HIHS 2024 - Vuoden 2024 Talent of the Year on No Nonsense HX

25.10.2024

Black Horse Nuoret hevoset –luokissa Jens Fredricson ja Noora Pentti arvioivat 5- ja 6-vuotiaiden hevosten ratsastettavuutta, laatua ja hyppykykyä ensin niiden omien ratsastajien kanssa. Hyppykyvystä annettu pistemäärä kerrottiin kahdella, ratsastettavuuspisteiden kerroin oli yksi.
Lopuksi testiratsastajat Nina Fagerström ja Madis Morna ratsastivat kummankin ikäryhmän parhailla hevosilla.

Susanna Granroth ja No Nonsense HX. Kuvat Heidi Lammi

 

Helsinki International Horse Show uutinen

Jens Fredricson kertoi, että oli oikein mukavaa tulla Suomeen ja nähdä nuorten hevosten taso. Hän iloitsi siitä, että 5-vuotiaiden kaksi parasta olivat Suomessa kasvatettuja FWB-hevosia ja mainitsi, että voisi oikein mielellään vaikka ostaa kumman tahansa niistä.
Myös 6-vuotiaissa hevosissa Fredricson näki todella hyviä hevosia. Hän kertoi, että nuoria hevosia arvosteltaessa on tärkeää nähdä myös se, miten ne korjaavat virheensä seuraavalle esteelle, jos esimerkiksi ajautuvat hypyssä hieman reunaan.

Fredricson ja Pentti suosittelivat nuorille hevosille lisää sileän työskentelyä, jotta niiden potentiaali saataisiin myös esteillä kokonaisuudessaan käyttöön.

 

HR Helei ja testiratsastaja Madis Morna

 

5-vuotiaat nuoret hevoset:

1. Saara Karhu – HR Helei 3304: ratsastettavuus 8,2 – hyppykyky 8,5 (x2) – yht. 25,2

Tuomariarviot: Hyppää hyvin, pitkä askel, on ratsastettu hyvin ja antaa koota ja ratsastaa eteenpäin. Hevonen on vielä ajoittain voimaton hypyssä, mutta varovainen. Erittäin kiva tulevaisuuden urheiluhevonen. Testiratsastajan kanssa myös varovainen, reagoi hyvin apuihin.
Madis Morna: Tuntuu hyvältä, kiva, hyvin liikkuva hevonen. Sen oma ratsastaja ratsasti erittäin hyvin, itsellä oli aluksi vähän hakemista, mutta tuntui helpolta hypyissä.

2. Petra Mattila – Haleth: ratsastettavuus 8,2 – hyppykyky 8 (x2) – yht. 24,2

Tuomariarviot: Varovainen, kiva, hyvä etuosa, skouppia löytyy, kivan tyyppinen hevonen. Hyvä tekniikka, kaipaa vähän lisää voimaa vielä. Oikein kiva urheiluhevosen alku, pitkä, hyvä laukka, hyvä kapasiteetti 5-vuotiaaksi. Testiratsastajan alla hieman hitaampi, kaipaa työtä tuntuman kanssa.
Nina Fagerström: Ohjastuntuma oli selkään aluksi epätasainen, tein puolipidätteitä ja se auttoi, pystyin rentoutumaan. Fiilis on, että hyppyä ja kapasiteettia tällä riittää, kiinnostava hevonen tulevaisuudessa.

6-vuotiaat nuoret hevoset

1. Eveliina Talvio – C – I’m the Man VK Z: ratsastettavuus 9 – hyppykyky 9 (x2) – yht. 27

Tuomariarviot: Tästä hevosesta pidämme, hyppää luonnollisesti ja helpon näköisesti, ajattelee esteiden yli.

Hyppää hyvin, nopea reaktioissaan, hyvä tekniikka, tekee samanlaisia hyppyjä jokaiselle esteelle. Keskittyy ja kuuntelee ratsastajaa, mutta ei ole ylikontrolloitu. Superstar! Testiratsastajan kanssa ehkä jo hieman väsynyt, oli vaikeuksia tasapainon kanssa ja alkoi pudottaa etuosaa esteen päällä.
Nina Fagerström: Tosi kiva hevonen, rohkea, ei katsellut täällä areenalla mitään. Kun vahvistuu, myös kevenee edestä. Vähintään ranking-luokkiin (145 cm) kapasiteettia, siitä ylöspäin on hieman vaikea sanoa näin nuoresta.

Eveliina Talvio: Tämä hevonen on ollut minulla pari kuukautta, mutta olen seurannut sitä pitkään, ja se on nyt puhjennut kukkaan. Tulimme tätä varten sen kanssa Hollannista, se on käynyt aiemmin vain paikallisissa kilpailuissa eikä ole vielä tottunut olemaan tällä tavalla poissa kotoa.

2. Susanna Granroth – No Nonsense HX: ratsastettavuus 8,5 – hyppykyky 8,2 (x2) – yht. 24,9

Tuomariarviot: Hyvin ratsastettu ja avuilla, kiva laukka, erittäin elastinen hevonen, joka haluaa hypätä. Imee esteelle ja sen yli, hyppyvoimaa riittää. Testiratsastajan kanssa pidämme tästä nyt vielä enemmän, se tekee joka esteellä samanlaisen hypyn ja hyppäsi myös samalla tavalla kuin oman ratsastajansa kanssa. Kun hevonen vielä vahvistuu tästä hieman, näemme siinä paljon mahdollisuuksia. Tämä on vuoden Talent of the Year.
Madis Morna: Tosi skoupikas ja kiva hevonen. Aavistuksen pienehkö mutta tuntuu, että kasvaa vielä.
Susanna Granroth: Tämä on herkkä hevonen, ei välttämättä näytä tyypilliseltä kilpahevoselta, mutta todella on sellainen.

 

C – I’m the Man VK Z testiratsastaja Nina Fageströmin alla

 

Täydet tulokset 5-vuotiaat: https://www.longinestiming.com/equestrian/2024/helsinki-international-horse-show-helsinki/resultlist_N13.html
Täydet tulokset 6-vuotiaat: https://www.longinestiming.com/equestrian/2024/helsinki-international-horse-show-helsinki/resultlist_N14.html