Äänestä ehdokkaita Vuoden Palkittaviksi 2021!
28.1.2022
Vuosi 2021 muistetaan koronarajoituksista, mutta myös erinomaisista hetkistä huippu-urheilun ja seuratoiminnan parissa. Ratsastuskoulut ja -seurat toimivat sisukkaasti erilaisten rajoitusten ja uhkakuvien varjossa tarjoten suomalaisille tärkeitä hetkiä hevosharrastuksen parissa huolehtien samalla työntekijöidensä ja hevostensa hyvinvoinnista.
Ratsastajainliitto arvostaa jäsentensä tekemää työtä ja haluaa palkita vuoden 2021 tekijöitä ja ilmiöitä ratsastuksen parissa. Ihmisiä, seuroja, talleja ja hevosia, jotka ovat edistäneet lajia omalla toiminnallaan ja esimerkillään, ja vaikuttaneet muiden arkeen tavalla, joka on positiivisesti huomioitu.
Ehdotuksia palkittavista alla oleviin kategorioihin voi antaa äänestyslinkin kautta 28.1.-13.2. välisenä aikana. Ratsastajainliiton eri työryhmät käsittelevät äänestyksessä tulleet ehdotukset ja valitsevat kategorioihin 3-10 ehdokkaat jatkoäänestykseen. Jatkoäänestys valituista ehdokkaista on auki 1.-13.3. välisenä aikana. Jatkoäänestyksessä mukana olevien kategorioiden eniten ääniä saanut palkitaan tunnustuksella. Seuratoiminnan ohjausryhmä valitsee Vuoden ratsastusseuran sekä Vuoden seuratoimijan äänestyksessä saapuneiden ehdotusten perusteella.
Vuoden Palkittavat -kategoriat
1. Vuoden ratsastusseura
2. Vuoden seuratoimija
3. Vuoden ratsastusnuori
4. Vuoden jäsentalli
5. Vuoden ratsastuksenopettaja
6. Vuoden tallikaveri
7. Vuoden toimihenkilö
8. Vuoden hevonen
9. Vuoden ratsastaja
10. Vuoden teko
Äänestä omaa ehdokasta 13.2. mennessä TÄÄLTÄ
Uutiset
- 12.12.2024Helsinki International Horse Show´lle merkittävä valtionavustus
- 12.12.2024Ypäjän Hevosopisto tuo kansainvälisen Finnderbyn takaisin – perinteikäs kilpailu hypätään 28. kesäkuuta 2025
- 11.12.2024Veera Salminen toista kertaa ponien kansainväliseen finaaliin
- 8.12.2024Pekka Larsenin muistoa kunnioittaen
- 1.12.2024Valtteri Gundersby ja Clavina Y estehallimestarit 2024
- 30.11.2024Esteratsastuksen BOWA Hallisarja käynnistyi Ypäjällä
- 29.11.2024Ratsastustuntien arvonlisävero nousee 14 prosenttiin
- 28.11.2024Olympialaisten koulujoukkueelle kaksi ehdokkuutta Urheilugaalassa!
- 25.11.2024Nyholm ja Gundersby uudelleen valittiin Ratsastajainliiton hallitukseen
- 24.11.2024Syyskokouksessa palkittiin kymmenen alan ansioitunutta toimijaa