Vikellyksen SM – kultamitali Anna Kivistölle ja Atterpgaards Marlene II:lle

19.8.2024

Ypäjällä ratkottiin kuluneena viikonloppuna SRL vikellyskomitean järjestämät vikellyksen Suomen mestaruudet. Senioreissa lajimestaruuden nimiinsä vei Anna Kivistö, Atterupgaards Marlene II ja Oona Pekkala. Junioreissa voittoputkeaan puolestaan jatkoi Iira Vesterinen, Quentin Brus ja Sonja Argillander. Lapsissa mestaruutensa uusi ylivoimaisesti Neea Kostiainen hevosella Laki juoksuttajanaan Anni Järvelä.

Lotta Hujasen ottamassa kuvassa vasemmalta oikealle juoksuttaja Anni Järvelä, vikeltäjät Amanda Mankinen ja Neea Kostiainen, sekä hevonen Laki.

“Tuomarin näkökulmasta oli hienoa huomata, kuinka laji kehittyy koko ajan ja suomalaiset vikeltäjät tekevät vaikeampia liikkeitä läpi kaikkien ikäryhmien. Lisäksi oli ilahduttavaa nähdä myös monta ponia areenalla, perinteisten isojen hevosten lisäksi. Suomalainen vikellys on ottanut viime aikoina valtavia harppauksia eteenpäin. Toivotaan, että tämä kehitys jatkuu myös ensi vuonna”, iloitsee tuomariston puheenjohtaja Maiju Leponiemi Kekkonen.

Anna Kivistö ja Atterupgaards Marlene II. Kuva Minttu Välitalo.

Kansallinen vikellys, Ypäjän Hevosopisto
Tulokset 17.-18.8.2024

Lapset SM, lähti 15
1. Neea Kostiainen (AG) - Laki, juoks. Anni Järvelä 7,230
2. Melisa Simola (HämR) - Quentin Brus, juoks. Sonja Argillander 6,696
3. Amanda Mankinen (AG) - Laki, juoks. Anni Järvelä 6,612

Juniorit SM, lähti 13
1. Iira Vesterinen (HämR) - Quentin Brus, juoks. Sonja Argillander 7,108
2. Minttu Välitalo (AG) - Atterupgaards Marlene II, juoks. Oona Pekkala 6,970
3. Papu Alanko (ViRa) - Cazorro Leon, juoks. Aime Nederström-Alanko 6,915

Seniorit Lajimestaruus, lähti 4
1. Anna Kivistö (TRS) - Atterupgaards Marlene II, juoks. Oona Pekkala 7,035
2. Vuokko Toivanen (AG) - Rumbolt, juoks. Anni Järvelä 6,883
3. Arnika Palomurto (AG) - Kaliostro, juoks. Oona Pekkala 6,354

Täydet tulokset: LINKKI

Junioreiden SM-mitalistit palkintojenjaossa ja voittajahevonen Quentin Brus. Kuva Lotta Hujanen.