Sosiaalinen toimintalupa on koko yhteiskunnan hyväksyntä toiminnalle. Siinä tärkeässä osassa ovat ihmiset, jotka eivät itse harrasta hevosurheilua.

Miksi hyväksyntämme on vaarassa?

• Tietämättömyys hevosen hyvinvointiin liittyvistä asioista on lisääntynyt. Sosiaalisessa mediassa leviää todella paljon hölynpölyä.
• Ylimielisyys omissa asenteissa. Ajatellaan, ”ettei se satu”, kuten kireät turpahihnat tai terävät kuolaimet. Ei haluta myöntää, että aiheutetaan kipua hevoselle.
• Onnettomuuksia tapahtuu, kaikkia ei voida koskaan estää.
• Ei estettävissä olevat tilanteet, kuten epidemiat, jotka leviävät ja tarttuvat ennen kuin niitä voidaan havaita.

Lisäksi on tahallaan aiheutetut ongelmat hevosten hyvinvoinnille, joiden syynä on useimmiten joko kunnianhimo (halutaan voittaa keinoista välittämättä) tai taloudelliset syyt (hevosista ja/tai kilpailutoiminnasta saatava tuotto).

Onko meidän lupamme toimia uhanalainen? Esimerkkejä suuren yleisön negatiivisesta reagoinnista hevosurheiluun on lukuisia, ympäri maailman.

• EteläAustralia kielsi estelaukkakilpailut äskettäin yleisön painostuksen takia.
• Monet ryhmät haluavat kieltää estelaukkakilpailut myös muissa maissa, kuten IsoBritanniassa ja Irlannissa.
• Suuri yleisö ei erota hevosurheilun eri lajeja toisistaan, ei edes viisiottelua ratsastuslajeista, erityisesti olympialaisissa hevosurheilun lajit nousevat tarkasteluun.
• Aktiiviset ryhmät yrittävät saada kaiken hevosurheilun lopetettua, rollkur yms. ovat erityisesti sen kohteena.
• On otettava erilaiset mielipiteet huomioon eikä mitätöitävä niitä. Niitä pitää tarkastella ja miettiä, onko toiminnassamme kehitettävää.
• Hyvinvointiongelmat ovat isoja, kun ne tulevat yleisön näkyville. Televisioidut kilpailut ja kansainvälinen media levittävät karut näkymät nopeasti ympäri maailmaa. Skandaalit eivät koskaan pysy hevosmaailman sisällä.
• Hevosten kuolemat kilpailuissa ovat jotain, joista voimme sanoa, että sitä tapahtuu. Mutta onko tämä hyväksyttävää lajin ulkopuolisen silmin?
• Viisiottelu on jo menettänyt oman sosiaalisen toimintalupansa Tokion olympialaisten kohun takia. Koska suuri yleisö ei erota lajeja toisistaan, myös kilparatsastus on samassa vaarassa.
• Ylimielisyys ja välinpitämättömyys eläimistä kostautuvat aina. Täytyy olla selkeä viesti siitä, millainen käytös lajin parissa on sallittua ja millainen ei.
• Hevosten ylipaino on todella suuri ongelma, jolle ei yleensä tehdä mitään. IsoBritannian show-luokissa on tavattu palkita selvästi ylipainoisia hevosia. Ylipainoiset ratsastajat ovat myös yksi suuri huolenaihe yleismaailmallisesti.
• Kaikki esiin tulevat hevosten väärinkäyttötapaukset ovat ongelmia hevosurheilulajien imagolle.

Emme tiedä, mitä tapahtuu 10 tai 100 vuoden päästä. Poliitikot tekevät poliittisia päätöksiä ja vastaavat siihen, mitä kansa haluaa. Vuonna 2000 ei osattu aavistaa, että ketunmetsästys voitaisiin kieltää Iso-Britanniassa, mutta niin tapahtui jo vuonna 2005. Ketunmetsästäjät suhtautuivat vastaväitteisiin ylimielisesti ja sanoivat, ”etteivät muiden mielipiteet kiinnosta tai esitetyt väitteet ovat naurettavia, jatkamme, kuten aiemmin”. Lopputulos oli yllättävä.

Mitä tällä hetkellä tehdään, jotta oikeutemme toimia hevosten kanssa jatkuisi:

• FEI on perustanut ryhmän pohtimaan sosiaalista toimintalupaa.
• British Equestrian Federation on palkannut hyvinvointijohtajan.
• Sporthorse Welfare Foundation perustettu, jäseniä jo 32 maasta.

Miten taataan urheiluhevosten hyvinvointi?

• Täytyy ymmärtää vaatimukset, hankkia tietoa, löytää riskitekijät ja tehdä tutkimusta.
• Sääntöjen tulee olla puolustaa hevosten hyvinvointia.
• Täytyy käyttää sanktioita, kun sääntöjä rikotaan.
• Koulutus on jatkuva prosessi, kansalliset liitot, toimihenkilöt, urheilijat, valmentajat, eläinlääkärit, hevosten omistajat…

Ovatko eläinaktivistit uhka?

• Usein ajatellaan, että aktivisteja on niin vähän, että heistä ei ole haittaa. Mutta se ei ole totta. Aktivisteilla on hyvät perusteet toiminnalleen. He ovat motivoituneita, älykkäitä ja sitkeitä, he eivät lopeta toimintaansa. Heitä pitää kuunnella ja ymmärtää, ja olla valmis muokkaamaan omaa toimintaansa.

Meidän täytyy toimia ja välittää oikeasti enemmän hevosten hyvinvoinnista! Jos oikea hetki menee ohi, olemme pahasti myöhässä ja saatamme menettää sosiaalisen toimintalupamme.

Kysymyksiä ja vastauksia

Tom Gordin: Raja hyväksynnän ja hylkäämisen välillä, koskeeko vain kilpailemista vai muutakin ratsastusta?

David Marlin: Suurin uhka tällä hetkellä on kilpailemiselle (laukkakilpailut, kenttäratsastus, korkean profiilin kilpailut). Mutta on myös riski siihen, että jo hevosten pitäminen nähdään eläinten hyväksikäytöksi.

Tom Gordin: Vainko tieteellisesti todistetut asiat merkitsevät? Olen sitä mieltä, että täytyy myös miettiä sitä, miltä asiat näyttävät, eikä vain se, miten ne ovat.

David Marlin: Samaa mieltä. Viesti täytyy saada perille ja työskennellä yhdessä eri lajien voimin. Jos kouluratsastuksessa on rollkur-ongelma, muiden lajien edustajat saattavat olla tyytyväisiä siitä, ettei huomio juuri tällä hetkellä kohdistu niihin.

Kati Hurme: Hevosten pitäminen, millainen viesti meidän pitäisi saada perille?

David Marlin: Meillä ei ole riittävästi mittareita hevosten hyvinvointiin, enemmän osataan mitata asioita silloin kun ne ovat puutteellisia. Voidaan todeta, että hevoset elävät pitempään ja kärsivät vähemmän silloin kun ne ovat ihmisten kumppaneina. Ehkä pitää tutkia tarkkaan ne asiat, joista meitä syytetään ja vastata niihin mahdollisimman tarkkaan.

Valtteri Gundersby: Kilpailusäännöt (bootsit, kuolaimet jne.)? Voiko näillä säännöillä olla huonoja vaikutuksia siihen, miten ihmiset valmentavat hevosiaan kotioloissa?

David Marlin: Aina on huoli siitä, mitä hevosten kanssa tehdään silloin kun ei olla valvonnan alla kilpailuissa. Kaikkien sääntöjen tulisi perustua tutkimustuloksiin. Ei ole kuitenkaan riittävästi tutkimustuloksia bootseista, kuolaimista jne. Jos nähdään hevosia, joiden jalkoja on herkistelty kilpailuissa, tätä tapahtuu mitä todennäköisimmin myös kotioloissa. Sen löytämiseksi täytyisi tehdä ennalta ilmoittamattomia tarkastuskäyntejä talleille. Urheilun kärjessä tapahtuu täysin erityyppisiä hyvinvointia uhkaavia toimia kuin matalalla tasolla tai harrastetasolla.

Minna Tallberg: Mikä lähestymistapa on paras, jotta saataisiin aikaan muutosta? Ruohonjuuritason koulutus, huippuratsastajien esimerkit, ulkopuolinen painostus, jokin muu?

David Marlin: Muutoksen tekeminen on vaikeaa, siitä on tehty tiedettä. Jotkut reagoivat shokkeihin, toiset koulutukseen, kolmannet keskustelun kautta. On myös niitä, joihin ei voi vaikuttaa millään keinoilla. Esikuvien kautta vaikuttaminen on myös toimiva käytäntö.

Koosteen tehnyt Jutta Koivula

Lisätietoa Dr. David Marlininsta  @drdavidmarlin