Vilma Lehtinen ja Lancome Sjælstofte ovat tuoreet junioreiden Suomen mestarit
29.8.2021
Vilma Lehtinen ja Lancome Sjælstofte ratsastivat Hyvinkään Suomen mestaruuksissa ylivoimaisen tuloksen yhteisprosentein 140.934. Ratsukko voitti molemmat SM-osakilpailut ja nappasivat tällä junioreiden Suomen mestaruuskultaa. Anni Plith ja Midt-West Zalando nousivat perjantain kolmannelta sijalta tyylikkäällä suorituksella ja veivät näin kotiin hopeaa tuloksella 137.996. Pronssille ratsasti Mette Kauppila ratsullaan Donna Lottchen yhteisprosentein 136.893.
”Olen todella ylpeä hevosestani. Se taisteli sinnikkäästi koko kilpailun ajan, vaikka yhteistyömme on vielä melko lyhyt. Meille todella on syntynyt uniikki side Kamun kanssa”, riemuitsee Lehtinen.
Lehtisen hevonen Lancome Sjælstofte on löytynyt Tanskasta vuoden 2020 vaihteessa.
”Se oli ensimmäinen hevonen, jota Tanskassa kokeilin ja sen luonne vei heti mennessään. Se on sosiaalinen ja iloinen hevonen, joka tekee hyvin töitä. Lisäksi kerrankin minulla on hevonen, joka on jaloilleni tarpeeksi iso.”
Seuraava tavoite on 18-vuotiaalla Lehtisellä nuorissa ratsastajissa. Hän kertoo Lancome Sjælstoften potentiaalin hieman yllättäneen hänet. Hevonen on kilpaillut aiemmin Tanskassa vasta vaativaa B:tä, mutta Lehtinen harjoittelee sen kanssa jo vaativan A:n asioita, joita ensi vuonna nuorten ikäluokassa vaaditaan.
Hopealle ratsastanut Anni Plith on kiitollinen saamastaan kilpailukaudesta Midt-West Zalandon kanssa.
”Olen todella tyytyväinen. Lähdin kilpailuun ilman odotuksia, koska hevoseni on ollut minulla vasta vuoden ja se on melko kokematon. Mutta emme todellakaan hävinneet huonoille”, kiittelee Plith iloisena.
16-vuotiaalla Anni Plithillä on juniorivuosia jäljellä vielä kaksi, joten ehkä ratsukko kirkastaa mitalinsa vielä tulevaisuudessa.
Myös pronssia vienyt Mette Kauppila, 16, on tyytyväinen ratsuunsa Donna Lottcheen.
”Rata oli hyvä ja energinen. Pari innostumista siellä tuli, mutta hevonen oli näyttävä. Musiikin olisin ehkä voinut jättää hiljemmalle, mutta saatiinpahan show!”
Kouluratsastustulokset 29.8., vain sijoittuneet
Hyyppärä, Hyvinkää
Junioreiden Suomen mestaruus
11 lähtijää, 3 sijoittuu.
Kultaa Vilma Lehtinen – Lancome Sjælstofte, Dressage Team Travers 140,934
Hopeaa Anni Plith - Midt-West Zalando, Helsingin Ratsastajat 137,996
Pronssia Mette Kauppila – Donna Lottchen, Ravijärven Ratsastajat 136,893
Täydet tulokset: https://online.equipe.com/fi/class_sections/607024
Tiedote SRL/Milja Marttinen
Uutiset
- 12.12.2024Helsinki International Horse Show´lle merkittävä valtionavustus
- 12.12.2024Ypäjän Hevosopisto tuo kansainvälisen Finnderbyn takaisin – perinteikäs kilpailu hypätään 28. kesäkuuta 2025
- 11.12.2024Veera Salminen toista kertaa ponien kansainväliseen finaaliin
- 8.12.2024Pekka Larsenin muistoa kunnioittaen
- 1.12.2024Valtteri Gundersby ja Clavina Y estehallimestarit 2024
- 30.11.2024Esteratsastuksen BOWA Hallisarja käynnistyi Ypäjällä
- 29.11.2024Ratsastustuntien arvonlisävero nousee 14 prosenttiin
- 28.11.2024Olympialaisten koulujoukkueelle kaksi ehdokkuutta Urheilugaalassa!
- 25.11.2024Nyholm ja Gundersby uudelleen valittiin Ratsastajainliiton hallitukseen
- 24.11.2024Syyskokouksessa palkittiin kymmenen alan ansioitunutta toimijaa