. Lauantaina hypättiin Pohjola Small Grand Prix 115 cm, perusrata ja uusinta ja Pohjola Bronze Grand Prix 125 cm, perusrata ja uusinta. Sunnuntaina ovat vuorossa klo 11.50 alkaen Pohjola Finnhorse Grand Prix, 100 cm, klo 13.15 Pohjola Grand Prix, 145 cm, kaksi kierrosta ja klo 15.30 Pohjola Silver Grand Prix, 135 cm. Ratamestarina Ypäjällä toimii Johanna Mikkola.
Ypäjän Hevosopisto
Kansalliset esteratsastustulokset 18.9.
Pohjola Small Grand Prix 2021 finaali, 115 cm, perusrata ja uusinta, 32 lähtijää ja 8 sijoittuu.
1) Venla Suoraniemi – Q-Evannah Z, Rusko Riding Team 0-0/42.36, 2) Pinja Varsanpää – Elextrix Toltien, Hankoniemen Ratsastajat 0-0/44.14, 3) Emmi Hallikainen – Kragbech's Celica, Ääneseudun Ratsastajat 0-4/42.86, 4) Silva Timonen – Jackiedieza, Stall Anna Riders 0-4/44.17, 5) Sofia Lundqvist – Skatto, Karkkilan Ratsastajat 0-4/44.19, 6) Anna Granberg – Chekkonen, Stall Anna Riders 0-4/44.34, 7) Virpi Susanna Mäki-Opas – Grande Alegria, Lehtimäen Ratsastajat 0-8/48.84, 8) Mathilda Simola – For Fun Tf, Rusko Riding Team 1/81.80,…
Täydet tulokset: https://online.equipe.com/fi/class_sections/615585
Pohjola Small Grand Prix 2021, tilanne ennen finaalia
1) Simola Mathilda Team RR 42
1) Suoraniemi Venla Team RR 42
3) Nuuttila Ella Aino 39
4) Salminen Veera VITRA 34
5) Ruskeeniemi Janne HyvUra 31
Yleisöllä on tapahtumaan vapaa pääsy, mutta mahdollisten tartunnanjäljitysten vuoksi yleisöä pyydetään lunastamaan ilmainen pääsylippu. Ilmoittaudu täällä: https://events.liveto.io/events/pohjola-gp-finaali-2021 Kilpailupaikan osoite on Kartanonkyläntie 6, 32100 Ypäjä.
Kilpailua voi myös seurata suorana ilmaiselta Haven Live -kanavalta: https://www.haven.fi/live/
Lähtölistat ja tulokset: https://online.equipe.com/fi/competitions/43554
Esteratsastuksen Pohjola Grand Prix -sarjassa kausi alkoi kouluratsastuksen kanssa samana viikonloppuna Ypäjän Hevosopistolla 11.-13. kesäkuuta. Seuraavaksi kilpailtiin Ratsastuskeskus Ainossa, Järvenpäässä 16.-18. heinäkuuta ja Power Park Horse Show´ssa Härmässä 25.-29. elokuuta. Ensi vuonna 2022 finaalin parhaat saavat paikan Helsinki International Horse Show´hun. Tänä vuonna Helsinki Horse Show´ta ei koronarajoitusten vuoksi järjestetä.
Uutiset
- 12.12.2024Helsinki International Horse Show´lle merkittävä valtionavustus
- 12.12.2024Ypäjän Hevosopisto tuo kansainvälisen Finnderbyn takaisin – perinteikäs kilpailu hypätään 28. kesäkuuta 2025
- 11.12.2024Veera Salminen toista kertaa ponien kansainväliseen finaaliin
- 8.12.2024Pekka Larsenin muistoa kunnioittaen
- 1.12.2024Valtteri Gundersby ja Clavina Y estehallimestarit 2024
- 30.11.2024Esteratsastuksen BOWA Hallisarja käynnistyi Ypäjällä
- 29.11.2024Ratsastustuntien arvonlisävero nousee 14 prosenttiin
- 28.11.2024Olympialaisten koulujoukkueelle kaksi ehdokkuutta Urheilugaalassa!
- 25.11.2024Nyholm ja Gundersby uudelleen valittiin Ratsastajainliiton hallitukseen
- 24.11.2024Syyskokouksessa palkittiin kymmenen alan ansioitunutta toimijaa